sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Se ois joulukuu

Tosiaan se ois joulukuu jota meikäläinen on odottanut kun kuuta nousevaa.
Joulukuu yksi mun lempi kuukausista niinku vlogissakin mainitsin. Ne jotka uuden vlogin on katsonut.
Odotan joulua innolla. Mutsi on hirvee joulu hössöttäjä ollut aina niin se on mulle tarttunut hänestä.
En nyt oo mikää hirvee joulu intoilia enää kun ennen.
Mut joo tänää tuli katottua ensimmäinen jakso uudesta Tonttu Toljanterista.
Uuden Tonttu Toljnteri Joulukalenterin nimi on Tonttujen Tonttu.


Tätä on odotettu, viime vuonnahan yle:llä näytettiin vanha Tonttu Toljanteri Joulupulma.
Jaa mistä joulukalenterissa tänä vuonna on Tonttu Toljanterissa kyse. Toljanterista pitäisi tulla Tonttujen Tonttu. Joulupukki ja muori sitä odottavat levottomina. Tonttu Toljanteri voi katsoa yle 2:lla ja yle areenalta.
Tässä ensimmäisen jakson linkki: http://areena.yle.fi/tv/2068109

Sitten tuli katsottua pitkästä aikaa vanha ja legendaarinen joulukalenteri The Joulukalenterin ensimmäinen osa.


Kaikkihan nyt varmasti tietävät The Joulukalenterin. Ne jotka eivät sitä tiedä niin tässä vähän The Joulukalenterista.

Kauan sitten Suomessa oli luolissa asuvien tonttujen valtakunta. Pahat Näsät kuitenkin ajoivat tontut maanpakoon ja tuhosivat heidän luolansa. Näsät muistuttavat ulkonäöltään ihmistä, paitsi juotuaan alkoholia, jolloin heille kasvaa torahampaat ja silmälasit.
Kaukana Suomesta maailman ääressä, vanha tonttu Iki Iäkäs on kuolemaisillaan, koska hänen elämänsä säveltä soittava soittorasia uhkaa pysähtyä. Soittorasian vetoavain on jäänyt suomeen, ainoaan Näsältä säästyneeseen luolaan Keuruulle. Iki-Iäkäs lähettää kolme tonttua, Toivon, Kaukon ja Handen, hakemaan avainta. He saavat avukseen '' Viisasten Kirjan'', jossa on vastaus kaikkiin maailman kysymyksiin. Kirja ei saa joutua Näsien käsiin. Muuten tapahtuu jotain kauheaa ja pahaa.

The Joulukalenterin jaksothan löytyvät  youtubesta. Laitetaas tästä 1. Luukku:




 Sitten tuli katsottua Niko Lentäjän Poika 2. 
Oli kyllä yllättävän hyvä.


Niko Lentäjän Poika 2 Lentäjäveljekset:

Nuori lentävä poropoika Niko on elänyt koko elämänsä äitinsä Oonan kanssa. Eräänä päivän Nikon palattua viikonloppureissulta isänsä ja Pukin Lentojoukkojen luota, Oona-äiti kertoo uutisen; hän on tavannut poron nimeltä Lenni, joka muuttaa pienen poikansa Jonnin kanssa Nikon ja Oonan luokse. Nikon on vaikea hyväksyä uutta rooliaan isoveljenä. Asiaa pahentaa Jonnin suloisuus ja se, että Jonni on todella mukava ja jumaloi uutta isoveljeään. Nikolle Jonni on kuitenkin kuin kuka tahansa ärsyttävä pikkuveli. Leikin tiimellyksessä Jonni joutuu valkoisen suden kidnappaamaksi. Niko ja Julius lähtevät salaiselle pelastusretkelle kotkien valtakuntaan ja Niko saa kohdata kasvamisen, perheen ja ystävyyden hyvät puolet.

Traileri



Hyvää ensimmäistä Adventti sunnuntaita ja joulun odotusta kaikille. :)




Fast & Furious sarjan yksi vaikuttavimmista näyttelijöistä on kuollut

Morjens!
Taas meni yks hemmetin hyvistä näyttelijöistä Paul Walker. Tuntuu ihan oudolta. Itse en kyllä usko et Paul kuoli. Veikkaa tai epäilen lavastusta. Tässä vähä kuvia tapahtumista.











Kuvien lopuksi vielä itse tähdestä kuva.


Onnettomuus tapahtui lauantaina iltapäivällä, kun Paul oli palaamassa hyväntekeväisyystapahtumasta ystävänsä kanssa. Paul istui pelkääjän paikalla, kun hänen ystävä menetti auton hallinnan. Auto törmäsi puuhun ja syttyi liekkeihin.
Walker ja hänen ystävänsä kuolivat heti. CNN:n mukaan yksi syy onnettomuuteen oli ylinopeus.
Walker esiintyi viidessä Hurjapäät (Fast and Furious) -elokuvassa. Paulin oli määrä esiintyä myös elokuvasarjan seitsemännessä osassa, joka tulee teattereihin 2014.
Mies oli kuollessaan 40 vuotias.
Tää tilanne on Paulin perheelle varmasti kova pala, vielä kun tää tapahtui näin joulun alla. Ei varmasti ole enään minkään näkösiä joulu fiiliksiä. Etenki tää on varmasti Fast peheellekki kova pala. Ehtinyt kumminki vuosien varrella varmasti Hurjapäät näyttelijä kaartistakin tulla suurta perhettä.
Lopuksi vielä tähän uutisvideota kolari paikalta.

                                     
                                          Kuoli 30.11.2013. RIP Paul Walker.












lauantai 30. marraskuuta 2013

The Möykyn Vlog Osa 2


Tässä ois sitten uutta The Möykyn Vlogia osa 2. Eka osa oli vähä erikoinen melkeen kun ois kattonut Blair Witch Projectia. :D Tää on hiukan eri luokkaa toivottavasti pidätte. :)


maanantai 25. marraskuuta 2013

Dieetti aivan loppusuoralla



Morjens!
Ei ole aivan uunituore kuva, noin. 1,5vko vanha. Hiukan kireemmässä kunnossa ollaan. Ds lean xtremet puree hyvin. En tiedä oliko noista glucoman juurikapseleista mitään hyötyä. Pelkkää rahastusta. Kireyttä alko tulee heti lisää kun nostatin lean xtremen annosta. Olin nimittäin kattonut purkista ohjeistuksen väärin. Paino ei meinaa pudota millään, nyt koitan loppusuoralle lisätä aerobista enemmän. Paino huitelee 99-100kg välillä. En kyllä millään saa painoa putoomaan 5kg tämän viikon aikana. Tohon pitäneen varmaan kysyän Faijalta jeesiä. Hän pudotti sillon ku olin ihan skidi ni 7kg viikon aikana. Jos faija on siihen pystynyt niin kyllä mäkin yhteen pikku 5kg pystyn. :D Treenit kulkenu hemmetin hyvin ja oon ollu tyytyväinen tohon uuteen treeniohjelmaan. Nivelet ollu kovilla tällä hetkellä aika paljon varsinkin ku toi lean xtreme kuivattaa niitä, eikä tosta möllerin nivelille kalaöljystä oo juurikaan ollut suurta apua. Täytyy kyl kuvata täl viikol joku uus treeni video. Lupasin tos aijemmin siin vlogis et lisäisin yhen treenivideon mut en oo jaksanut. Koitan kuvata ihan uunituoreen. 

Ei kai täs kummempii. Joulukuuta odotellessa. :)
Hyvää viikon alkua kaikille.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä


Hellou!
Se ois Isänpäivä. Itse kävin eilen vaimon kanssa isän luona ja kävimme myös vaimon isällä, koska noi julkiset liikkuu aina niin huonosti sunnuntaisin. Joudun julkisilla liikkumaan kun en omista ajokorttia enkä autoa eikä myöskään vaimo. Isälle vein lahjaksi Vanilija sikariaskin, Casino arvan, Marbou Domino suklaalevyn ja poltin vielä DVD-levylle Itse Ilkimys 2:sen. Siinä sitten isäni kanssa juotiin kupposet kahvia ja muisteltiin menneitä. Pitihän se meidän mastaa palaset ku isä oli vartavasten ostanut 3 suklaan suklaa kakun. Hyvää oli kiitos vielä isälle. Siitä sitten lähdimme vielä vaimon isälle käymään. Siinä oltiin vähän pidempää kyseltiin kuulumisia ja jubailtiin. Tulihan se sitte sieläkin juotua kahvia. Kahvi kupposten jälkeen ei enään hirveen pitkään siinä oltu ku kello alko olee jo aika paljon. Sen jälkeen lähdettiin dallailee dösärille ja siitä bussilla himaan. Onneks mun ja vaimon isät asuvat niin lähekkäin ettei tarvitse venkslaa busseilla edes takaisin. Elinen oli pitkä ja mukava päivä. Pidin eilen myös kunnon hiilari tankkauspäivän. Tuli syötyä aamupala suht normaalisti.

Aamiainen

2 kuppia kahvia
3 viipaletta ruislimppua
3 siivua juusto
3 kulta kalkkuna viipaletta
Kurkkua leipien päälle
1 valion maustamaton 250g rahka

1 ateria

140g naudan jauhelihaa
50 parsakaalia
75g micro wheytä
Vitamiinit

2 ateria

Hesburger klubi ateria
Juoma Coca-cola zero 0,4L
Jälkkäri 0,4L Vanilija pirtelö

3 ateria

2 slaissia Chicken pizzaa
Juomana Pepsi Maxia 0,4L
Jälkkäri 0,4L Vanilija pirtelö

4 ateria 

2 slaissia Chicken pizzaa
Juomana Coca-cola Zeroa 0,4L
ja nukkumaan.


Sellanen päivä oli eilinen. Tänään tullut oikeestaan lepäiltyy ja katottuu telkkarii.
Ei kai täs mitää sen kummempii enempää.

Hyvää isänpäivää kaikille isille! :)


torstai 7. marraskuuta 2013

EI HYVÄ

Morjensta vaan kaikille.

Taidatte jo kuvasta päätellen tietää mistä on kyse selkäkipua pukkaa. Tämän viikon salitreenit oli tässä. En tiedä onko toi alaselkä ylirasittunut vai onks siel joku pieni vamma. Särkee ja jomottaa mutta tänään hierojalle jospa se siitä. Ottaa kyl kupoliin ku ei pääse salille, mut parempi antaa selän levätä ni ei tuu mitään pahempaa vammaa. Mieli kyl on ollut nyt virkeempi ja muutenkin vähän parempi mieli. Ostin tossa ku kaveri ehdotti ni Ruusunjuurta ja Tyrosiinia. Toimivaa tavaraa. 

Ei kai täs sen kummempia.
Hyvää torstai päivää kaikille.