Osa 5: Pohjakosketus

On hetkiä, jolloin elämä riisuu ihmiseltä kaiken. Minulle se hetki tuli silloin, kun voimat eivät enää riittäneet ylläpitämään ulkokuorta. Kehoni oli rikki leikkauksista ja dopingista, mieleni hajonnut vuosien pelosta, häpeästä ja vääristä valinnoista.

Masennus ja ahdistus ottivat vallan. Päivät sekoittuivat toisiinsa, ja öisin en saanut unta. Katsoin peiliin ja näin miehen, jota en enää tuntenut. Vahva keho ei enää kantanut, ja mieli huusi apua.

Se oli hetki, jolloin ymmärsin olevani täysin pohjalla. Kaikki ne asiat, joihin olin rakentanut identiteettini – voima, ulkonäkö, rooli – olivat murtuneet. Jäljellä oli vain tyhjyys.

Pohjakosketus oli kivulias, mutta samalla se oli käännekohta. Kun ihminen on tarpeeksi syvällä, hänellä on kaksi vaihtoehtoa: jatkaa kohti tuhoa tai alkaa kiivetä ylöspäin.

Minä päätin tarttua siihen viimeiseen oljenkorteen. Päätin pyytää apua. Se ei ollut helppoa – häpeä oli suuri, ja olin tottunut selviämään yksin. Mutta juuri silloin, kun uskalsin sanoa ääneen: “En selviä yksin”, alkoi todellinen muutos.

Osa 4: Rikkinäiset suhteet

Kun lapsuudessa oppii elämään pelon ja epävarmuuden keskellä, kantaa sitä taakkaa väistämättä aikuisuuteen. Minun kohdallani se näkyi siinä, että hakeuduin ihmissuhteisiin, jotka heijastivat omaa sisäistä rikkinäisyyttäni.

Parisuhteista tuli taistelukenttiä, eivät turvapaikkoja. Alkoholilla höystetyt illat, väkivaltaiset riidat ja jatkuva epäluottamus repivät minua sisältä. Sen sijaan, että olisin parantunut, jatkoin samaa kierrosta, jonka olin oppinut jo lapsena: turvattomuus oli minulle tuttua, ja tuttu tuntui jollain kierolla tavalla turvalliselta.

Rakkaus, joka olisi voinut kantaa, muuttui kerta toisensa jälkeen kivuksi. Opin antamaan itsestäni liikaa väärille ihmisille, koska en ollut vielä oppinut rakastamaan itseäni.

Näissä suhteissa häpeä syveni. Se sama pieni poika sisälläni, joka oli kaivannut turvaa ja hyväksyntää, ei löytänyt sitä vieläkään. Sen sijaan löysin itseni tilanteista, joissa luottamus rikottiin ja joissa väkivalta ja alkoholi hallitsivat enemmän kuin rakkaus ja välittäminen.

Parisuhteeni kertoivat minulle totuuden, jota en halunnut kohdata: en ollut kunnossa sisältäni. Ja niin kauan kuin en kohdannut omia haavojani, hakeuduin ihmisiin ja tilanteisiin, jotka vain avasivat niitä uudelleen.

Osa 3: Doping ja leikkausten kierre

Salista tuli elämäni keskipiste. Halusin olla vahva, isompi kuin muut, voittamaton. Mutta pian huomasin, ettei rauta yksin riittänyt. Kehoni kasvoi, mutta mieli huusi lisää. Ja silloin astui kuvaan doping.

Ensimmäinen kerta ei tuntunut suurelta askeleelta. Ajattelin, että tämä on vain pieni apu – vauhdittaja tavoitteisiin. Mutta pian siitä tuli koukku. Kehoni paisui, tulokset räjähtivät. Ulospäin näytin siltä, että hallitsin kaiken. Sisälläni en hallinnut mitään.

Doping toi mukanaan lyhyitä voittoja ja pitkiä seurauksia. Jokainen kuuri vei minut syvemmälle kierteeseen, josta en osannut enää pysähtyä. Kehoni joutui koville, ja maksoin hinnan kerta toisensa jälkeen leikkauspöydällä. Jokainen leikkaus oli muistutus siitä, ettei tämä tie johtanut voittoon – se johti hitaasti tuhoon.

Fyysinen kipu oli raastavaa, mutta vielä pahempi oli se hiljainen tuska sisälläni. Katsoin peiliin ja näin miehen, joka oli ulospäin vahva mutta sisältä rikki. Jokainen pisto, jokainen tabletti, jokainen uusi arpi kehossani oli merkki siitä, että yritin paikata jotakin, mitä ei voinut rakentaa raudalla tai lääkkeillä.

Se, mikä alkoi matkasta kohti voimaa, muuttui pakkomielteeksi. Ja se pakkomielle vei minua kauemmas siitä, mitä oikeasti etsin – rauhaa itseni kanssa.

Osa 2: Kehon panssari

Kun astuin ensimmäistä kertaa salille, en tiennyt vielä, että siitä tulisi minulle turvapaikka. Rauta ei kysellyt, mistä tulen tai mitä olen kokenut. Se odotti hiljaa paikallaan, ja kun nostin sitä, tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani hallinnassa.

Salista tuli maailma, jossa sain päättää säännöt. Jokainen toisto oli isku menneisyyden varjoja vastaan. Jokainen hiki­pisara oli merkki siitä, että voin rakentaa itseni uudelleen. Siellä, painojen keskellä, en ollut enää se pieni poika, jota häpeä ja pelko varjostivat. Siellä olin vahva.

Lihaksista tuli minulle panssari. Ne kertoivat muille: ”Älkää tulko lähelle. Minua ei voi enää satuttaa.” Ulospäin näytin itsevarmalta, mutta sisälläni sama epävarmuus eli yhä. Totuus oli, että mitä isommaksi kasvoin ulospäin, sitä pienemmäksi tunsin itseni sisältä.

En tiennyt vielä, että tämä panssari, jonka rakensin, ei suojannut minua sisäiseltä kivulta. Se vain peitti sen hetkeksi. Ja niin aloin takertua siihen yhä lujemmin.

Sali antoi minulle voimaa – mutta se ei pystynyt parantamaan haavoja, jotka olin saanut jo paljon ennen kuin ensimmäisen kerran tartuin tankoon.

Osa 1: Lapsuus varjon alla

Tässä tulee ensimmäinen osa 6- osaisesta blogisarjastani.

Joka kertoo elämästäni tähän päivään.

Moni näkee minussa vain lihaksia ja salilla hikoilevan miehen. Mutta ennen kuin minusta tuli The Möykky, olin vain pieni poika – poika, joka kasvoi varjon alla.

Isäni alkoholi oli kuin varjo, joka levisi koko kodin ylle. Opin jo pienenä, miltä tuntuu, kun turvaa ei ole. Kun ei tiedä, onko tänään hyvä päivä vai huono. Kun ei uskalla tuoda kavereita kotiin, koska ei tiedä, mitä siellä odottaa.

Se jätti minuun syvän jäljen. Jäljen, joka kulki mukanani pitkälle aikuisuuteen. Häpeästä tuli seuralaiseni. Opin pitämään tunteeni sisällä, rakentamaan muurin ympärilleni. Ja se muuri vahvistui vuosi vuodelta – kunnes siitä tuli panssari, jonka nimesin kehoksi.

Mutta lapsuus ei antanut vain häpeää ja pelkoa. Se antoi myös voiman selviytyä. Opin jo silloin, että jos en voi luottaa muihin, minun on pakko luottaa itseeni. Se siemen jäi kytemään sisälleni, vaikka silloin en sitä vielä ymmärtänyt.

Kun katselen taaksepäin, näen sen pienen pojan, joka yritti selvitä päivästä toiseen. Hän ei ollut heikko. Hän oli selviytyjä. Ja juuri siksi olen tässä tänään.

Möykyn manifesti elämään

"Jos sinun elämäsi tuntuu siltä että joku muu ajaa sitä, se johtuu siitä että sä istut kyydissä."

Hyppää rattin. Nyt.

Mä olen tehnyt kaiken väärin, monta kertaa.

Siksi minä tiedän, mitä kannattaa tehdä oikein. Tässä ne tulee:

1. Rauta ei valehtele – mutta suurinosa ihmisistä valehtelee.

Salilla sä et voi feika tai voit jos niin haluat tehdä mutta siinä ei ole mitään järkeä.

Jos tanko ei nouse, niin sitten se ei vaan nouse on tehdävä töitä sen eteen, että se rupeaa nousemaan.

Elämässä pitäisi olla enemmän rautaa: rehellisyyttä, painetta, kipua ja kasvua, koska nuo elementit kasvattavat sinua.

2. Ole kiltti – Älä koskaan, äläkä koskaan liian nöytä.

Mieluummin suora, kuin se, että miellyt toisten mukaan ja olet näkymätön.

Hyvä sydän ei tarkoita heikkoa selkärankaa.

3. Jos kaikki tykkäävät sinusta, sä teet jotain väärin.

Jos sinun jutut ei ärsytä ketään, silloin 

et sano mitään tärkeää.

Rehellinen resonoi – ja se ärsyttää just oikeita ihmisiä.

4. Epätäydellinen tekeminen = Täydellinen suunnittelma.

Tee mielummin paskasti – mutta tee. 

Koska toiminta ruokkii itseluottamusta.

Odotus tappaa energiaa.

5. Elämä ei ole aina helppoa – eikä sen pidäkään olla.

Kipu = DATAA. 

Jos ei satu, niin et kasva.

Paine luo timanttia ja murskaa – riippuu sinusta.

6. Tee just sitä mitä sinä haluat – mutta ota siitä myös vastuu.

Vapaus ei tarkoita holtitonta menoa – vaan vastuunkantoa.

Tee mitä tahdot, mut kanna seuraukset niin kuin mies tai nainen. 

Tai älä tee mitään ja syytä muita – sinun valinta.

Loppukaneetti:

"Sinun elämä ei ala silloin, kun sinä olet valmis. 

Se alkaa nyt."

Älä elä muiden odotuksille.

Rautakin taipuu, mutta Möykky ei.

Sinäkin voit olla omanelämäsi Möykky 

joka ei myöskään taivu.

The Möykky 💪🧠💪🏼🔥

Peace & Love Rakkautta & Valoa teille kaikille.🤲🏼💡🫶🏼❤️

Mielen Möykyt ja Minun Matkani

— The Möykky

Mä oon rakentanut lihasta, mutta paljon vaikeampaa on ollut rakentaa mieltä.

Pinta näyttää usein vahvalta, mutta sisällä on ollut myrskyjä, joita ei näy somessa.

Mun nimi on The Möykky. Moni tuntee mut ulkokuoresta – siitä, joka painaa salilla tai nauraa kameralle. Harvempi tietää, mitä kaikkea se kuori on suojannut.

🧠 Mielen Möykyt

On ollut päiviä, jolloin oon herännyt ja toivonut, että päivä vaan menis ohi.

Ei siksi, että ois tapahtunut mitään konkreettista pahaa – vaan koska kaikki vaan tuntui raskaalta. Joka ajatus oli kuin kivi repussa.

Sitä ei voi aina selittää.

Se ei aina liity mihinkään ulkoiseen.

Joskus elämä näyttää hyvältä paperilla – mutta pää sisällä huutaa eri totuutta.

On tullut ajatuksia, joita en halunnut edes itselleni myöntää.

Epävarmuutta. Riittämättömyyttä. Tunnetta, ettei kuulu mihinkään.

Ja ehkä pahinta on se, kun alkaa uskoa siihen omaan sisäiseen ääneen, joka sanoo:

"Susta ei oo mihinkään."

Mutta siitäkin voi nousta.

Ei yhdessä yössä. Eikä yksin.

🌱 Kasvun paikka

Jossain kohtaa mun oli pakko pysähtyä. Oli pakko katsoa peiliin – ei vain fyysisesti, vaan henkisesti. Kuka mä oon, kun kaikki muu riisutaan pois?

Oon tehnyt duunia itteni kanssa. Kirjoittanut ajatuksia ylös. Puhunut ihmisille, joille uskalsin.

Käynyt terapiassa. Menettänyt ja oppinut. Ja mikä tärkeintä – antanut itselleni luvan olla keskeneräinen.

Yks tärkeimmistä opetuksista:

Kaikki tunteet on sallittuja.

Myös ne rumat, vaikeat ja sekavat. Ne ei tee susta heikkoa. Ne tekee susta inhimillisen.

💬 Miksi mä kirjoitan tän?

Koska some on täynnä kiillotettuja kuvia, poseja ja voimalauseita. Mutta se ei oo koko kuva.

Mä haluun olla rehellinen. Mä haluun olla se, joka sanoo ääneen sen, mitä moni ajattelee hiljaa.

Jos sä oot just nyt jossain pimeässä paikassa – mä nään sut. Mä oon ollut siellä.

Ja mä lupaan: se ei oo pysyvä paikka. Vaikka just nyt se siltä tuntuu.

Jos ei jaksa juosta, saa kävellä.

Jos ei jaksa kävellä, saa ryömiä.

Mut älä jää paikalleen.

Liike on elämää.

💪 The Möykky = Voimaa myös sisältä

Multa kysytään usein, miten jaksan treenata, julkaista, olla näkyvä.

Vastaus ei oo supervoimat tai yliluonnollinen motivaatio.

Vastaus on se, että mä oon kohdannut itseni niin monta kertaa, että tiedän:

Mä kestän enemmän kuin miltä tuntuu.

Ja niin kestät säkin.

Jos sulla on mielen möykkyjä – älä piilota niitä.

Puhu. Kirjoita. Huuda, jos on pakko.

Se ei tee susta heikompaa. Se tekee susta totta.

🤝 Lopuksi

The Möykky ei oo pelkkä brändi tai rooli. Se on prosessi.

Se on kipua, naurua, valoa ja varjoa.

Se on minä. Ja ehkä vähän sinäkin.

Jos tää teksti resonoi, jaatko sen? Tai laitat vaikka viestin.

Mä vastaan. Koska välillä yks viesti voi olla se hetki, joka pelastaa päivän.

– Möykky 🖤