Pohjakosketus riisui minulta kaiken, mutta se antoi minulle myös mahdollisuuden. Kun ei ole enää mitään menetettävää, voi vihdoin alkaa rakentaa uudelleen – tällä kertaa oikealle pohjalle.
Ensimmäinen askel oli apuun tarttuminen. Uskalsin myöntää, etten ollut voittamaton. Se oli vaikein ja samalla tärkein päätös, jonka olen koskaan tehnyt.
Aloin purkaa menneisyyttäni pala palalta. Opin näkemään, että lapsuuden varjot, doping-kierre, väkivaltaiset suhteet ja masennuksen syvyys eivät olleet merkkejä heikkoudesta, vaan kokemuksia, jotka muovasivat minut. Niistä tuli arpia – mutta arvet kertovat selviytymisestä, eivät häviöstä.
Vähitellen löysin uudenlaisen voiman. Ei enää pelkästään lihaksista, vaan mielestä. Voiman hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Voiman kohdata menneisyyteni ilman pelkoa. Ja voiman sanoa ääneen: “Minä olen vahva, en siksi että en ole murtunut, vaan siksi että nousin takaisin.”
Tänään se pieni poika, joka eli varjojen keskellä, saa vihdoin olla turvassa. Hänestä kasvoi mies, joka osaa kantaa itsensä ja joka voi kertoa tarinansa muille – toivossa, että joku siellä saa kipinän jatkaa omaa matkaansa.
Minusta kasvoi vahva persoona, en siitä huolimatta mitä olen kokenut, vaan juuri siksi, että olen kokenut sen.
✨ Tämä on vasta alkua. Tämä blogisarja on ollut matkani läpi varjojen, kivun ja pohjakosketuksen, mutta ennen kaikkea se on matka nousuun ja uuteen voimaan. Jos sinä luet tätä ja tunnet olevasi pohjalla – muista: nousu on aina mahdollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti