Tuli tässä mieleen kun olen kunnon leffafriikki, että tuli katsottua tossa pari uutta elokuvaa viime viikonloppuna.
Renny Harlinin tositapahtumiin pohjautuva The Dyatlov Pass Incident (Devil's Pass) (2013)
Nuori 5 henkilön tutkimusryhmä on saanut luvat ja tutkimus matkarahat kasaa. Ja aikovat lähteä selvittämään
Dyatlovin solan onnettomuuden syytä. Solan onnettomuus oli yhdeksän henkilön retkikunnan kuolemaan johtanut onnettomuus Pohjois-Uranilla 2. helmikuuta vuonna 1959. Se tapahtui Holat-Sjahl -vuoren itäpuolella. Vuoren nimi on mansin kieltä ja tarkoittaa Kuolleiden vuorta. Solan onnettomuuden jälkeen sola nimettiin Dyatlovin solaksi. Elokuva pohjautuu tositarinaan ja Djatlovin solan tapahtumista löytää lisää tietoa netistä. Tässä elokuvan traileri:
2 elokuva mikä oli ihan ok niin After Earth (2013) jonka pääosissa loistaa Will Smithin poika Jaden Smith ja tietenkin Will Smith itse.
Nuori Kitai Raige (Jaden Smith) ja hänen legendaarinen isänsä Cypher (Will Smith) joutuvat tekemään pakkolaskun maapallolle, jolta ihmiset ovat paenneet katastrofaalisten tapahtumien vuoksi tuhat vuotta aikaisemmin. Cypher loukkaantuu vakavasti, joten Kitai joutuu lähtemään apua kutsuakseen uhkarohkealle matkalle halki vaarallisten seutujen, joita asuttavat planeettaa nyt hallitsevat oudot eläinlajit sekä häijy avaruusolio, joka on päässyt törmäyksessä vapaaksi. Jos isä ja poika mielivät vielä palata kotiin, heidän on opittava paitsi tekemään yhteistyötä, myös luottamaan toisiinsa. Tässä elokuvan traileri:
3 ja viimeinen Fright Night 2 New Blood (2013) vanhan kasari version uusi tuotos. Jos oot tykännyt vanhoista Fright Night leffoista ja uudemmasta tuotoksesta Fright Night (2011) niin tuut varmasti pitämään tästäkin. Meikäläinen tykkää vampyyri leffoista aivan sikana ja tätä oli odotettu ja oli odottamisen arvoinen.
Laitetaan tähän vielä lopuksi Fright Night 2011 traileri:
Mutta tällaista tänään.
Kertokaas te millaisista elokuvista pidätte.