Eilen oli jänskä päivä, soitin meinaan tosi jännitävän puhelun. Etsiskelin keskiiviikkona netin ihmeellisestä maailmasta isoisääni jota en ole koskaan tavannut enkä ylipäätään ole jutellut hänen kanssaan ja kyselin vähän hänen tietojaan myös sukulaisiltani. Olin jo aikeissa luovuttaa etsinnät kun en löytänyt mitään hänestä. Mielessäni kumminkin mietin että mähän en luovuta, jos en tänään löydä isäisääni niin löydän sen joku toinen päivä. Koko ajan mielessä kumminkin pyöri että pakko löytää isoisä tänään. Pidin muutaman tunnin tauon jonka jälkeen isoisä unohtu vähäks aikaa mielestä.
Siinä sitten illalla vaimon kanssa telkkaria katsellessamme, vaimo heitti mikä sen sun isoisän nimi olikaan...?
Jonka jälkeen kerrottuani jatkoin itsekin etsintöjä. Vaikka Fonecta Finderistakin jo aikasemmin isoisääni olin yrittänyt etsiä ja tuloksetta, niin kokeilin sitä myös uudelleen. Mutta tällä kertaa en koko nimen perusteella, nyt ihan vaan etu ja sukunimen ja sukunimen kirjotin huvikseni eritavalla. Sattuman kaupalla löysinkin yhden osuman ja vielä oikealla nimellä. Yksi ja ainut sen niminen henkilö löyty jota etsin ja vielä paikkakunnalta jossa olen kuullut hänen asuneen.
Odotin seuraavaan päivään.
Aamulla herättyäni jännitys oli aivan älytön että löytämääni numeroo pitäisi soittaa, numeroo josta saattaisi vastata isoisäni. Mulla oli aivan itsevarma fiilis että numerosta vastaisi isoisäni.
Odotin iltapäivään, vaimo oli jo monta kertaa sanonut mulle että: "Soita jo soita jo! Mua jännittää sun puolesta ihan sikana. Oot jo pidemmän aikaa halunnu saada yhteyden isoisääs ja nyt sulla saattais olla siihen mahdollisuus".
Vaimo kirjoitti mulle jopa lapun, kun mua jännitti niin paljon ja mulla oli muutenki sellanen fiilis että alkaisin jännittyneenä änkyttämään ja menisin aivan lukkoon. Lappuun vaimo kirjoitti mitä langan toisessa päässä olevalta kysyisin että saisin selvyyden siitä onko puhelinen toisessa päässä isoisäni eikä mikään huijari.
Näppäillessäni numeron puhelimeeni ja odottaessani että puhelin alkaa hälyyttämään, alkoi sydän jyskyttämään vimmatusti.
Puhelin alkoi hälyyttämään, muutaman kerran hälyytettyään puhelimen toisesta päästä vastasi joku...? Mutta ei nimellä.
Jonka jälkeen minä esittäydyin ja kysyin: "Oletko sinä X niminen ja sanooko sulle nimi X mitään".
Sanooko X nimellä mitää, viittasin mummooni. Hän vastasi heti: "KYLLÄ sanoo". Tämän jälkeen kysyin: "Onko hänellä mummini kanssa yhteinen lapsi poika X niminen". ja siihen hän vastausi: "on".
Tämän jälkeen menin aivan jumiin ja sydän alkoi jyskyttää entistä enemmän.
Mutta samoin tein sanoin: "että haluan tutustua häneen". Heti kommenttini jälkeen isoisä tokas: " Kukas sä olet"? Vastasin: "Lapsenlapsesi Tuomo Korhonen".
Jonka jälkeen "Ai että lapsenlapseni"?
Isoisä kuulosti todella innokkaalta mutta myös jännityneeltä.
Siinä sitten turisimme tovin ja mä tyhmänä heitin että käviskö että näkisimme lauantaina jo.
En miettinyt yhtään että hän saattaisi haluta sulatella tätä asiaa.
Enkä tajunnut kysyä vaiko tuliko tämä liian äkkiä.
Isoisälle kyllä sopi että olisimme nähneet huomenna.
Itselläni oli kiire nähdä isoisäni koska autokyyti oli tiedossa hänen luokse.
Joka sitten peruuntukin tänää, jonka jälkee jouduin peruumaan tapaamisemme.
Kysyin tämän päivän puhelussa isoisältä: "Tää tapaaminen muutenki tais tulla vähän liian äkkii"? Tähän hän tokas: "Kyllä tuli joo".
Sovimme että sulattelemme asiaa ja että näkisimme myöhemmin ja ilmottaisin hänelle ainakin viikon varoitus ajalla tapaamisesta.
Sellanen tarina tällä kertaa.
Hyvät viikonloput kaikille lukijoille.
The Möykky kiittää.
