keskiviikko 5. elokuuta 2015

Lepoa tankkausta elokuvia

Moi!

Tosiaan lepoa & tankkausta.
Pakkohan sitä on levätäkkin välillä.
4 helvetin kovaa reenii putkee 4 päivän sisällä. 
Niinkun ajemmin mainitsinkin, "vähillä eväillä mennään".
Tässä oon nyt pari päivää levänny ja tankannu hiilareita. 
Lyösin itelleni uuden herkunki:


Ronnie Coleman safkaa.
Perunamuusia jossa joukkossa keitettyjä kananmunia tilsittyinä.
Hemmetin hyvää.
Menee kananmunatki heti paremmin alas.

Jep.
Tuli katottuu tos mielenkiintonen leffa tänää.


Don't Blink 2014 kauhu mysteeri pätkä.
Alusta pitkästyttävä kunnes alkaa tapahtumaan.

10 hengen poruukka lähtee viikonlopun viettoon syrjäiseen lomakeskukseen.
Matka on pitkä ja bensakin alkaa loppua.
Onnen kaupalla lomakeskuksessa on oma tankkauspiste. No mutta eihän se toimikkaan.
Eikä tuo ole ainut outo juttu.
Poruukka kun on menossa kirjaamaan itseään lomakeskukseen sisälle, henkilökuntaa ei näy mailla eikä halmeilla.
Muutenkin lomakeskusessa on outouksia.
Kesken jätettyjä ruokia ja juomia pöydillä.
Milloin mistäkin löytyy aikasemmin tulleiden asukkaiden tavaroita levällään.
Ulkona ei näy yhtäkään lintua eikä ötökkää.
On aivan tyyntä ja hiljaista.
Huhuu spookii.
Mistä on kyse...?

Sen mä sanon et leffa on mielenkiintonen mut loppuu helvetin tyhmästi.
Ite en tota kyl luokittelis kauhuks mysteeriks, enemmänki mysteeri jännitys.

Arvosana 6/10.

Nyt meitsi kattoo uniohjelmana:


vuoden 2013 draama trillerii.
Hyvä tähtikaarti täs leffassa ainakin on ja leffa itessäänki vaikuttanu lupaavalta.

Tsellasta. Mä koitan täs alkaa nukkuu pikku hiljaa. Öitä.