tiistai 4. lokakuuta 2022

PÄÄN SISÄINEN HELVETTI!

Päivää ihmiset hyvät.

Mua suorastaan vituttaa eikä niin vähääkään lausahdus; 
"Kaikki on lähdettävä itsestäsi."
Really!!!!!! Älä ihanko oikeesti?!
Mutta mitäs jos on niin pohjalla mielensä kanssa ja on totaaliin mielensävankina, ettei tsemppipuheet enään paljon tässä vaiheessa auta?
• Ei ystävät
• Ei oma nainen
• Ei perhe
• Ei meditointi
• Eikä terapia.
Mitä ihminen tekee tällasessa tilanteessa?

Rukoilit sinä sitten jumalaa tai saatanaa ja toivot, että sinun rukouksiin vastattaisiin jotta tämä kaikki helpottuisi ja olisi ohi.
Musta tuntuu, ettei mua kuulla.
Olen aivan hukassa niinkuin 
"LOST BOY!"
Voin sanoa, että kyllä mieli vie tällä hetkellä tätä miestä aivan huolella
Tuntuu, että tämä tuska vaan kasvaa päivä päivältä kasvamistaan.
Mikä on, kun mistään ei saa mielihyvää?
Mikään ei naura eikä tee mieli edes laulaa.
Niinkun aiemminkin olen kertonutkin teille, ettei tätä taistelijaa murreta niin vaan mut nyt täytyy sanoo, että alkaa oleemaan sellanen olo, että tekisi mieli luovuttaa.

Elän tällä hetkellä mielessäni täyttä mielen helvettiä.
Kaikki vanha paska painaa päälle ja ne pitää minut pannassaan yliotteesaan.
En vaan osaa päästää irti menneestä.
Tuo on minun yksi suurimmista  ongelmistani.

Mitä! 
Onko tämä postaukseni joku avunhuuto teille vai?!

NO VITTU EN TIIÄ!

En tiiä itkeekkö vai nauraako.
Tänään julkaisin tähän aiheeseen liittyen Tik Tokiini videon jossa kysyin katsojilta haluaisivatko he, että alkaisin tekemään Livesarjaa mielenterveyteen liittyen ja ottaisin kyseisessä sarjassani haastatteluun täysin tuntemattomia ihmisiä haastatteluun jotka kärsivät mielenterveysongelmista niin, kuin minä. He saisivat sarjassani jakaa mieltään.
Mietin tätä kyseistä sarjaa juuri senkin takia, että tästä voisi olla myös minulle apua mieleni kanssa.
Nimittäin parhaiten sinua ymmärtävät ihmiset jotka painivat samojen ongelmien parissa.

Suora linkkivideoon tästä:

Tämän postaukseni ei ollut tarkoitus pelotella teitä.
Aivan, kuin tämä olisi ollut joku jäähyväisviesti teille lukijoille ja mua seuranneille.

NO EI NYT SENTÄÄS!

Järki minulla on edelleen päässä 
vaikka pääni sisäistä helvettiä läpi käynkin.

PS. Jos luet ekaa kertaa mun blogia niin haluat varmasti tietää minkä asioiden parissa painin mielentervyteni kanssa?

No ne tulevat tässä nyt listattuina;

• ADHD
• Kaksisuuntainen mielialahäiriö (Pipo 2)
• Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus, impulsiivinen häiriötyyppi
• Määrittämätön pakko-oireinen häiriö.

Möykerö kuittaa!
Kiitos jos luit koko postauksen arvostan.
🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼Kommentoikaa ja jakakaa omia ajatuksianne tänne, kiitos.😘🙏🏼❤️