sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Klara Vappen! Hyvää Vappua!


Moro!

Kirjotan lyhyesti ja ytimekkäästi.
Kaikilla on nyt varmasti hyvä boogi ja meno jalka vibaa.
Jotkut jopa potevat paraikaa darraa. 😆
Lukekaa jos kiinnostaa ja jos silmät eivät mene solmuun tai päätä särje liikaa.😂😂😂
Itse otin perjantaina vähä meno juomaa, ihan kotosalla vaan. 
Lauantai aamuna näin sitten broidia.

Tarkotus oli mennä lataamaan kummallekin salikortit Fitness24seveniin mutta eihän se ollut auki, vaikka piti olla salin avajaiset. Tultii kai sit väärään aikaan tai jotain tai sit ne oli pidetty jo edellisenä päivänä, koska salilla näytti olevan poruukkaa reenaamassa. Näin ulkoa päin vilaukselta mitä me nyt sitä salia tona päivänä sit nähtiin, niin kummatkin meistä tokas, että aivan paska sali.
Tonne me ei kyl hommata salikortteja.
Joten päätettiin, että kyllä me se salikortti otetaan broidillekin tohon Power Fitille ja mä lataan sit lisää aikaa omalle kortilleni.
On toi Power Fit vaan tällä hetkellä se yks parhaimmista vantaan saleista.
Jos siellä sitte alottais sen projektinki, mikä meillä broidin kans on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa ja videoidakin se pitäis. Täytyy kysyä vaan omistajilta luvat tohon videoimiseen.





Eilen käytiin siinä samalla reissulla broidin kanssa tyyppaamassa kauppakeskus Dixiin tullut uus Burger King ja todettiin, että tällä hetkellä vantaan parhaimmat burgerit saa sieltä.
Aivan älyttömän hyvää. Kuvattiin siinä pieni muotoinen Heebotv jaksoki ja matskua löytyy myös mun uudelta vlog jaksoltakin, älkää missään tapauksessa unohtako katsoa, thänks.😊

Gymit nyt jäi tältä viikonlopulta. Vähän ketuttaa kyllä. Mutta kerkeehän sitä ens viikolla ottamaan ne menetetytkin reenit takas. 
Meikäläinen lähtee tästä nyt suihkuun ja sen jälkeen vois tekasta yhen Red Light juoman ja alkaa väsäämään tortilloita.😉

Tosta video niille jotka eivät vielä tiedä mikä on Red Light juoma.😁


Oikein mukavaa, hauskaa ja railakasta vappua kaikille.🍸🍹🍷 Käyttäytykäähän asiallisesti ja pitäkää hauskaa.😉  
Palaillaan taas. 😊

Tähän loppuun teille se lupaamani uus Vlog jakso #32:

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Väsyttää ja ihan oma syy


Moi!

On se kummakun univelkoja ois mahdollisuus viikonloppuna korvata ni ei, se vaan pakko valvoa viimeiseen asti, niin että silmät lupsuu väkisin kiinni.

No mutta oon mä tällä viikolla nukkunutkin normaalia paremmin vaikka en kylläkään ihan sitä täyttä 8 tuntia mut silti.
Oli reenitkin vaihdettava päivälle, kun toi aamu herääminen ois liian aikaista eikä lepoa kerkeis tulla tarpeeks. Sitä joutuis mennä illalla nukkumaan jo siinä 20.00 ja herääminen tapahtuis, kun vuoro vaihtui ni siinä about klokkan 2.00 aamu yöllä.
Et terve.

Tää viikko on mennyt suurimaks osaks totaalilevolla ja motivaation hakemisella. Meinas pitkästä aikaa motivaatio karata kuntoilusta, vaikka oonki aina ollut se salihirmu ja pakkomielteinen reenaaja, ettei se musta hevillä katoa.
Mutta joskus vaan tuppaa olemaan tällaisia viikkoja.

Kyl mä tän viikon aikana kävin omalla brutaalilla ohjelmallani paukuttamassa
2 kertaa ropan läpi salilla ja viel extra liikkein.
Vaikka vaan 2, niin perille meni.
Kai sitä ennen nukkumaan menoa on vähä venyteltävä ja putkirullattava, että paikat vetreentyy huomisen koitosta varten.
Yks jakosella mennään nyt 3:sti viikkoon ja extrapäiviä saattaa olla jos tekee mieli reenata lisää.
Sen voin vaan sanoo et niitä ei kyllä paljon tarvii reeni tahti pysyy 1,5 tunnissa.
Nimittäin noi reenit hapottaa aivan helvetisti ja tolla reenitahdilla varsinki.

Jeps.
Eka viikko pitkästä aikaa kun en pitänyt viikon välitankkausta. Vaan tankkasin pelkastään viikonloppuna.
Kaloreita en laskenut mutta alaspäin tullaan.
Tämän aamun paino oli 106,5, niinkun toissa aamunakin.
Mutta alas tullaan niinkun sanoin jo.
Kiristyy kiristyy.

Jebou.
Eipä mulla muuta. Ei oikeen nappaa kirjottaminen tällä hetkellä.
Asiaa olisi ja paljon mut nyt ei vaan nappaa.
Pahottelut.
Väsyttää.
Vetäsen kohta ruokaa naamariin, vähän ehkä sitä venyttelyy, rullailusta en tiiä ja sit pakkaan duuni eväät ja laitan aamupalan valmiiksi, jonka jälkeen se oiski sit pehkuihin.
Palaillaan.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen hankintoja ja muuta Shettii! BOOF BOOF!

Hellou hellou everybody!

Mikä meno mikä boogi huugi!
Meikäläisellä ainakin ihan ookk!
Nyt on nukuttu hyvin syöty hyvin ja nautittu lomasta.
Toivottavasti tekin.

Meikäläinen on nyt pitänyt tässä totaalilepoa 
2 päivää.
Kohta pitäis saada raahattua itsensä tonne salille.
Se ois taas koko ropan reeni. Huuh huuh!
No äkkiä se menee.

Laitetaas tämän aamun kuntokuvaa kehiin.



109kg, paino on himpun verran noussut mutta väliäkös sillä, eihän tässä nyt mikää tulipalokiire ole, kun lavallekkaan en tänä vuonna kapua.
Ja onko mikää ihme jos pääsiäisenä paino vähän nousee.
Ite en yhtäkään yllätymunaa syönyt.
Mutta toivottavasti te saitte munaa yltäkyllikseen. 😄

Aikalailla tuli syötyä muita perus herkkuja ja roskaruokaa.





Tein tossa muutamia hankintojakin pääsiäisen aikana.
Hommasin nimittäin kaikki nämä:







Vaakoja kerrakseen.
Nyt tuli hommattua vihdoin ja viimein toi mittari henkilövaaka ja lähti muuten halvalla puuilosta, vain 19,90€.
Pitihän siihen rinnalle hommata vielä uus keittiövaakakin. Alko jo nimittäin vanha vituttamaan. Keittiövaaka lähti jumbon prismasta alta kybällä.

Henkilövaaka toimii 1kg tarkkuudella tonne 136kg ja keittivaaka taasen 1g tarkkuudella tonne 5kg.

Näitä hommatessani törmäsin kaupassa tohon "Yön Sankarit" kirjaan joka kertoo suomen Portsareiden elämästä. Mielenkiintoiselta vaikutti takakannen perusteella ja lähti muuten vielä niin halvalla kun 3€ jumbon prismasta ja taisin napata kaikenlisäks vielä viimisen kappaleen.😃

Vaikka nyt pelejä ei ole tullutkaan pelattua pahemmin, kun jämähdin taas tv-sarjojen maailmaan, niin pakkohan se oli silti hommata toi uusin The Walking Dead A New Frontier kun se nyt tarjous hintaan storessa alta 20€ oli.
Pitkälle en tota oo pelannut.
Mutta kyllä mä ton jossain vaiheessa läpi paukutan ja kirjotan sen jälkeen peli arvostelun tosta.
Eikä seasonpassiin muutenkaan ole tullut kun vasta 1-3 episodet et 4-5 on tuloillaan.

Peleistä sen verran vielä kun GOT:in kaikki kaudet tuli nyt pääsiäisen aikana katsottua, niin toi TellTalesin Game Of Thrones pelinä on aivan paska, 1-3 episodeen pelkkää turhaa lässytystä, ettei GOT:in suuremmankaan fanin tota peliä kannata hommata.
Huom. Tää on mun mielipide.😃

Jaa sitten...

Fiksu se kaikki keinot keksii, eikä turhaan rahaa tuhlaa. Nimittäin tulostin kaverilta tämän kirjan:



Make Savolaisen "Supermass" Treenaa Kuin Legenda.
Kirja on vaikuttanut ihan hyvätä, noin. 20 sivua mä tosta olen vasta lukenut.
Itellä kirjan suhteen suuret odotukset vaikka se huonoa kritiikkiä monelta suunnalta onkin saanut.
Marko Savolainen on suomalaisista kehonrskentajista yks meikäläisen feiförittä ja kehonrakennuksen innostaja.
Ja mitä sitä kiertelemään ja kaartelemaan on se suomalaisista kehonrakentajista kautta aikojen se kovin.

Huuh huuh, tästähän tulee piitkä postaus.

Käytiin muuten tossa pitkäperjantaina ottamassa pikkasen photoa Power Fitillä Crownkonin sivuille.
Ei kyllä ihan putkeen menneet noi kuvat. 
Et kyllä niitä joutu vähän fixailemaan. 
Meillä oli vähän ongelmia järkkärin ja valotuksen kanssa, joten jouduimme tyytymään puhelimen kameraan:










  











Mutta onneks on hyvä kuvien fixaaja joka saa hyvää tulosta huonoistakin aikaiseksi ja itekin noita vähän parantelin ja muokkailin,et lopputulos oli ihan ok.
Tosta bannerilinkkini kautta nyt vaan tilailemaan:

Kiitos.😊 

Viime viikolla aloitin rankan offin jälkeisen palauttelun näillä:


Vähä Supermassa tuotesarjaa.
Super Testoo, Estroblockeria ja kylkipoijjaks Starnutritionin XL 1000mg DAA:ta.
Tiedä sit miten nää toimii.
Kylläkään mitään kovin suurta vaikutusta en ole näistä huomannut saaneeni.
Positiivista ainakin on se että pinnankireys on huomattavasti hellittänyt.
Vittumaisinta ehkä on se ettei kroppa ole nyt niin paineinen, kun yleensä.
No aivan sama mulle.
Mulle tärkeintä on että roppa kiristyy ja 10 kiloa karisee pois.
Ton 10 kilon jälkeen, pyrin syömään noin. kk puhtaasti ja sit alkaakin taas uus offikausi.
Kyllä näin on näppylät. 😁

Tähän loppuun vielä muutama sananen...
Ei olla nyt  broidin kanssa kuvattu tän pääsiäisen aikana tota heebotv:tä.
Saas nähä millon sitäkin nyt sit kerkee kuvailee.
Sen voin ainakin sanoa että enskuun alussa tulee heebotv:n kaltaista matskua tubeen, jos ei jopa parempaakin ja vielä sellaista mitä moni katsoja on toivonut.
En malta pysyä itsekkään pöksyissäni.

Mutta nyt meikäläinen alkaa lopettelemaan.
Alan valmistautumaan salireeniin.
Palaillaan taas.
See ya later alligator.










(Tekstiä muokattu ja kirjotusvirheet korjattu).

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Paino tippuu asiaa! BOOF BOOF!



Hellou!

Yey jee.
Paino lähtenyt laskuun.
Tän hetkinen ruokaohjelma potkii.
Pinnaa kiristää jo näin alkuvaiheessa.
Ei ikinä oo ollut näin alussa pinna näin herkässä.
Mut offilla olikin juttu toinen.
Mieli heitteli offilla laidasta laitaan, niinkun nytki ja nyt ehkä hiukan enemmän.

So what! Tää on elämää.



Yks mikä pitää kyl mainita, kun pinnan kireydestä tossa äsken mainitsin,
niin tähän aiheeseen liittyen tuli mieleen yks juttu...
Ne jotka nyt ja tulevaisuudessa luulee ulkonäön perusteella mua joksku skitsoks hermoheikoks körmyniskaks, niin sitä mä en ole.
Oon niin kiltti etten tee tyylii kärpäsellekkään pahaa, luonteeltani oon ku nallekarhu, lepposa huuliveikko, hauska ja huumorintajuinen ja usein muut huomioon ottava. Mutta osaan mä tarpeen tullen olla vittumainen ja ilkeeki mutta siihen täytyy olla joku tarpeeks hyvä syy minkä takii olisin sellanen, saatika sitten ylipäätään suuttuisin.

Mikä myös on pikkasen v-mäistä mitä moni tekee myös usein.
Moni nimittäin käyttää mun kokoa useasti hyväkseen, tiettyjen tilanteiden ja tiukkojen paikkojen tullen. 
Ihanku mä olisin joku bodyguard tai suojakilpi.
Jeps! 
Eiköhän tää asia oo nyt loppuun taputeltu.
Ja eikun rohkeasti vaan jutskaamaan meikäläisen kanssa, jos siltä tuntuu.

Mites toi paino homma... Palataas takas siihen.

Paino on kyl hyvin lähteny tost lähtöpainosta joka oli sen 111,8kg, niin laskuun.
Tossa eilen kävin poikkeuksellisesti päivällä puntilla  ja siinä samalla pyörähdin vaalla, joka näytti 109kg lukemaa. Se on tosta 109:stä salee vähemmän, kun toi kummiski päivä paino.
Ja saletisti paino ois viel alempanakin jos nukkuisin kunnon yöunia.
Ette arvaakkaan kuinka monta kertaa oon jo nukahtanu tätä postausta kirjottaessa ja vuorokauski on jo kerenny vaihtuu.
On pikkasen univelkaa.
Tulee nukuttuu sellasiin about 5 tunnin yöunia, toki vedän mä sit jotain 1,5-2 tunnin päikkäreitäki.
Mut silti. 

Ennen untenmaille menoa on pakko vetästä yleensä runsaat tee setit, 6 pussia kamomilla teetä.
Toi kamomilla tee turtuttaa silleen kivasti mielen, et 5 tunninki yöunet tuntuu siltä et vastais tolla
6 teepussilla aivan kun olisi nukkunut 6-7 tuntii.

Tervettä touhuu.

Kamoillaakaan ei suosita päivittäiseen käyttöön, kun noin. 2 teepussillista per päivä.
Jokapäiväinen käyttökään ei olisi kovin suotavaa. Meikäläinen breikkaakin ton kamomillan aina viikonlopuks, kun sillon saa nukkua rauhassa eikä oo mikään kiire minnekkään, esim. duuniin, salille yms.
Viikonloput pyhitän melkeempä aina levolla.
Jebulis.

Huomen tai oikeastaa tänä aamuna meen kyl poikkeuksellisesti puntille ja illalla sit juhlitaa vaimon synttäreitä.
Party party!
Kai sitä sillon muutaman voi ottaa...😉
Jebulis.

Tähän loppuun viel uus vlogi jakso, tsekitaud! Thänks.😊



Oikein mukavaa viikonloppua kaikille.
Palaillaan.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

BOOF!



Hellou!

Ai että dieetille!

NÖY NÖY WAY  NOU THÄNKS!

Ei oikeen tahdo toi dieetti nappaa.
Ruoka vaan on niin hyvää ilman mitää erikoisia punnituksia mukaan laskettuna ja kyllä herkutkin maistuu.
Mä alotin dieetin ja tiputin painoo jokusen 4 kiloo, jonka jälkeen lopetin koko dieetin.
Yksinkertasesti, kun tässä ei vaan vielä ole mikään kiire dieettailla.
Vaikka rippedinä onki mukava olla, kun on  hyvä olo ja happi kulkee paremmin ja mieli on virkee jne.  Se pinnan kireys on ainut joka siinä vituttaa.

Ei! Kyl se on koht pakko alottaa välidieetti, lähtee ihan lapasesta toi syöminen ja kun kesäki tekee tuloaan, ni kivempi se on olla kireessä kunnossa tank- top päällä ja shortsit jalassa tuol ulkona. Toisin ku tankkina ja pallit hiessä.
Todella jees kun tulee kesä.
Mieli virkeenä vaikka vajailla unilla liikutaanki.
Aloin nimittäin käymään taas aamupuntilla.
Ennen duunii käyn reenaamassa.
Herään siinä klokkan 03.15.
Ennen reenii 2tl ruokasoodaa tyhjään vatsaan, 2 kuppii kahvii, 30g maltoo ja 30g heraa.
Tämän jälkeen noin. tunnin setti salilla ja 5x viikkoon.

Tänää joutu skippaamaan gymin.

MIKSI?

Heräsin siinä aamulla 03.15, nousin sängystä kuselle. Hyvä kun pääsin normaalisti edes ylös, kun oli aivan jäätävä mahakipu vasemmalla puolen vatsaa.
En tiedä kramppasko mul vatsalihas vai oliks suoli vai mikä...?
Tiedä häntä..
Sattu vaan aivan perkeleesti. Joten päätin et ehkä tän päivän pyhitän levolla.
En sit tiedä rasittuko vatsa elisistä reeneistä sen verran paljon, ku pitkäst aikaa kävin jumpalla 2x päivän aikana ja vatsat tuli hinkattuu 2x oikeen kunnolla.
Mut tuli sitä toki syötyäkin eilen aivan perkeleesti ja varsinkin riisiä.
Mikä ei nähtävästi sovi mulle. Ei ainakaan vaalea. Turvottaa nimittäin vatsan sellaseks rantapalloks et huuh huh.
Tää päivä onki tullu sit syötyy kevyemmin eikä oo ollu ees nälkä pahemmin. Oon ollut ihan tyytyväinen tän päivän murkinoihin mitä oon napostellut.

Pari graahampaahto leipää ja pari palaa reissumiestä polar 5% juustolla, kalkkunalla, kurkulla ja ketchupilla höystettynä.
Pari palaa Geisha suklaata,
200g trio jäätelöä,
Savupalvikinkku kuutioita 460g, 
4 kananmunaa, 
200g kurkkua, 
100g kirsikkatomaatteja, 
30g pähkinä mix, 
heraa 90g,  
2 banaania,
150g riisikakkuja, 
1,5 purkkii pilttiä, 
100g ruishiutaleita, 
100g kaurahiutaleita ja 
11 kuppii kahvia.
Aika paljon, mut suht kevyttä.
Kyl syöminen on vaan niin ihanaa.
Ja vai häh, kodis pysyny aika siistinä vaikka OFF:lla olenkin.

Eipä kai mulla nyt muuta tän enempää.
Phallaillaan thaas.
See ya later alligator.
PS. Katoppa uudet vlogit, jos et ole niitä nähnyt, thänks: