Salista tuli elämäni keskipiste. Halusin olla vahva, isompi kuin muut, voittamaton. Mutta pian huomasin, ettei rauta yksin riittänyt. Kehoni kasvoi, mutta mieli huusi lisää. Ja silloin astui kuvaan doping.
Ensimmäinen kerta ei tuntunut suurelta askeleelta. Ajattelin, että tämä on vain pieni apu – vauhdittaja tavoitteisiin. Mutta pian siitä tuli koukku. Kehoni paisui, tulokset räjähtivät. Ulospäin näytin siltä, että hallitsin kaiken. Sisälläni en hallinnut mitään.
Doping toi mukanaan lyhyitä voittoja ja pitkiä seurauksia. Jokainen kuuri vei minut syvemmälle kierteeseen, josta en osannut enää pysähtyä. Kehoni joutui koville, ja maksoin hinnan kerta toisensa jälkeen leikkauspöydällä. Jokainen leikkaus oli muistutus siitä, ettei tämä tie johtanut voittoon – se johti hitaasti tuhoon.
Fyysinen kipu oli raastavaa, mutta vielä pahempi oli se hiljainen tuska sisälläni. Katsoin peiliin ja näin miehen, joka oli ulospäin vahva mutta sisältä rikki. Jokainen pisto, jokainen tabletti, jokainen uusi arpi kehossani oli merkki siitä, että yritin paikata jotakin, mitä ei voinut rakentaa raudalla tai lääkkeillä.
Se, mikä alkoi matkasta kohti voimaa, muuttui pakkomielteeksi. Ja se pakkomielle vei minua kauemmas siitä, mitä oikeasti etsin – rauhaa itseni kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti