Moikka!
Kun tapasit ihmisen olisitko ikinä voinut kuvitellakaan, että tuo on se oikea?
Oikea joka saa sydämesi sulamaan, kuin vaahtokarkin grillitikunpäässä.
Tuo ihminen on se kaikki mitä koskaa ikinä maailmassa olet toivonut halunnut ja manifestoinut.
Minulle kävi näin.
Tapasin ihmisen mikä ei ole minun sielunkumppani tai kaksoisliekkini vaan hän on jotain paljon paljon suurempaa.
Rakkauttakin suurempaa.
Tuo ihminen on jotain niin mystistä jotain sellaista mitä en edes sanoin pysty kuvailemaan.
Haluan antaa hänelle kaikkeni.
Kaiken rakkauteni.
Tätäkö on olla rakastunut?
Tältäkö rakastuminen tuntuu?
Musta tuntuu, etten oikeasti koskaan aikaisemmin ole rakastunut keneenkään.
Vaan se on ollut enemmän sellaista syvää uhastumista mikä on tuntunut vain rakastumiselta mutta onkin ollut juurikin sitä ihastumista.
Minusta tuntuu siltä, että voisimme vaan koko ajan jakaa rakkautta toisillemme ja toistaa ne kolme sanaa
"MINÄ RAKASTAN SINUA".
Saako rakkaus oikeasti ilon kyyneleet silmille?
Kyyneleet, kun on niin onnellinen ja rakastaa toista niin paljon, että toisen läsnäollessakin on kova ikävä.
Tuo ikävä on jotain niin voimakasta, että tekisi mieli takertua toiseen vaan kiinni sulaa siihen, kuin jäätelö tai vaahtokarkki.
Mä päätin kuukaus pari sitten, että päästän kaikista blokeistani irti.
Olen tehnyt valtavan työn tunteitteni korjaamisen eteen.
Suurin keskustelu apu on ollut eräs nimeä mainitsematon ystäväni entinen pappi ja toinen avuistani blokkien murtamiseen on ollut meditatiiviset harjoitteet.
Mikä sen parempi rentoutumismuoto, kuin kynttilä palamaan ja valkosalvia suitsuttamaan ja meditaatio musiikki taustalle soimaan.
Itse tykkään käyttää mustaa isoa kynttilää henkisyyden merkeissä ja siinä rinnalla suitsutella tosiaan tuota valkosalviaa ja taustalle laitan usein vaihtelevasti jonkun tietyn meditatiivisen musiikin.
Mutta palataan vielä sen verran rakkauteen, että onko normaalia ajatella rakastuneena naimisiin menoa vauvoja ja yhteenmuuttamista?
Kumpikin meistä jo alussa sanoin toisilleen suoraan, että ei ikinä.
Mutta nyt kuluneiden kuukausien aikana olemme kokoajan vitsailleet noista.
Kai me sitten vaan ollaan niin kreisejä ja rakastuneita, että aivot kippaa hiukan
yli laidan.
Pitää vaan lopettaa tuo kaikki höpinä noista asioista tarpeeksi ajoissa jos emme niitä kerta oikeasti halua.
Koska universumi ei ota mitään kuuleviin korviinsa läpällä.
Meikäläisellä, kun nyt tuppaa olemaan sellainen manifestoinnin vahvalahja, että esim. usein, kun äitini kanssa puhelimessa tai face to face keskutellaan ja olemme vitsillä heittäneet jotain niin ne on aina toteutunut.
Tämän vitsailun myötä äitini usein sanookin minulle näillä sanoin;
"Tuomo peru äkkiä sanas."
Joskus joudun sanomaan äidilleni samaa.
Nyt lopetan tekstini tähän ja tähän loppun haluan lisätä vielä, että olen elämäni onnellisin mies tällä hetkellä. (:
