torstai 11. joulukuuta 2014

Takas treenin makuun

Moi!


On mielekästä palata salille takas viiden ja puolen viikon tauon jälkeen.
Alkuunsa oli vähä into maassa, eikä meinannu saada itteään lähtemään salille.
Pitää alottaa alkuun näin pitkän tauon jälkeen iisi biisi.
Eka treeni ei oikeen kulkenu. Mut tänään kulki paremmin.





Täl viikolla alotin bulkkaamisenki. Kaloreita en oo laskenu. Proden syömistä oon seuraillu.
Pyrin syömään suht puhtaasti ja aivan hel**tisti.
Jos tää poika tästä alkais kasvamaan pikku hiljaa.
Kyllä täs on aika alkaa kasvamaanki, et vanhat vaatteet ei tuntuis enää niin isoilta. :D
Mut nää 2-3 viikkoa tulee salee olee hakemista ja pumppailu, ennen ku pääsee taas käsiks isompiin rautoihin, Aristaa meinaa vielki noi arpi alueet aika lailla.
Mut hei kyl se siitä. Hiljaa hyvää tulee.

Joopati joo.

Katoin tossa hiljattain ilttiksen sivuilta kodittomasta 50 vuotiaasta  Jacques Sayagh videon.
Ukko asuu koiransa kanssa Pariisin kadulla ja reenaa itteään kisakondikseen.
Kaiken maailman apuvälineitä hyödyntäen. Esim. hauskääntöä hän tekee vanhalla Benji köydellä. Jacques sanoo videollaan ettei halua asua misään pienessä asunnossa.
Äijä on kerännyt jo tällä videollaan yli puoltoista miljoonaa katsojaa. Huh huh. :D
Aiemmin alkoholismista kärsinyt Jacq, on löytänyt nyt paremman tien ja siirtynyt kehonrakennuksen pariin.
Jacques kilpailee fitness kisoissakin vaurioituneestaan makasta huolimatta.
Tälle ukolle pitää antaa Reaspectii.
Ukko reenannu ittensä ulkona lavakondikseen ilman salireenii, Aivan huikeeta.
Kadulla eläminen ei ole hänelle ongelma, mutta kylminä aikoina reenimotivaatiota antavat miehen lapsenlapset.
Videon ihan lopussa Jacques sanoo:
- En halua lastenlasteni ajattelevan, että heidän isoisänsä on kusipää.
Haluan heidän olevan ylpeitä minusta.

Tässä video Jacques Sayaghista.

https://m.youtube.com/watch?v=o6Mq-3_AMMI




Päivän jatkoja kaikille.





perjantai 5. joulukuuta 2014

Kaikenlaista juttua

Morjenttesta vaan!


Nyt on ollu aika hyvän mittanen tauko salista.
Alkaa pikkuhiljaa pää räjähtelemään.
Se ois niin mukava ottaa se ne puntit käteen ja alkaa nostelemaan niitä kunnon tuntumalla.
Mutta ei ni ei.
Kroppa ei anna vielä tarpeeks periks.
Kokeilin tos 2pvä sitte himassa vähä rautoja kädessä.
Hyvältähän ne tuntu, mut jotkut liikkeet sattuu aivan helvetin repivästi palleaan.
Kipu tuntuu siltä kun joku yrittäis repiä palleaa irti ja samaan aikaan joku toinen puukolla tökkis siihen.

Tein kumminkin joka tapauksessa semmosen tunnin mittasen yläroppa reenin vaikka tuntukin ilkeeltä.
Tämän hetkinen kondis ei oo mikään hirveen huikee.
Kun vertaa 5 viikkoa sitten otettuihin kuviin.

Tässä 5 viikoa sitten otetut photot.







Muistan kun vielä olin petty tähän yllä olevien kuvien kondikseen.
Kunto ollu kohillaan noissa kuvissa, kun taas vertaa nyt 2pvä sitte otettuihin alla oleviin kuviin.





Kattokaa nyt noita smurffi jalkoja, pitäisköhän noihin saada vähä lihaa lisää. :D Ky ky kyllä vain. :D

Noop oon mä aika hyvin saanu pidettyä lihat tallessa, vaikka on niitä vähän lähtenytkin ja rasvaa tullut pikkasen tilalle. Kunhan mä tästä pääsen takas salille ni alkaa tää poika kasvamaan. :D
Tän hetkinen paino on siinä 91kg paikkeilla.



Sitte muita jutskia.
Katoin tossa hemmetin hyvän leffan The Secret Life of Walter Mitty - Walter Mittyn Ihmeellinen Elämä (2013).
Pitäny jo pitkään kattoa. Noo eilen mä sit sain aikaseks katottua tän Filmnetin kautta, jaa oli hyvä.
Mul oli hirveet odotukset tästä leffasta.


Ja odotukset ei ollu turhat. Tää oli vähä erinlaisempi mitä Ben Stiller yleensä tekee.
Muutenkin Benillä on loppujen lopuks aika vähä leffoja mistä mä tykkään.
Tää oli kyl pitkiin aikoihin Stilleriltä hyvä pätkä. 
Viimeks minkä hyvän Stillerin leffan oon kattonu, mikä nyt äkkiseltää tulee mieleen ni Night At The Museum 2.


Jos katot Walter Mittyn Ihmeellisen Elämän niin ei kannata lopettaa leffan kattomista hetin puolentunnin kohdalla. 
Koska leffa about sinne asti aika tylsistyttävän pitkäveteinen, mut pikku hiljaa se siitä sit alkaa edetä.Ja jonka jälkeen vetää mukaansa. Muukaansa tempaava pätkä.


                                      Hyvää komediaa ja draamaa ja vähän romantiikkaakin.


Leffassa näkyy siistejä maisemia ja Islantia mistä meikäläinen diggaa, vaikka Islannissa olekkaan koskaan päässyt käymään.
Ois se siistiä kun pystyis vaan tost noin vaan lähtee kiertää maailmaa, vähän niinku tossa leffassa. Mut Mitty ei käyny kun Grölannissa ja Islannissa.
Ei niinkään kiertäny maailmaa. Mut meitsillä ollu sellanen haaveena.
Ikinä ei vaan oo tarpeeks rahaa. Mut joo, juttu karkas vähä käsistä, ku piti puhua tästä leffasta. Heh. :D


Sean Penniäkään hirveen usein näe tällasessa roolissa, mikä sillä oli tässä moviessa.
Yleensäkin näyttelee pahista ja muutenkin trillereissä ja toiminta leffoissa näkyy useammin.
Kai noi jotkut näyttelijätkin jotka tekee paljo toiminta, jännäri ja trilleri leffoja niin vanhetessaan vähä kyllästyy tollasiin leffoihin ja niissä näyteltyihin rooleihin. Ja alkavat kaipaamaan vaihtelua. Jonka jälkeen siirtyy hetkeksi komedian ja draaman pariin.
Aika moni näyttelijä on tehnyt näin kuten esimerkiksi Robert De Niro.
Seanilta nyt luonnistuu rooli kun rooli niinkun Niroltakin.
Mutta Stilleriä olis vaikea kuvitella esim johonkin The Expendablesiin. :D
Kyllä olis pokassa pitelemistä jos sen näkis jossain tollasessa leffassa.
Mut tiedä häntä vaikka veteiskin hyvä roolin jossain tyyliin trillerissä, jos koskaan se sellaista tekee.
Ei sitä ollut uskoa kun näki Jim Carreynki The Number 23:ssa ja Kick Ass 2:ssa.
Kick Ass 2 otti niinkin tsoukilla mut numberin 23 roolin veti kyl odotettua paremmin.

Mut joo, te jotka tykkäätte Jim Carreyn Bruce Taivaanlahjasta niin varmasti tykkäätte Walter Mitty Ihmeellisestä Elämästä.
Leffa on vähän samalla tavalla hauska ja hyvä.






Mitäs mitäs.
Mitäs sitte.

Alotin tossa hiljattain Mario Puzon Kummisetä kirjankin lukemisen.



Kirja alusta oli aika tylsähkön olonen ja raskasta luettavaa. Mutta nyt kun kirjassa on alkanut tapahtumaan niin on heti vaikuttanut mielenkiintoisemmalta.
Kummisetä leffa trilogia mulla on vieläkin katsomatta. 
Ensimmäisen osan olen kattonu, mut part 2 alko väsyttämään. 
Vaikka leffa trilogia onkin legenda, niin noi leffat on mulle liian tylsistyttävän pitkäveteisiä.
Kyllähän ne joskus täytyy kattoa. 
Varmaan viimeistään sillon kun tän kirjan on lukenu.
Kaikki mafiaan liittyvä kiinnostaa aina ja varsinkin sellaset jotka on tositapahtumiin pohjautuvia.
Filmnetillä ois Corleone 6 osanen mini-sarja (2007). Mikä mulla jäi aikoinaan kattomatta töllöstä.
Toi vois olla aika mielenkiintonen. Sarja kertoo Toto Riinasta joka johti puol sataa vuotta mafiaa.
Jep jep. Sit yks mikä täytis kans kattoa ni Vincent Casselin L' Instinct de mort - Mesrine Killer Instinct (2008) ja tän jatko osa L'ennemi public n*1 - Mesrine Public Enemy #1 (2008).


Jep jep zeb zeb näps näps. :D


Laitetaas tähän loppuun pari railerii.
Kun nyt ton Iso-Arskankin uuden Terminator 5 Genisys traileri julkastiin.
Ai että odotan tätä leffaa. Ei voi muuta olla kun hyvä.



Arskan leffathan on aina hyviä.
Tietenki yhdessä leffassa tehdään poikkeus.
Hercules New Yorkissa. Järkyttävää P*SK*A. :D
Harmi et tää Terminator julkastaan vasta ens vuonna kesällä.
Ois voinu tulla jo nyt leffoihin.





Sitte toisen leffan raileri. Leffa mitä odotan kans silmät kovana Luokkakokous. 
 Leffaa tähdittää Hedberg, Hirviniemi, Linnonmaa.


Tätä ei onneks tarttee odottaa niin pitkään kun Terminatoria. 
Tää tulee leffoihin 25.02.2015. Jes. Joten tätä ei tarttee odottaa kovin pitkään.
Sitten kun tää tulee leffoin ja tän menee ziigaamaan ni tulee repeiltyy varmaa aivan sikana.
Näitä odotellessa.





Ei muuta kun oikeen hyvää viikonloppua kaikille.





lauantai 29. marraskuuta 2014

MIELETTÖMÄN PÄHEE

Iltaa.

Tuli tossa hommattua pleikka 4:lle 
Watch Dogs, sitä tässä olen hakkaillut tässä lähipäivinä.


Ei oo tullu hommattua hirveen montaa
peliä pleikalle.
Tähän Watch Dogsiin jääny aivan koukkuun,
Saa nähä miten koukkuun jään GTA V kun hommaan sen.
Graffahan siin on parempi kun pleikka 3:lla ja vissinki jotain uusia tehtäviä.
En vaan usko et jään siihen näin koukkuun kun tähän.
Olinhan mä aika koukuttunu tohon GTA:han sillonku se oli mulla PS3:sel
Mut tää Watch Dogs on enempi meizin tyylinen peli ja paljon mageempi kun GTA.
Mut mennä nyt sanomaan tost GTA V:sta.
Kun oo viel sitä edes neloselle hommannu.
Nyt sanon näin mut aivan salee jään siihen koukkuun sitkun se on mulla. :D

Mut jatketaas Watch Dogsista.


Pelin graffa on ihan ok ja oon tyytyväinen.
Eikä nyt siihen oo niin hirveesti kiinnittäny huomioo, ku kaikkee muuta mageeta ollu täs pelis.


Pelissä pystyy melkeen hakkeroimaan mitä vain.
Ja pelin alussa mitä kannattaa hakkeroida, niin ihmisten tilejä.
Jotta saat hommattua hakkeroimilla rahoillasi paremman aseen.
Meinaan jos pelaat esim. vaikeimmalla vaikeustasolla niin paremmista aseista on todellakin hyötyä.


Pelissä kun etenet, niin jossain vaiheessa saat käyttöösi taitopisteet.
Joiden avulla saat paranneltua taitojasi esim. Hakkerointia, ampumista näköjään ajotaitoakin. Nyt vasta kiinnitin tohon huomiota. :D


Saat käyttöösi muunna myös taitopisteiden avulla, tämän slowmode hidastus toiminnon mikä on todella hyödyllinen lähitaisteluissa varsinkin.
Hidastus toimii myös niin kun kuvasta näkyy, autolla kaahatessakin.
Toiminto varmasti myös hyödyllinen tuolloin, saadakseen kytät kintereiltä ja laukaistakseen ansat paremmin.  
Hidastuksen kestoa saat pidennettyä ansaitsemiesi pisteiden avulla.

Te jotka ette ole hommanneet Watch Dogsia ja tykkäätte tällasista räiskintä ja kaahailu peleistä. Hommatkaa ihmeessä tää, voin taata ettei ole turha ostos.

Tähän loppuun laitan aivan huikeen videon Watch Dogsista katsokaa:


Hyvää viikonloppua kaikille.






sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tarinointia

Moi.

Tässä vanhaa rock'n rollia kuunnellessani kahvikupin äärellä mietiskelen että mitä sitä tänne taas raapustais.
Välillä meinaa jutut käydä vähiin ja kirjoittaminen tuntuu todella hankalalta ja vaikealta.
Ei viittis kumminkaan mitää turhaakaa p**kaakaan raapustaa.
Tekstinhän pitää olla mielekästä luettavaa.
Jos se ei oo mielekästä eikä siitä saa sellasta niin ei sitä kannata sillä hetkellä kirjottaakkaan.
Koska melko varmasti sitä ei tule sillon kovin moni lukemaankaan.
Mä en vaan ymmärrä sitä et miten mulle, joka on nassikasta asti kirjotellut kaiken maailman tarinoita ja runoja, niin kirjottaminen voi olla niin vaikeaa.

Monesti kun skippaan kirjoittamisen niin sillä hetkellä saattaa olla joku tosi hyvä stoori minkä kirjottais. Ja sitte sen skippaa seuraavalle päivälle, seuraavana päivänä kun sitä koittaa miettiä että mitäs mun pitikään kirjottaa, niin suurin osa jutuista onkin unohtunut.

Tännekin vois jossain vaiheessa kirjottaa jonkun kauhu jännäri tai toiminta tarinan.
No niin kirjotetaas jotain mielekästä.

Mä oon tänne nyt niin useaan otteeseen kertonut ja avautunut leikkauksen jälkeisestä voinnista, joten ajattelinpa nyt kirjottaa raapustaa jotain muuta.
Tähän väliin kumminkin pienesti voinnistani.
Vointi alkaa olee jo hyvä ja viikko vielä saigonia ja sen jälkeen normaalin arjen pariin.

Dodii ja nyt jutun pariin.

Katsoin tossa hiljattain mielettömän hyvän dokumentin Alzheimeristä Alive Inside: A Story Of Music & Memory.





Tää oli niin tunteita herättävä dokumetti.
En oo aikoihin kattonut näin tunteita herättävää dokkaria.
Tän katsottua tuli aivan hemmetin hyvälle mielelle.

Tässä koskettavassa ja tunteita herättävässä dokkarissa seurataan Newyorkilaista sosiaalityöntekijä Dan Cohenia, joka onnistuu palauttamaan Alzheimer- potilaiden muistoja musiikin avulla.
Elokuva tukee pyrkimyksiä korvata musiikkiterapialla lääkkeitä dementiapotilaiden hoidossa. Cohen on luonut Musiikki ja Muisti -menetelmän, joka käyttää hoidossa musiikkiterapiaa. Hän on soveltanut metodiaan vuodesta 2006 saakka. Menetelmä on levinnyt eri puolille maailmaa.


Dan Cohen


Kuinka uskomatonta että kuninka monikin pärjää ilman lääkkeitä ja pelkän musiikin avulla.
Ja uskomatonta miten sitä saa vietyä elämää paikkoihin missä tuntee että se olisi menetetty jo. Tärkeintä Cohenin sanoin on kysyä ihmiseltä johon haluaa saada kontaktin, mikä on lempi kappaleesi. 
Mun mielestä nämä kaksi ihmistä olivat uskomattomia dokkarissa. Tässä tulee ensimmäinen
94-vuotias Henry joka pitää gosbelmusiikista ja kirkko oli hänen koko elämänsä. Henry kärsii dementiasta. Henry istui pyörätuolissa käpertyneenä silmät ummessa ja kädet ristissä.
Henry oli ollut 10 vuotta hoitokodissa hoidossa, eikä sinä aikana hänen tyttärensä ole saanut oikeen minkäänlaista kontaktia isäänsä.

Ennen kuin vasta kun hoitajan laitettoi kuulokkeet Henryn korville ja soitti miehen mieleistä musiikkia. Henry alkoi tassahtelemaan pyörätuolissa ja laulamaan.
Se näytti oli aivan mahtavan näköistä ja upeaa.

Tässä klippi:





Tässä tulee toinen John joka kärsii kanssa dementiasta.




Vanha ukko joka istui sängyllä töllöttäen.
häneen oli ollut vaikea saada mitään kontaktia.
Johnista ei meinattu muutenkaan oikeen saada mitää kunnolla selville.
Johnille näytettiin ensimmäisenä hänen vanhoja valokuvia.
Muutamia asioita tiedettiin Johnista, että hän oli pelannut nuorena Baseballia.
Kutsuntojen jälkeen hän oli palvellut Los Alamosissa.
Armeijassa saatujen säteilyrokotusten takia, John menetti kaikki hiuksensa.
Sodan jälkeen hän esiintyi näyttelijänimellä Larry Stewartin.
Muistiksi sanottu aistilanne Johnin mielessä pyörivä oma elokuva on poissa.
Hänen rakkautensa ja unelmansa ovat poissa.

Hoitajan laitettua Johin korville kuulokkeet ja hänen lempi kappaleensa Oh Johnny, Oh.

John alkoi tanssahtelemaan tuolissaan ja laulamaan.
John näytti siltä että hän oli taas täynnä elämään. :D
Ärsyttää että tästä ei löytynyt video klippiä tubesta.

Tällanen hoitomenetelmä pitäis ottaa käyttöön suomessakin, jos ei jo ole.
Toimis aivan sata varmasti.
Musiikki on muutenkin sellainen että se tuo ihan kelle ihmiselle vain hyvän mielen ja muistoja.
Kokeilkaahan tekin tällainen testi.
Tää tuntu aivan uskomattomalta.
Menkää esim. sängylle makaamaan ja ottakaa hyvä asento.
Laittakaa kuulokkeet korville ja lempi musiikkia soimaan, keskittykää kipaleen kaikkiin saundeihin ja lauluun.
Fiilis on aivan uskomaton.

Ne jotka omaa Netflix tunnukset niin tän filmin näkee sieltä.
Kannattaa katsoa.

Illan jatkoja kaikille.






lauantai 15. marraskuuta 2014

Pistetääns Blogi Laulaa. Bujaa!

Hellurei ja hellät tunteet!


Niinkun viime kirjotuksessa kerroinki että tullu nukkuiltua aikas paljon ja myös lepäiltyä.
Olenhan mä käyny kyl kävelemässäkin, koska lääkäri suosi sitä ja sano et se edes auttaa paranemista.
Ihan outoa kun ei voi saa eikä saa kantaa mitää maitopurkkia raskaampaa. 
Kaupassakin jos on vaimon seurana ollut niin kattonu vaa viressä kun vaimo on kaikki ostokset yksin kantanu.
Lukuun ottamatta wc+talouspaperi 8kpl pakettirullia mitkä mä olen itse kantanut. :D
Pinna ollut aivan törkeen kireellä melkeen joka päivä. Ja tuntuu vaan kiristyneen.
Ottanu päähän tää kun on toipilas ja kun ei oikeen voi mitää tehä.
Haluis vaan et täst paranee mahdollisimman nopee.

Viime viikolla tuli puolessa välissä viikkoa
käytyä peijaksessakin näytillä.
Yks leikkaushaava oli vähän huonos hapes ja alavatsa oli hemmetin kipee.
Lekuri mielipide haavasta leikkaushaava oli ok. Ei tulehdusta paranee pikku hiljaa.
se sijaan vatsalaukusta löyty varjoainekuvauksessa pieniä ilmakuplia jota on jäänyt leikkauksesta kun leikkauksen aikana vatsaan on laitettu vatsakaasua. Ne häviää ajan kanssa. Mitä alavatsaan tulee niin, oikealla puolella alavatsaa, sillä alueella ilmeni isohko mustelma ja pientä sisäistä verenvuotoa. Se kohta mulla vatsasta oli hemmetin kipeä.

Ei onneks oo mitää vakavaa toi pieni sisäinen verenvuoto, mutta kyllä multa kysyttiin haluanko jäädä sairaalaan vai mennä kotii.
Valitsin kodin, lekuri käski tulla takas jos kivut voimistuvat tai jatkuvat pitkään.
Kysyi samalla löytyykö multa kotoolta kipulääkkeitä, 
esim. Buranaa, Panacodia, Tramalia.
Vastasin kyllä löytyy, Buranaa, Paratabseja, Panacodia.
Ja löytyy Tramaliakin.
Alkuunsa noihin kipuihin käytin tota burana 600-800mg ja Paratabs 1g, 3-4 päivässä.
Ennen kuin peijaksessa neuvoi että voin korvata ton paratabsin Panacodilla.
Tämän jälkeen jatkoin Burana 800mg ja 500mg Panacodilla.

Jouduin lopettamaan Panacodien käytön kun niistä tuli niin huono olo et siirryin vanhaan Buranaan ja Paratabseihin.
Kunnes nekin lopetin helvetin moisen närästyksen takia. Tämän jälkeen siirryin 50mg Tramaliin 2 päivässä aamuin illoin ja tarvittaessa olen ottanu burana 800mg tai 600mg.
Tää uus setti Tramal ja burana on toiminu hemmetin hyvin ja uni on maistunu entistä paremmin.

Nyt voin vähän paremmin. Alavatsa ei oo niin kipeä enää kun viimeviikolla ja leikkaushaavakin on lähteny paranemaan päin.
Muuthan haavoista viime viikon jälkeen alkoi näyttämään jo paremmilta.
Onhan noita kipuja silti vielä ja välillä ne on tosi helvetillisiä. Ja on varmasti pidemmän aikaakin. Mitä muistelen vanhasta leikkaustoipumisestani.
Mut jos noi kivut on näin voimakkaita viel ens viikolla, mitä on ollut välillä niin kun tossa äsken mainitsin helvetillisiä, täytynee mennä sit käymää lekurissa näytillä.

Tän näköinen vatsanseutu oli tämän viikon alussa:




Siistin näköset arvet tulee olemaan,
verrattuna edelliseen leikkaukseen.
Täl hetkellä vatsa näyttää siltä kun ois haulikonreikiä täynnä. :D 
Yks noista vekeistä näyttää
Ihan kirkkoveneeltä kun tarkkaan katsoo.
Vasemmalla ylin vekki. :D


Tältä näyttää vekit ny:



Turvotuskin vähä lähteny kun ostin tällasta:


Ostin tän Laxogasin sen takia ku pakki on ollu törkeen turvoksissa jo pidemmän aikaa.
Tän pitäis vähentää vatsakaasuja ja turvotusta.
Toi ylimääränen turvotus johtunee siitä kun olivat tähystysleikkauksen aikana laittaneet mulle vatsakaasua normaalia enemmän.

Tuli ostettua tossa hiljattain Arla Protein Jogurtteja ja Prode rahkojakin riittävä määrä. Ni lähetin purkkien kannet postiin ni sain sieltä tällasen siistin näkösen Ela paidan:



Edestä
Tukka, parta ja amisviiksetkin lähti. :D


Takaa


Sivulta

Vaikka en nyt erityisemmin Elaa kuuntelekkaan. Joskus kyl tuli kuunneltua.
Täytyy kyl sanoa et tos Vain Elämää 3 kaudessa missä oli Elakin mukana ni veti kyl hyvät setit muiden kipaleista.
Jos sillä nyt alakais ton jälkee taas nousukausi. 
Niinhän se Cheekikin nous takas pinnalle ku se kävi pyörähtämässä Vain Elämässä.
Ja nouski hemmetin hyvin pinnalle.
Suomen menestyneimmäks Räppäriks.

Ite en niin hirveesti vaan välitä tosta suomi räbästä.
Tuleehan niit välillä suomalais räppäreiltäki ihan hyvii biisejä.
Mut pidättäydyn silti tos jenkki räpissä.
Vanha kunnon jenkki Old School räppi on hyvää.


Joop.
Ostin tabletillekin pari E-kirjaa:

Kija number 1. Kuokkamummo


Suomen Stephen Kingiksi sanotun kauhukirjailian Marko Hautalan uusinta tuotosta.

Kerrotaas vähän kirjasta.
Kirjan otsikossahan heti lukee näin:

Lue tämä, ja ensi yönä et nuku.

Kuokkamummo on vaaslainen Urbaanilegenda lapsia tappavasta mummosta.
Syrjäisen lähiön nuoret kokoontuvat pommisuojaan peloteltavaksi Kuokkamummolla. Onko kyse pelkästä leikistä?
Maisa kiinnostuu tekemään väitöskirjaa lapsuusseudustaan, siellä elää yhä sama, hänellekin tuttu julma perinne, johon lapset painostavat toisiaan osallistumaan.
Muistot kotisedusta ja teinirakkaudesta vaivaavat yhä myös aikuista Samuel Autiota, hän ei saa niistä otetta. Jos kuokkamummo on pelkkää kaupunkilegendaa, miksi ihmisiä katoaa jäljettömiin? Entä mitä tapahtuu autiossa, kielletyssä kartanossa merenrannalla? 
Heikkohermoinen lukija ei haluakkaan tietää.

Mitä Kuokkamummo tekee:

Kuokkamummo ei pelkästään tapa lapsia. 
Se on vanha kuin meri ja taivas. Se hiipii rantametsissä ja niiden isojen kivien välissä ja kaatuneiden puiden takana. Paljain laihoin varpain se menee kuin minkki. Ja jokainen, joka käy sen talon pihalla ilman lupaa, joko kuolee tai tulee hulluksi. Se odottaa, että joku liikaa kiroillut jää joukosta jälkeen, kuselle tai tekstaamaan tai katsomaan perhosta tai pelastamaan linnunpoikaa. Se odottaa, että sille käännetään selkä. Se humauttaa kuokan lapaluiden väliin niin, että ilmat menee pihalle ja jaloista häviää tunto.

En vielä päässy kirjan sisälle niin että se ois koukuttanut mut lukemaan.
Mut pakkohan ton on olla hyvä. Aika moni kehunut tota kirjaa.

Siirrytääs sitten toiseen kirjaan
Kirja Number 2. Saattaja





Kuvaus kirjasta:

Hyytävätunnelmainen kauhuesikoinen Stephen Kingin hengessä.

Kaikki alkaa, kun Lilja muuttaa entiseen kotitaloonsa. Kellarin valot räpsyvät ja keskelle lattiaa ilmestyy tyhjästä lätäkkö. Talon edelliset asukkaat ovat lähteneet nopeasti, kuin pakoon. Kun naapurin vanha nainen puukotetaan raa’asti ja Liljan äiti löytyy kotitalon kellarista koomaan vajonneena, Liljan lapsuusmuistot ja painajaiset alkavat loksahdella yhteen: Liljalla on erityislaatuinen kyky, jota hänen odotetaan käyttävän.Saattaja on vahva kertomus kohtalon väistämättömyydestä ja vastuuseen kasvamisesta, se raottaa myös verhoa muinaisten myyttien todellisuuteen. Teoksen piinaavuus syntyy nimettömästä uhkasta, jonka kylmän hengityksen tuntee koko ajan niskassaan.


Tää vaikuttais vielä paremmalta kun Kuokkamummo.
mut vaikea sanoa kun ei oo kumpaakaan vielä lukenut.

Mul on hemmetisti kirjoja muutenkin kesken. Täytyy kyl lukea ne eka alta pois. Jos vaan malttaa
Se on aina kun ostaa jotain uutta, niin sitä haluaa heti siirtyä uuden pariin ja jättää vanhan pölyyntymään. :D
Outoo kyl lukee tol tabletilla kun on tottunut tavalliseen kirjaan, mut eiköhän siihenkin totu.
Jos ei totu laitetaan tottumaan, pakkohan noi on lukasta pois alta, kun tuli noin mielenkiintoset kirjat hommattua.

Mitäs mitäs.
Katoin tossa hiljattain muutaman ihan hyvän leffanki.


Aikuisten Poika 2014




Tää oli hemmetin hyvä leffa sai nauraa vähän väliä.
Esa Nikkilä veti kyl hyvä roolisuorituksen Oliverin roolissa.
Oli Hietalahdellakin ihan ok rooli.

Leffasta:

11-vuotias Oliver (Esa Nikkilä) menettää vanhempansa autokolarissa. Oliver ei voi hyväksyä sitä että vanhemmat kuolivat kolarissa, vaan sen sijaan hän alkaa tutkimaan mikä johti onnettomuuteen. Tutkimustensa lomassa Oliver tutustuu hälytyslaitteita kaupittelevaan Joonakseen (Kari Hietalahti) ja heidän välilleen kehittyy odottamaton ystävyys.Kesän aikana Oliver tutustuu myös mainioon parivaljakkoon Jaakkoon (Esko Salminen) ja Rafuun (Sulevi Peltola), jotka pyörittävät vanhaa elokuvateatteria.
Aikuisten poika on surullinen, hauska ja vauhdikas selviytymistarina ja näyttö siitä, kuinka elämä kantaa kaikkein pahimpienkin paikkojen yli.

Traileri:






Wolves 2014




Tästä en erityisemmin ala kertomaan.
Sen sanon et oli hemmetin hyvä action bläjäys ja varsinkin ihmissusien ystäville.
Jason Momoalle sopi kun nyrkki silmään toi Ihmissuden rooli.
Akaisemmin en tykännyt hirveesti tosta kyseisestä näyttelijästä.
Mutta nykyään tekee hyviä rooleja.


Traileri:







Road To Paloma 2014


Jason Momoan toinen leffa.
Tää muistuttaa aikas lailla vuoden 1969 vanhaa prätkä leffaa Easy Rideria.
Tää eroaa sillä tavalla, että leffa ei oo pelkkää prätkällä ajelua maantiellä,
niin kun Easy Riderissä. 
Road To Paloma leffassa Momoa näyttelee intiaania (Robert Wolf) jonka mutsi raiskattiin raasti ja pahojen raiskaus vammojen takia kuoli. Tekijä saatiin telkien taakse, 
mutta vapautettiin parin vuoden päästä.
Wolf otti selvää miehen vapauduttua, missä tämä asuu ja tappoi hänet raalla tavalla.
Tämän tehtyä hän on joutunut olemaan pakosalla jo pidemmän aikaa.
Tien päällä Wolf tutustuu alkoholisoituneeseen entiseen bändäriin Cashiin (Robert Homer Mollohan), heistä tulee todella hyvät ystävät.
Matkalla sattuu ja tapahtuu.
 Tää on prätkä ystävien ja jätkien leffa.
Kannattaa katsoa.


Traileri:





Oikeen hyvää viikonloppua kaikille.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Vähä Jotain.

Pimpeli Pom!

Ei oo tullu taas vähään aikaan kirjoteltua.
Kelasin et vois laittaa tänne noi pari reenivideoo mitkä kuvasin tos noin.4 viikkoa sit.
Sain ne vasta hiljattain ladattua tonne tubeen.
Oikee keksiny mitä täs kirjottelis.
Mul on tos yks toinen uus blogiteksi mikä on vähä keskeneräinen.
Kelasin sitä ennen jakaa nää videot ja skriivata tänne vähän jotain.
Kirjotan sen tekstin huomiseks viimeistään loppuun ja julkasen sen sit.
Kerron siinä tarkemmin kuulumiseni.
Ei oikee meinaa jaksaa kirjotella, kun yrittäny täs toipuu ja noi kipulääkkeet pistää väsyttämään hemmetisti.
Tullu nukuttua hemmetisti ja lepäiltyä kun toi maha ja pallea on ollut hemmetin kipeinä vieläkin. Kipulääkkeetkin jeesii sen pari tuntia. Ei niitäkään viittii koko ajan popsia, syön meinaa aika vahvaa kipulääkettä. Burana 800g ja Paratabs 1g, Pistää vaan närästämään ja pierettää.
Luulis et noi säryt ois jo vähän hellittänyt kun leikkauksestakin tulee tänään täyteen 2 viikkoa.
Mutta ei ni ei.

Tässä tulee nyt ne videout:

Tän ekan videon jaoin 3 osaan.










Sitte toisen videon vuoro:





Näin. Lähen ny lepäilemään ja kattomaan jotain leffaa.
Tällä hetkellä väsytä yhtään ku tullu nukkuiltua aikas paljon. :D
Palaillaan viimeistään huomenissa.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Mikä helpotus, ohi on

Iltaa tai oikeastaan yötä!

Julkasen nyt tän tekstin mikä piti päivällä kirjottaa loppuun mut oli niin hirvee olo.
Varsinki kauhee väsy ja kivut ettei yksinkertasesti pystynyt kirjottamaan.

Täällä ollaan.


Nimittäin Peijaksessa.

Leikkaus meni hyvin.
Meikäläiseen pumpattu kyl hyvä määrä
kipulääkkeitä.
Meinaa tulla yhtään mitään tästä kirjottamisesta.
Silmät lumpsuu vähän välii ja yks kattoo lintuu ja toinen kalaa.
Koko ajan tulee ylimääräsiä tai vääriä kirjaimia/tekstiä blogi kirjotukseen.
Nyt moni varmaan ajattelee et miks toi Tuomo kirjottaa jotain blogia kun vasta
hetki sitte päässyt leikkauksesta.

Tuli nyt vaan semmonen olo et haluun kirjottaa.
Hetki sitten pääsin heräämöstä osastolle ja just hetki sitten heräsin.
Mietin huonossa olossani pitäiskö kirjottaa.
Aika hankalan olosta tää on ollut nyt tällä hetkellä

Mutta ei tässä koko ajan jaksa nukkuakkaan, vaikka kivut onkin helvetilliset.
Kohta vaimo tulee käymään ja tuo mukanaan mulle tabletin ja kuulokkeet.
Sitä pääsee sit myöhemmin kattomaan vaikka jonkun leffan.

Tuli hommattua tos muutama päivä sitten
tää Samsung tabi. Just tätä leikkausta varten ja ihan tyytyväinen ole ollu.
Näppärä 8 tuumanen tabletti.

Samsung Galaxy 4 8 4G







Tekniset tiedot The Möykyn sanoin:

Täysin uusi Samsung Tab 4 sarjalainen tarjoaa vastinetta moneyille. Uudet muodot, vaikuttava teho ja pinta takaavat että tabu toimii aina todella tehokkaasti. Mobiililaajakaista liittymällä nautit vaikka vesilasin tai muun nesteen keran nopeasta yhteydestä, vaikuttavat tehot toimivat kuten aina ja siellä missä pitää, enään ei tarvitse odottaa bussiakaan pysäkillä seistä nököttäen vaan voi vaikka hiperrellä tablettia. Jos et tiedä mistä saat hommattua tällaisen tabletin, tai saman tyypisen mutta eri merkkisen niin ei hätää, minulla on tähän ratkaisu. Esim. Yliopiston Apteekki, Asema Apteekki, Uusi Apteekki jne. yhtä hyviä ovat ja varsin toimivia tabletteja, Burana, Panacod, Panadol, Disperin jne. Tabu toimii hyvin varsinkin kovaan kipuun, mikäli haluat nämä ominaisuuden käyttöösi valitse tuote lähimmältä apteekiltasi. 
Huom! Tämä oli huumorilla höystetty teksti eikä tätä pidä ottaa tosissaan.
Tässä tekstin alapuolella on oikeat tekniset tiedot:
Tärkeimmät ominaisuudet
  • Tuki mobiililaajakaistayhteydelle, jopa 150Mbit/s (4G/3G/HSDPA+ ja EDGE/GPRS)
  • 8 tuuman TFT kosketusnäyttö, Gorilla -lasin suojaama
  • Neliydinprosessori, 1.2GHz
  • 16 Gt sisäistä muistia
  • GPS -tuella
  • WLAN -tuki
  • 4450 mAh akkukapasiteetti
  • Paino 320 g
  • Mitat 210 x 124 x 8 mm
  • Valmistajan takuu laitteelle 24 kk

Näyttö ja käyttöliittymä

  • 8 tuuman kapasitiivinen TFT kosketusnäyttö
  • 16 miljoonaa väriä
  • 1280x800 pikselin resoluutio
  • Multi-touch
  • Corning Gorilla -lasi ehkäisee naarmuuntumista
  • Android Os 4.4 (KitKat) -käyttöliittymä.

Kuva/kameraominaisuudet

  • 3 megapikselin kamera
  • Edessä 1.2 megapikselin kamera videopuheluita varten
  • Videotallennus
  • HD-resoluutio (720p) 30 fps

Muistitoiminnot

  • 16 Gt suuruinen sisäinen muisti
  • MicroSD-paikka, tuki 64 Gt asti

Yhteydet, navigointi ja liitettävyys

  • GPS
  • GPS nopeuttaa ja tarkentaa paikannusta
  • Google Maps -tuki
  • Langaton Bluetooth-teknologia 4.0
  • WLAN a/b/g/n/ac
  • USB 2.0 -yhteys tietokoneelle

Tiedonsiirto

  • 4G vastaanottonopeus enintään 150 Mbit/s ja HSUPA lähetys 5.76 Kbit/s
  • HSPA+,GPRS ja EDGE

Media- ja ääniominaisuudet

  • Sisäänrakennettu HF-kaiutin
  • 3.5mm kuulokeliitäntä
  • Mediasoittimen tukemat mediaformaatit: 3GP / AAC / AAC+ / AMR / AMR-NB / eAAC+ / H.263 / MP3 / MPEG4, P263 / H.264 / MPEG4 / WMVlayer: 3GPP, H.264 / MPEG4 / WMV

Kaksitoiminen monitaajuustoiminto


Pakko lopetella nyt.
Iski aivan törkeen huono olo noista kipulääkkeistä.
Tuska hiki valuu, huippaa ja väsyttää.
Pyysin just hetki sitten pahoinvointi lääkkeen.
Kun sen nyt vaa sais mahdollisimman pian.
Täs huonossa olossa oo kiva olla.
Okei no leikkausalueelle ei särje nyt.
Mut muelummin mä melkeen olisin niissä säryissä ku oksettavassa olossa.

Paljon toiki sairaanhoitaja ties mitä mult oli leikattu.
Toi mulle oksennuspussin ja sano et saan kohta pahoinvointilääkettä.
Jouduin sanoo sille että enhän mä pysty oksentaamaan vaikka tuntuisikin siltä että laatta lentäis, kun multa on leikattu palleatyrä. Mulle tehtiin ruokatorven korjausleikkaus.
Luuli et mult on pelkästää leikattu napatyrä.
Huomaa et on tullu taas arvauskeskukseen.

Äsken yks toinen hoitaja laitto pahoinvointilääkettä.
Saa nähä auttaako.
Sen jälkeen pakko kyl mennä untenmaille kun hereillä olo on vaikeaa.
Eikä tässä huonossa olossa pysty hereilläkään olee.

Noo en tähän lopetakkasn vaan jatkan vielä vähä.
Nyt ku on hyvä olo ja lääke huonolo on pois.
Pahoinvointilääke jeesi.
Eihän sitä sit tullu mentyä untenmaille kun siinä sai vähän syötävää ja vaimo ja sisko tuli moikkaamaan ja piristämään mieltä.
Systeri toi mehua ja jogurtti juoman ja vaimo tabletin.
Jes hyviä juomat piristi ja hyviä oli.
parempaa kun vesi ja sit viel kun sai tabin. :D Kiitos vielä molemmille.

Mikä ilonjuhla ja helpotus oli toi että 
kurkusta ei työnnettykkään kameraa.
Vaan vatsasta kautta laitettiin leikkauskamera jos oikein käsitin.
Tämä tarkoittaa sitä että saan syödä normaalia ruokaa enkä tyylii mitää pilttisosetta. Jee Buddyy.

Tältä näyttää mun vatsanalue:


Pieni pöhö, ei suinkaan turvoksissa tai jotain.
Mä meen nyt uniohjelmana kattomaan Netflixiltä Iron Man 3:sta joka mulla on näkemättä.

Öitä ja hyvää Halloweenia kaikille.