lauantai 21. toukokuuta 2016

Pienen miehen pullistelua ;D

Päivää!
On toi työnteko rankkaa, kun postatessaan simahtaa.
Kirjottelin eilen illalla tätä postausta tai oikeastaan se oli jo yötä ja kävi niin, että meikäläinen simahti kesken näpyttelyn. :)


Viime postaus kun oli hiiukan negatiivinen.
Niin korvaan sen muutamalla ylläribyllärillä nyt.
Osa on jo ollut perillä tästä kyseistä aiheesta pidemmän aikaa.
Täält tulee muutama photo ylläribylläristä ja aiheesta:







Mitä ihmettä posettelua, onko ilmassa kilpailun huumaa.
No sen näkee lähempänä syssyä. Pose harkoissa on käyty jo muutamaan otteeseen mutta homma ei ole vielä täysin hanskassa. Pikku hiljaa, pikku hiljaa.
Meikäläinen aloitti kiristelyn tossa torstaina. Vähillä hiilareilla mennään. Jätin ekaa kertaa maito tuotteetkin kokonaan pois. Ai että on kevyt olo.
Ensiviikosta lähtien alan taas seuraamaan kaloreitani ja syömisiäni tarkasti. Pidin tostakin hommasta pienen tauon, ei jaksanu yksinkertasesti vaan päätään vaivaa jokaisella syömällään kalorilla. 
Tuntu et meinaa tulla hulluks, kun joka syömingin merkkas safkapäiväkirjaan. 
Meikäläinen on sitä sorttia joka ei pitäydy yhdessä safkassa kuukaudesta toiseen.
Tuon takia safkapäiväkirjaan merkkailu oli rasittavaa puuhaa. Tämän hetkiseen ruokavaljooni kuuluu; ruokasooda joka on ollut jo pidemmän akaa päivittäisessä käytössä, aamiaisella aina kaurapuuroa, kylkipoikana vehnälesettä ja eguja. Kananmunia menee ihan hyvikseen päivittäin. Punaista liihaan tulee syötyä silloin tällöin, milloin nautaa ja millon possua, viime päivinä oon syöny rypsiporsaan kinkkusuikaleita ja hernemaissiparikaa ketsupilla. Ja on tippunu hyvin alas. Kevyttä mutta täyttävää. Meitsin kovasana on pähkinät, meikäläisen suurta herkkua. Hedelmiä menee muutama päivässä ja vihanneksia paljon. Jauheena meikäläinen vetelee riisiprodee.
Toi on aivan helvetin pahaa mutta kyllä se kaakaolla alas uppoaa. Ilmavaivat vähentyny huomattavasti kun vaihto herasta tohon riisiin.
Tollasilla seteillä mennään tällä hetkellä. Niinkun tossa hetki sit mainitsinkin, ettei yhtä ja samaa. Tulee toki silloin tällöin syötyä kanaa ja nuudeleita.

Thällasta thälla kertaa. :) bailaillaa eiku siis palaillaan taas.
Oikein aurinkoista viikonloppua teille kaikille. :)