sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä


Hellou!
Se ois Isänpäivä. Itse kävin eilen vaimon kanssa isän luona ja kävimme myös vaimon isällä, koska noi julkiset liikkuu aina niin huonosti sunnuntaisin. Joudun julkisilla liikkumaan kun en omista ajokorttia enkä autoa eikä myöskään vaimo. Isälle vein lahjaksi Vanilija sikariaskin, Casino arvan, Marbou Domino suklaalevyn ja poltin vielä DVD-levylle Itse Ilkimys 2:sen. Siinä sitten isäni kanssa juotiin kupposet kahvia ja muisteltiin menneitä. Pitihän se meidän mastaa palaset ku isä oli vartavasten ostanut 3 suklaan suklaa kakun. Hyvää oli kiitos vielä isälle. Siitä sitten lähdimme vielä vaimon isälle käymään. Siinä oltiin vähän pidempää kyseltiin kuulumisia ja jubailtiin. Tulihan se sitte sieläkin juotua kahvia. Kahvi kupposten jälkeen ei enään hirveen pitkään siinä oltu ku kello alko olee jo aika paljon. Sen jälkeen lähdettiin dallailee dösärille ja siitä bussilla himaan. Onneks mun ja vaimon isät asuvat niin lähekkäin ettei tarvitse venkslaa busseilla edes takaisin. Elinen oli pitkä ja mukava päivä. Pidin eilen myös kunnon hiilari tankkauspäivän. Tuli syötyä aamupala suht normaalisti.

Aamiainen

2 kuppia kahvia
3 viipaletta ruislimppua
3 siivua juusto
3 kulta kalkkuna viipaletta
Kurkkua leipien päälle
1 valion maustamaton 250g rahka

1 ateria

140g naudan jauhelihaa
50 parsakaalia
75g micro wheytä
Vitamiinit

2 ateria

Hesburger klubi ateria
Juoma Coca-cola zero 0,4L
Jälkkäri 0,4L Vanilija pirtelö

3 ateria

2 slaissia Chicken pizzaa
Juomana Pepsi Maxia 0,4L
Jälkkäri 0,4L Vanilija pirtelö

4 ateria 

2 slaissia Chicken pizzaa
Juomana Coca-cola Zeroa 0,4L
ja nukkumaan.


Sellanen päivä oli eilinen. Tänään tullut oikeestaan lepäiltyy ja katottuu telkkarii.
Ei kai täs mitää sen kummempii enempää.

Hyvää isänpäivää kaikille isille! :)


torstai 7. marraskuuta 2013

EI HYVÄ

Morjensta vaan kaikille.

Taidatte jo kuvasta päätellen tietää mistä on kyse selkäkipua pukkaa. Tämän viikon salitreenit oli tässä. En tiedä onko toi alaselkä ylirasittunut vai onks siel joku pieni vamma. Särkee ja jomottaa mutta tänään hierojalle jospa se siitä. Ottaa kyl kupoliin ku ei pääse salille, mut parempi antaa selän levätä ni ei tuu mitään pahempaa vammaa. Mieli kyl on ollut nyt virkeempi ja muutenkin vähän parempi mieli. Ostin tossa ku kaveri ehdotti ni Ruusunjuurta ja Tyrosiinia. Toimivaa tavaraa. 

Ei kai täs sen kummempia.
Hyvää torstai päivää kaikille.

tiistai 5. marraskuuta 2013

On tää rankkaa ja puuduttavaa.

Oikeen ilmeellä vedetty tää kuva. :D


10 viikko dieetistä käynnissä. Pinna vaan kiristyy ja mieli maassa koko ajan. Otin tossa uuden rasvanpolttajanki käyttöön Lean Extremen, pps-shopista tilasin. Alkanu puremaan hyvin, eilen aamulla kun menin peilin eteen tuli ihan pikkupoikamainen fiilis peilin edessä. Kehosta oli lähteny hyvin nesteitä. :)
Treenit kulkee hyvin, tällä viikolla vähän ite muokkailin Yatesin hevy duty ohjelmaa. Pieniä liikkeitten ja toistojen muunnoksia. Mutta joo kelaillut tässä vähän että mitä tänne kirjottelis, ollu jotenkin hankalaa viimeaikoina tää kirjottaminen. Ei oikee keksi mitää aiheita. Tällä hetkellä ei oo itsestään mitää muuta kerrottavaa kun oikeestaan treeneistä. Arkipäivän rytmi on tämä: Aamulla salille sen jalkeen duunii, duunista himaan. Himassa siinä kattelen tv-sarjoja ennen yö-unille menoa. Tässä oikeestaa mun päivä rytmi ja mitä nyt safkaamiset laskee siihen mukaan. Viikonloput menee oikeestaan lepäillessä, tv-sarjojen ja leffojen kattelussa ja saunoessa. Ainakin nyt dieetin aikana ei oikee oo jaksanu tehä mitää, veto aivan veks. Mietin täs et pitäiskö tehä oma vlogi tän blogin lisäks. Kommentoikaa mitä ootte mieltä jos tekisin vlogin ja muutenkin saa laittaa kommenttii ja ehdotuksii mistä voisin kirjoittaa ja kyssäreitä myös. Mä kirjottelen tänne taas ja lisään varmaa pari uutta videoo ku  jaksan ja kerkeen.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Uusi päivä uudet kujeet

Morjes!
Tuli tässä mieleen kun olen kunnon leffafriikki, että tuli katsottua tossa pari uutta elokuvaa viime viikonloppuna.
Renny Harlinin tositapahtumiin pohjautuva  The Dyatlov Pass Incident (Devil's Pass) (2013)
Nuori 5 henkilön tutkimusryhmä on saanut luvat ja tutkimus matkarahat kasaa. Ja aikovat lähteä selvittämään 
Dyatlovin solan onnettomuuden syytä. Solan onnettomuus oli yhdeksän henkilön retkikunnan kuolemaan johtanut onnettomuus Pohjois-Uranilla 2. helmikuuta vuonna 1959. Se tapahtui Holat-Sjahl -vuoren itäpuolella. Vuoren nimi on mansin kieltä ja tarkoittaa Kuolleiden vuorta. Solan onnettomuuden jälkeen sola nimettiin Dyatlovin solaksi. Elokuva pohjautuu tositarinaan ja Djatlovin solan tapahtumista löytää lisää tietoa netistä. Tässä elokuvan traileri: 


2 elokuva mikä oli ihan ok niin After Earth (2013) jonka pääosissa loistaa Will Smithin poika Jaden Smith ja tietenkin Will Smith itse. 
Nuori Kitai Raige (Jaden Smith) ja hänen legendaarinen isänsä Cypher (Will Smith) joutuvat tekemään pakkolaskun maapallolle, jolta ihmiset ovat paenneet katastrofaalisten tapahtumien vuoksi tuhat vuotta aikaisemmin. Cypher loukkaantuu vakavasti, joten Kitai joutuu lähtemään apua kutsuakseen uhkarohkealle matkalle halki vaarallisten seutujen, joita asuttavat planeettaa nyt hallitsevat oudot eläinlajit sekä häijy avaruusolio, joka on päässyt törmäyksessä vapaaksi. Jos isä ja poika mielivät vielä palata kotiin, heidän on opittava paitsi tekemään yhteistyötä, myös luottamaan toisiinsa. Tässä elokuvan traileri:


3 ja viimeinen Fright Night 2 New Blood (2013) vanhan kasari version uusi tuotos. Jos oot tykännyt vanhoista Fright Night leffoista ja uudemmasta tuotoksesta Fright Night (2011) niin tuut varmasti pitämään tästäkin. Meikäläinen tykkää vampyyri leffoista aivan sikana ja tätä oli odotettu ja oli odottamisen arvoinen.
Tässä traileri:



Laitetaan tähän vielä lopuksi Fright Night 2011 traileri:


Mutta tällaista tänään.
Kertokaas te millaisista elokuvista pidätte.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Dieetti kulkee hyvin.

Morjes!
Ajattelin skriivata tänne vähä ku ei saa oikee unta. Dieettii jo 9 viikko meneillään. Kävin sunnuntaina puntarilla ja paino näytti 99,9kg. Näytti juuri suurinpiirtein sen mitä pitikin. Dorian Yatesin Hevy Duty ohjelma on toiminut mulla kyllä tosi hyvin. Sarjapainot noussut vaan koko ajan. Oon myöskin vaihdellut välillä liikkeitä tossa ohjelmassa ettei kroppa totu yksiin ja samoihin liikesarjoihin. Tänään nauhotin salilla vähä uutta video matskuuki päivän treenistä. Kulmasoudusta ja mavesta.
Tässä 2 uuttta treenivideoo.


Kulmasoutu 10x100kg 8x120kg 6x130kg


Maastaveto 8x100kg  8x170kg 8x180kg

Mut joo nyt veen vetää pari rahkaa naamarii ja sen jälkee nukkuu. Öitä kaikille

perjantai 18. lokakuuta 2013

Bodarin elämää!

Morjens!
Monesti kuulee tällaista et miksi bodarit ja kehonrakentajat on tyhmiä onks ne roinannu liikaa ja toinen miks ne on niin välinpitämättömiä. No näinhän ei aina ole tyhmyys ei tarkoita sitä että ois roinannut liikaa, roinaaminenkin on ihan ihmiskohtaista ja useimmiten se tyhmyys/tyhjäpäisyys johtuu vajaista yöunista, stressistä tai liian vähäisestä ravinnosta ja yleisin mikä sen aiheuttaa on esim. Rankka dieetti. Välinpitämättömyys usein johtuu siitä että keskittyy ja panostaa itseensä vähä liian paljon normaalia enemmän ja jolloin ympärillään olevia ei huomaa ja mielessä vaan pyörii sali, ruoka ja uni. 
Mutta näin ei tietenkää ole kaikilla bodareilla ja kehonrakentajilla.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Onhan näitä päiviä tässä

Huomenta kaikille!
Ei oo tän aamunen kuva, tää otettu pari päivää sitte.
Safka ohjelma ei oo menny täysin putkee, oon syönyt vähä liikaa treenien jälkee hiilareita.
Tänä aamuna en jaksanu mennä salillekkaan, uni velkaa niin paljon. Treenit kulkenu osittain ihan hyvin mitä nyt aamuihin tulee kun salille mennään tyhjällä vatsalla se on ollut aika rankkaa parina päivänä.
Niinku kuvastakin näkyy on poika päässyt pehmenemään vähä.
Ens viikolla lasken hiilarit että ne on niin minimissä kun mahdollista. 

Käsi, rinta ja olkapäät päivinä ennen reeniä:
0,5dl micro wheytä
30g maltoa 
10g kreatiinia 
5g glutamiinia
Reenin jälkeen:
1dl Micro Wheytä 
30g maltoa

Jalka ja selkäpäivinä ennen reeniä: 
0,5dl micro wheytä
50g maltoa
10g kreatiinia
5g glutamiinia
Reenin jälkeen:
1dl micro wheytä
50g maltoa

Ensi viikolla otan kokeiluun uuden treeni ohjelman koska toi superman ohjelma vie liikaa aikaa aamul treenatessa että joutuisin jakamaan sen käytännössä 2 osaan. Joten otan kokeiluun Heavy-Dutyn tämän kaverin treeniohjelman:
Kaikkihan mustavat tai tietävät Dorian Yatesin. Ne jotka eivät tiedä niin tässä pieni pätkä kaverista tarinaa:
Dorian Yates oli 90-luvulla kehonrakennuksen ehdoton ykkönen. Kuuden Mr. Olympia Sandow patsaan omistava Yates on yhä myyttinen hahmo jota me kaikki ihailemme. Tässä hyvä Yatesin sanoja lainaten: 
Älä yritä tehdä, mitä minä teen ennen kuin olet treenannut vuosia. Senkään jälkeen ei kannata kopioida mitä minä teen jokaisen on löydettävä itsellen sopiva ohjelma.

Pakkohan tota Yatesin ohjelmaa on kumminkin kokeiltava.
Tänään meneen salille duunin jälkeen ja käyn tekemässä nopeesti jalat ja kädet.
Kokeilen tätä Sergio Oliva käsireeniä vähä jotain vaihtelevuutta:
Tässä vielä kuva Sergiosta Arnoldin kanssa.

Sergiohan oli kova vastus aikoinaan Arnoldille. Sergio voitti vuosina 1967-1969 Mr. Olympia kisat
Sergio menehtyi 12. Marraskuuta 2012.

Mutta joo tällaista tänään kirjoittelen tänne taas kun kerkeen, hyvät viikonloput kaikille.