Moro moro, poro poro, zoro zoro.
Kuusi pystytetty ja koristeltu vaimon kanssa ja kämppäkin on koristeltu.
Lahjat ja jouluruoat vielä puuttuu. Itellä ei kyl hirveesti tee mieli joulukinkkua.
Eikä kyllä mitään kalkkunaakaan. Uunilohi kyl maistuis, NAM.
Hyvän ajankohdanki valitsin lahjojen hommaamiseen. Enään 5 päivää jouluun ja arvatkaas onko kaupoissa pieni tungos ja varsinki jumbossa. Kiinnostaa hiirveesti mennä kaupoille.
Siel on kaupoissa jengii ostamassa lahjoja ja jotkut taas hakemassa 2 viikon ruokia. Poruukkaa hakee ruokaa mielettömät määrät, ihan kun maailmanloppu olis tulossa. :D
Voi muuta kun nauraa. :D
Jea! Tänään alkaa loma.
Yeah Buddyy!
Aamulla kävin kiduttamassa takareiskoja ja pumppaamassa rintaa.
Jakanu nyt kahelle päivälle jalkatreenit. Maanantaina etureidet ja perjantaina takareiskat.
Ennen tein jalat yhtenä päivänä.
Sillon ei kyl saanu näin hyvin jalkoja tukkoon.
Sit kokeilin niin että tein yhtenä päivän voima ja toisena päivänä pumppaavat liikkeet jaloille.
Tein hän mä sit ennen leikkausta sitä aika rankkaa jalkareeni ohjelmaa. Siin ohjelmassa missä piti reenata jalat 3 krt viikossako se oli? Tais olla.
Ei sekään ollu mikää mainioista mainioin ohjelma.
Tällä hetkellä paras on tämä, mitä nyt teen. Toimii aivan hemmetin hyvin.
Ja tietää reenanneen jalkoja. :D
Rintaan pitäis panostaa taas enemmän. Se jääny nyt vähän vähäsemmälle.
Vaikka teen senkin kaks kertaa viikkoon.
Tässä alkaa pikku hiljaa löytämään sen kultasen keskitien.
Sen verran paljon on mennyt paikkoja rikki ja on ollut leikkauksissa,
et sitä on tässä alkanut oppia reenaamaan eri tavoilla.
En oo jumahtanut yhteen ja samaan reeniohjelmaan.
Alkaa hahmottumaan jo se oman mieleninen reenityyli.
Ja reenit alkavat kulkemaan entistä paremmin.
Kehityskin alkaa näkyä pikku hiljaa, verrattuna mitä oli ennen.
Pelkkä möykky.
Hei Hou, Go Go ''GO''!
Kävi tossa tänään aika huvittava juttu, kun lähdin salilta ja käppäilin dösärille.
Siin oli kaks virolaista duunaria bussipysäkillä ja höpöttivät jotain viroks.
Kävelin pysäkin katoksen alle ja laitoin salikassin penkin reunalle.
Siinä penkillä oli mun salikassin vieressä oli myös virolaisen duunarin kengät, vähän tiellä.
En saanu laitettua kassiani siihen penkille kunnolla.
Yks virolaisita vilkas mua nopeasti, ihan kun olisi vähän säikähtänyt ja siirsi samantein kenkiä. Vola ja penkillä oli tilaa.
No siinä sitten kun heitin salikassini siihen penkille kunnolla, toinen virolaisista vilkas mua ja tämän jälkeen vilkas kenkiä siirtänyt heppu. Jotain siinä sanoivat toisilleen viroksi. Kunnes toinen niistä tokasi naurahtaen ''BUZZ LIGHTYEAR''.
Sanoin vaan itselleni mielessäni, ''ei helvetti''. :D
Hyvä etten alkanu repeilemään siinä. :D
Ois pitäny heittää vaan niille käänne kohtaisesti. ''Maailma on liian suuri teille kahdelle''.
''Buzz Lightyear pelastaa''. :D
Mua on kutsuttu millon milläkin piiretty hahmon nimellä.
Tässä ne tulee: Keisarin Uudet Kuviot ''Kronkiks'', Pieni Merenneito 3 ''Benjaminiks'', Nalle Puhiks,
Muumeista ''Haisuliks'' ja ''Möröks'', Monsterit Oy ''Karva Tareks'', Karviseks, Timo ja Bumba ''Bumbaks'', ''Tarzaniks'', ''Dumboks'' ja sit just täksi ''Buzz Lightyeariks''. Jne. Onhan noita.
Ei siinä hittoakaan oikein hyvää viikonloppua kaikille!
Toivottaa Buzz Lightbier. :D
perjantai 19. joulukuuta 2014
torstai 18. joulukuuta 2014
Reenit kulkee, mut silti iisibiisi
Huomenta!
(VUOS 2007) (NYT 2014)
On sitä vissiin vähä tullu lisää lihaa, luiden ympärille. Sitä kun vertaa tota vuoden 2007 kuvaa, tämän hetkiseen tilanteeseen.
Muistaakseni tässä 07 kuvassa painan 90-92kg väliltä,
Tämän hetkinen paino on about 94kg luokkaa, jossei jo jopa 95.
Tällasista vanhoista kuvista tulee aina hyvä fiilis, kun sitä huomaa miten on muuttunu ja kehittyny vuosien varrella.
Aika hyvin saanu pidettyä kireyttä yllä vaikka olenkin bulkilla.
Nyt on tullu reenattua salilla sellasia 45min-1 tunnin pitusia reenejä.
Ei oo tullu kyl pitkiin aikoihin reenattuu noin lyhyt kestosia.
Yleensä reenaan sen 1t 30min-2 tuntia, jos en jopa pidempään.
On kyl jääny hyvä fiilis näistä reeneistä.
Jotenki muutenki saanu lihaksille paremman tuntuman, kun on ollu lyhyemmät palautus välit.
Yleensä kun sitä reenaa sen about 2 tuntia. Ei fiilikset ole läheskään näin mahtavat.
Eikä lihaksissa ole näin hyvää poltetta ja kipua.
Bujee! Nyt huomaa ainakin reenanneen.
Jatkossakin pitäydyn maximissaan tossa tunnissa.
Viel on ollu vähä hakemista painojen kanssa.
Mutta pikku hiljaa sitä ylöspäin tullaan.
Ja päästään vanhoihin rautoihin käsiks ja jos sitä pääsis vaikka hiukan isompiinkin niin ois hyvä.
Eiks je.
Eilen tuli käytyä peijaksessa, oli kontrolliaika kirurgille joka leikkas mut.
Sano et hyvin on lähtenyt vatsanseutu paranemaan.
Kuulemma kävelyllä pitäis käydä normaalia enenmmän että hiilidioksiidi pääse ropassa liikkeelle paremmin.
Ollu meinaa noi hartianseudut välillä vieläkin helvetin kipeet.
Mutta kyl se tästä.
Kirurgi sanoi että vatsoja kannattaa tehdä, että vatsan seutu vahvistuisi leikkauksen jäljiltä. No niitähän mä tässä oonki reenannu aikalailla.
Tulee tehtyä oikeestaa joka reenissä jotain pientä vatsalle.
Iisisti pitäis kumminki ottaa vielä, tonne joulukuun loppuun asti.
Hyvähän se on nyt sanoa.
Luulin että viiden ja puolenviikon tauko ois riittänyt ja yks kevyt reeniviikko.
Mutta ei ni ei.
Otetaan nyt sit iisimmin tää loppukuu.
Ruoka maistuu, paino nousee ja mieli hymyilee.
Oikein hyvää torstaipäivää kaikille.

perjantai 12. joulukuuta 2014
12 päivää jouluun ja kaikkee joulu juttuu
Moi!
Nyt tästä alkuun, oikein joulunen joululaulu. Omat sanat (Kulkusista).
RÄNTÄÄ TULVILLAAN ON TUULINEN SYKSYSÄÄ,
EI VANTAA OLLENKAAN TALVEA NYT NÄÄ.
SEN KOHTA PALJASTAN KUIVAT LENKKARIT ETEHEN,
JA SITTEN JOUTUIN MATKAHAN LOSKAT KENGISSÄ FALSKATEN
SAATAAHAN SAATAHAN RÄNTÄÄ PALJON VAAN
TALVEN VALHKOHIUTALEET EI NE TÄNNE LEIJAILE.
ETEEN PÄIN ETEEN PÄIN KOITAN NYT TÄSSSÄ KÄVELLÄ
LOSKAT ALLA JALASTEN LAULAN LAULUAIN.
ON VILTIN ALLA LÄMMIN KUN TUULI PUHALTAA.
VANTAAMME ON SYNKKÄ JA MUSTANA ON MAA.
ETEEN PÄIN ETEEN PÄIN KOITAN NYT TÄSSSÄ KÄVELLÄ
LOSKAT ALLA JALASTEN LAULAN LAULUAIN.
LAPPIIN TÄSTÄ VAAN KOHTA RETKENI SE VIE
NIIN KYLMÄÄN VALKEAAN KÄY TUNTURIEN TIE.
TUULEN HUMINAN SIELLÄ KUULLA VOIS
PAUKKEEN PAKKASEN KUN PUUN LATVAT SIELLÄ SOIS
RETKEÄ EI TÄLLAISTA MILLÄÄN UNOTAA VOI
KUN LAPIN KAUNIS MAA MIELTÄIN VIRKISTÄÄ HEI HOI
KOHTA VOIS, KOHTA VOIS, LUNTA TULLA
LUMI ALLLA JALKOJEN SE VALOSUUTTA TOIS.
ON VILTIN ALLA LÄMMIN KUN LUNTA TUISKUTTAIS.
NYT VANTAAMME KIILTÄIS JA VALKOINEN OIS MAA.
KOHTA VOIS, KOHTA VOIS LUNTA TULLA
TALVEN VALKOHIUTALEET NE KILVAN LEIJAILIS.
Pidemmän aikaa pyöriny jo toi joulukipale päässä. Jonka jälkee oli pakko tehä tää omin sanoin.
Ei oo joo mikää hirveen huikee ilma tuol ulkona.
Ja ilmeisesti toi sää jatkuu pidemmän aikaa tollasena.

Tästäkään joulusta salee tule vaaleaa.
Joulu ei oo mitää ilman lunta. Ite fanitan joulua aivan sikana.
Lempi vuoden ajat on Kesä ja Joulu.
Joulu ei oo mitää ilman lunta. Ite fanitan joulua aivan sikana.
Lempi vuoden ajat on Kesä ja Joulu.
Harmittaa kyl sikana et Tonttu Toljanteri Joulukalenteria ei tehä enää.
Meikä tykkää melkeen kaikesta mikä liittyy jouluu. Paitsi suklaakalenterista.
Tullu katottua tossa ruotsalaisten tekemää Joulukalenteria: Joulukuningas.
Tää on ollu kyl sika hyvä, kannattaa katsoa. En nyt tästä joulukalenterista erikseen rupee kertomaan mistä tää kertoo.
Kaikki jatksot mitä on tähän mennessä tullu töllöstä, niin löytyy yle areenan sivulta.
Toinen joulukalenteri mitä oon seurannnu, joka korvas Tonttutoljanterin, on Porokuiskaajan Arvoitus.
Täs on kyl hyvät näyttelijät: Pirkka Pekka Petelius, Vesa Vierikko, Vesa Matti Loiri ja Kreeta Salminen.
Tää vaan ei oo mun mielestä vaikuttanu niin hyvältä kun toi Joulukuningas tai ylipäänsä kun esim. Toljanteri.
Tää on liian ylinäytelty, varsinki ton Ville Majamaan Väinö rooli.
Muut noista vetää roolinsa kyl ihan hyvin.
Mut onhan tässä vielä tän Porokuiskaajan aikaa parannella itseään, 12 jaksoo kumminki viel jäljellä. Tai oikeestaan 11 kun 12 jakso on tullut jo aamulla. :D
Vakio joululeffat mitä on tullu katottua täs vuosien varrella ja joista aijon katsoa suurimman osan tänkin joulun alla. :D
The Grinch
Isäni On Turbomies
It's Turbou Time. :D
Kuusi Pukki ja Kuokkavieras
Elf
Napapiirin Pikajuna
Jim Carreyn animaatio Saiturin Joulu.
Nää on niin vakiot. Yksin Kotona 1&2, eikä unohdeta 3:sta.
Vaikka onki eri näyttelijä.
Yksin Kotona 3. Yksin Kotonat 1-3 on hyviä jonka jälkeen ne on huonontuneet.
Viime vuonna tuli vitonen, jos en väärin muista. Siinäkin taas eri näyttelijä.
Mun puolesta vois lopettaa näiden tekemisen. Siihen asti oli hyviä kun Macaulay Culkin näytteli 1&2 jonka jälkeen ois voinu jäädä siihen. Mutta kolmonen osas kyl vielä yllättää. Alex D. Linz veti hyvän roolin.
Tämän jälkeen ei oo tullu enää hyviä Yksin Kotona leffoja. Nelonen on nähty ja oli tyhmää jatkaa Kevinin tarinaa, kun aivan eri näyttelijä. Ois aikoinaan tehny kolmosen Culkin ja nelonen olis ollut sit toi Alexin tarina.
Mutta ei ku pakko jatkaa 10 vuoden jälkeen tarinaa.
Vitosta oon kattonu puoleen väliin, mut aikas ylinäytelty.
Oiskohan vielä jotain.
Mikki Hiiren Taikajoulu Lumisia Tarinoita
Mikki Hiiren Olipa Kerran Joulu
Mikki Hiiren Joulu Ankkalinnassa
Shrekin Vihreä Joulu
Madagascarin Pingviinien Joulu 1.
Mitä Tapahtui Joulupukille 1-3.&
Rare Exports
Napapiirin Sankarit
Arthurin Joulu
Viisi Legendaa
Ja vimosena mitä ei unohdeta, vaikka ei olekkaan leffa, niin The Joulukalenteri.
The Joulukalenteri
Pentti Näsä on paras.
Mitäs mitäs.
Tos tuli katottua pari uudempaakin joulupätkää
Smurffit, Saiturin Joulu.
Tom Ja Jerry Pähkinänsärkijä
Joo O, onhan noita tullu katottua vuosien varrella.
Vielki ois pari uutta mitä meinasin että katon.
Jaksa tähän vaan enepään lisätä. Koht pelkkä kirjotus täynnä vaan pelkkiä kuvia. :D
Nää joulut on kyl meno rikasta aikaa.
Perheessä tosi monella synttärit joulukuussa ja kummipojalla ja mulla.
Viikko sit olin viettämässä mutsin ja vanhimman pikku broidin synttäreitä.
Meikä tykkää melkeen kaikesta mikä liittyy jouluu. Paitsi suklaakalenterista.
Tullu katottua tossa ruotsalaisten tekemää Joulukalenteria: Joulukuningas.
Tää on ollu kyl sika hyvä, kannattaa katsoa. En nyt tästä joulukalenterista erikseen rupee kertomaan mistä tää kertoo.
Kaikki jatksot mitä on tähän mennessä tullu töllöstä, niin löytyy yle areenan sivulta.
Toinen joulukalenteri mitä oon seurannnu, joka korvas Tonttutoljanterin, on Porokuiskaajan Arvoitus.
Tää vaan ei oo mun mielestä vaikuttanu niin hyvältä kun toi Joulukuningas tai ylipäänsä kun esim. Toljanteri.
Tää on liian ylinäytelty, varsinki ton Ville Majamaan Väinö rooli.
Muut noista vetää roolinsa kyl ihan hyvin.
Mut onhan tässä vielä tän Porokuiskaajan aikaa parannella itseään, 12 jaksoo kumminki viel jäljellä. Tai oikeestaan 11 kun 12 jakso on tullut jo aamulla. :D
Vakio joululeffat mitä on tullu katottua täs vuosien varrella ja joista aijon katsoa suurimman osan tänkin joulun alla. :D
The Grinch
Isäni On Turbomies
It's Turbou Time. :D
Kuusi Pukki ja Kuokkavieras
Elf
The Family Man
Napapiirin Pikajuna
Jim Carreyn animaatio Saiturin Joulu.
Nää on niin vakiot. Yksin Kotona 1&2, eikä unohdeta 3:sta.
Vaikka onki eri näyttelijä.
Yksin Kotona 3. Yksin Kotonat 1-3 on hyviä jonka jälkeen ne on huonontuneet.
Viime vuonna tuli vitonen, jos en väärin muista. Siinäkin taas eri näyttelijä.
Mun puolesta vois lopettaa näiden tekemisen. Siihen asti oli hyviä kun Macaulay Culkin näytteli 1&2 jonka jälkeen ois voinu jäädä siihen. Mutta kolmonen osas kyl vielä yllättää. Alex D. Linz veti hyvän roolin.
Tämän jälkeen ei oo tullu enää hyviä Yksin Kotona leffoja. Nelonen on nähty ja oli tyhmää jatkaa Kevinin tarinaa, kun aivan eri näyttelijä. Ois aikoinaan tehny kolmosen Culkin ja nelonen olis ollut sit toi Alexin tarina.
Mutta ei ku pakko jatkaa 10 vuoden jälkeen tarinaa.
Vitosta oon kattonu puoleen väliin, mut aikas ylinäytelty.
Oiskohan vielä jotain.
Mikki Hiiren Taikajoulu Lumisia Tarinoita
Mikki Hiiren Joulu Ankkalinnassa
Shrekin Vihreä Joulu
Madagascarin Pingviinien Joulu 1.
Joulutarina
Mitä Tapahtui Joulupukille 1-3.&
Rare Exports
Napapiirin Sankarit
Arthurin Joulu
Viisi Legendaa
Fred Claus
Ja vimosena mitä ei unohdeta, vaikka ei olekkaan leffa, niin The Joulukalenteri.
The Joulukalenteri
Pentti Näsä on paras.
Mitäs mitäs.
Tos tuli katottua pari uudempaakin joulupätkää
Smurffit, Saiturin Joulu.
Tom Ja Jerry Pähkinänsärkijä
Joo O, onhan noita tullu katottua vuosien varrella.
Vielki ois pari uutta mitä meinasin että katon.
Jaksa tähän vaan enepään lisätä. Koht pelkkä kirjotus täynnä vaan pelkkiä kuvia. :D
Nää joulut on kyl meno rikasta aikaa.
Perheessä tosi monella synttärit joulukuussa ja kummipojalla ja mulla.
Viikko sit olin viettämässä mutsin ja vanhimman pikku broidin synttäreitä.
Broidi oli mutsilla. Päätin prankätä broidia sille tarkoitetulla synttärilahjalla.
Ekaks kysytään miks nuorin meistä broideista kuvaa ja mitä paketti sisältää.
Käsken vaan avata pakettia.
Ei kauaakaan kun paketti siirtyy sivuun tokasten en avaa.
Broidi luuli että paketin sisällä on jynkkylehti. :D
En mä viittiny broidii mutsin edessä nolata. :D
Viimeinkin ottaa paketin takas, kun vakuuttelin ettei oo pornolehti.
Vaan siellä oli aivan jotain muuta. :D
Me kaikki naurettii sille. :D
Brou meni ihan noloks.
Mut tän jälkeen kaivoin taskus kakskymppisen ja sanoin tos on sun oikee lahja.
Johan oli hymy korvissa tän jälkee. :D
Meitsi lähtee tästä faijalla käymää ja sen jälkee kummipojan synttäreille.
Sateenraikasta viikonloppua kaikille. :D
torstai 11. joulukuuta 2014
Takas treenin makuun
Moi!
On mielekästä palata salille takas viiden ja puolen viikon tauon jälkeen.
Alkuunsa oli vähä into maassa, eikä meinannu saada itteään lähtemään salille.
Pitää alottaa alkuun näin pitkän tauon jälkeen iisi biisi.
Eka treeni ei oikeen kulkenu. Mut tänään kulki paremmin.
Täl viikolla alotin bulkkaamisenki. Kaloreita en oo laskenu. Proden syömistä oon seuraillu.
Pyrin syömään suht puhtaasti ja aivan hel**tisti.
Jos tää poika tästä alkais kasvamaan pikku hiljaa.
Kyllä täs on aika alkaa kasvamaanki, et vanhat vaatteet ei tuntuis enää niin isoilta. :D
Mut nää 2-3 viikkoa tulee salee olee hakemista ja pumppailu, ennen ku pääsee taas käsiks isompiin rautoihin, Aristaa meinaa vielki noi arpi alueet aika lailla.
Mut hei kyl se siitä. Hiljaa hyvää tulee.
Joopati joo.
Katoin tossa hiljattain ilttiksen sivuilta kodittomasta 50 vuotiaasta Jacques Sayagh videon.
Ukko asuu koiransa kanssa Pariisin kadulla ja reenaa itteään kisakondikseen.
Kaiken maailman apuvälineitä hyödyntäen. Esim. hauskääntöä hän tekee vanhalla Benji köydellä. Jacques sanoo videollaan ettei halua asua misään pienessä asunnossa.
Äijä on kerännyt jo tällä videollaan yli puoltoista miljoonaa katsojaa. Huh huh. :D
Aiemmin alkoholismista kärsinyt Jacq, on löytänyt nyt paremman tien ja siirtynyt kehonrakennuksen pariin.
Jacques kilpailee fitness kisoissakin vaurioituneestaan makasta huolimatta.
Tälle ukolle pitää antaa Reaspectii.
Ukko reenannu ittensä ulkona lavakondikseen ilman salireenii, Aivan huikeeta.
Kadulla eläminen ei ole hänelle ongelma, mutta kylminä aikoina reenimotivaatiota antavat miehen lapsenlapset.
Videon ihan lopussa Jacques sanoo:
- En halua lastenlasteni ajattelevan, että heidän isoisänsä on kusipää.
Haluan heidän olevan ylpeitä minusta.
Tässä video Jacques Sayaghista.
https://m.youtube.com/watch?v=o6Mq-3_AMMI
Päivän jatkoja kaikille.

perjantai 5. joulukuuta 2014
Kaikenlaista juttua
Morjenttesta vaan!
Nyt on ollu aika hyvän mittanen tauko salista.
Alkaa pikkuhiljaa pää räjähtelemään.
Se ois niin mukava ottaa se ne puntit käteen ja alkaa nostelemaan niitä kunnon tuntumalla.
Mutta ei ni ei.
Kroppa ei anna vielä tarpeeks periks.
Kokeilin tos 2pvä sitte himassa vähä rautoja kädessä.
Hyvältähän ne tuntu, mut jotkut liikkeet sattuu aivan helvetin repivästi palleaan.
Kipu tuntuu siltä kun joku yrittäis repiä palleaa irti ja samaan aikaan joku toinen puukolla tökkis siihen.
Tein kumminkin joka tapauksessa semmosen tunnin mittasen yläroppa reenin vaikka tuntukin ilkeeltä.
Tämän hetkinen kondis ei oo mikään hirveen huikee.
Kun vertaa 5 viikkoa sitten otettuihin kuviin.
Tässä 5 viikoa sitten otetut photot.
Sitte muita jutskia.
Katoin tossa hemmetin hyvän leffan The Secret Life of Walter Mitty - Walter Mittyn Ihmeellinen Elämä (2013).
Pitäny jo pitkään kattoa. Noo eilen mä sit sain aikaseks katottua tän Filmnetin kautta, jaa oli hyvä.
Mul oli hirveet odotukset tästä leffasta.
Hyvää komediaa ja draamaa ja vähän romantiikkaakin.
Leffassa näkyy siistejä maisemia ja Islantia mistä meikäläinen diggaa, vaikka Islannissa olekkaan koskaan päässyt käymään.
Ois se siistiä kun pystyis vaan tost noin vaan lähtee kiertää maailmaa, vähän niinku tossa leffassa. Mut Mitty ei käyny kun Grölannissa ja Islannissa.
Ei niinkään kiertäny maailmaa. Mut meitsillä ollu sellanen haaveena.
Ikinä ei vaan oo tarpeeks rahaa. Mut joo, juttu karkas vähä käsistä, ku piti puhua tästä leffasta. Heh. :D

Muistan kun vielä olin petty tähän yllä olevien kuvien kondikseen.
Kunto ollu kohillaan noissa kuvissa, kun taas vertaa nyt 2pvä sitte otettuihin alla oleviin kuviin.
Kattokaa nyt noita smurffi jalkoja, pitäisköhän noihin saada vähä lihaa lisää. :D Ky ky kyllä vain. :D
Noop oon mä aika hyvin saanu pidettyä lihat tallessa, vaikka on niitä vähän lähtenytkin ja rasvaa tullut pikkasen tilalle. Kunhan mä tästä pääsen takas salille ni alkaa tää poika kasvamaan. :D
Tän hetkinen paino on siinä 91kg paikkeilla.
Katoin tossa hemmetin hyvän leffan The Secret Life of Walter Mitty - Walter Mittyn Ihmeellinen Elämä (2013).
Pitäny jo pitkään kattoa. Noo eilen mä sit sain aikaseks katottua tän Filmnetin kautta, jaa oli hyvä.
Mul oli hirveet odotukset tästä leffasta.
Ja odotukset ei ollu turhat. Tää oli vähä erinlaisempi mitä Ben Stiller yleensä tekee.
Muutenkin Benillä on loppujen lopuks aika vähä leffoja mistä mä tykkään.
Tää oli kyl pitkiin aikoihin Stilleriltä hyvä pätkä.
Viimeks minkä hyvän Stillerin leffan oon kattonu, mikä nyt äkkiseltää tulee mieleen ni Night At The Museum 2.
Jos katot Walter Mittyn Ihmeellisen Elämän niin ei kannata lopettaa leffan kattomista hetin puolentunnin kohdalla.
Koska leffa about sinne asti aika tylsistyttävän pitkäveteinen, mut pikku hiljaa se siitä sit alkaa edetä.Ja jonka jälkeen vetää mukaansa. Muukaansa tempaava pätkä.
Hyvää komediaa ja draamaa ja vähän romantiikkaakin.
Leffassa näkyy siistejä maisemia ja Islantia mistä meikäläinen diggaa, vaikka Islannissa olekkaan koskaan päässyt käymään.
Ois se siistiä kun pystyis vaan tost noin vaan lähtee kiertää maailmaa, vähän niinku tossa leffassa. Mut Mitty ei käyny kun Grölannissa ja Islannissa.
Ei niinkään kiertäny maailmaa. Mut meitsillä ollu sellanen haaveena.
Ikinä ei vaan oo tarpeeks rahaa. Mut joo, juttu karkas vähä käsistä, ku piti puhua tästä leffasta. Heh. :D
Sean Penniäkään hirveen usein näe tällasessa roolissa, mikä sillä oli tässä moviessa.
Yleensäkin näyttelee pahista ja muutenkin trillereissä ja toiminta leffoissa näkyy useammin.
Kai noi jotkut näyttelijätkin jotka tekee paljo toiminta, jännäri ja trilleri leffoja niin vanhetessaan vähä kyllästyy tollasiin leffoihin ja niissä näyteltyihin rooleihin. Ja alkavat kaipaamaan vaihtelua. Jonka jälkeen siirtyy hetkeksi komedian ja draaman pariin.
Aika moni näyttelijä on tehnyt näin kuten esimerkiksi Robert De Niro.
Seanilta nyt luonnistuu rooli kun rooli niinkun Niroltakin.
Mutta Stilleriä olis vaikea kuvitella esim johonkin The Expendablesiin. :D
Kyllä olis pokassa pitelemistä jos sen näkis jossain tollasessa leffassa.
Mut tiedä häntä vaikka veteiskin hyvä roolin jossain tyyliin trillerissä, jos koskaan se sellaista tekee.
Ei sitä ollut uskoa kun näki Jim Carreynki The Number 23:ssa ja Kick Ass 2:ssa.
Kick Ass 2 otti niinkin tsoukilla mut numberin 23 roolin veti kyl odotettua paremmin.
Mut joo, te jotka tykkäätte Jim Carreyn Bruce Taivaanlahjasta niin varmasti tykkäätte Walter Mitty Ihmeellisestä Elämästä.
Leffa on vähän samalla tavalla hauska ja hyvä.
Mitäs mitäs.
Mitäs sitte.
Alotin tossa hiljattain Mario Puzon Kummisetä kirjankin lukemisen.
Kirja alusta oli aika tylsähkön olonen ja raskasta luettavaa. Mutta nyt kun kirjassa on alkanut tapahtumaan niin on heti vaikuttanut mielenkiintoisemmalta.
Kummisetä leffa trilogia mulla on vieläkin katsomatta.
Ensimmäisen osan olen kattonu, mut part 2 alko väsyttämään.
Vaikka leffa trilogia onkin legenda, niin noi leffat on mulle liian tylsistyttävän pitkäveteisiä.
Kyllähän ne joskus täytyy kattoa.
Varmaan viimeistään sillon kun tän kirjan on lukenu.
Kaikki mafiaan liittyvä kiinnostaa aina ja varsinkin sellaset jotka on tositapahtumiin pohjautuvia.
Filmnetillä ois Corleone 6 osanen mini-sarja (2007). Mikä mulla jäi aikoinaan kattomatta töllöstä.
Toi vois olla aika mielenkiintonen. Sarja kertoo Toto Riinasta joka johti puol sataa vuotta mafiaa.
Jep jep. Sit yks mikä täytis kans kattoa ni Vincent Casselin L' Instinct de mort - Mesrine Killer Instinct (2008) ja tän jatko osa L'ennemi public n*1 - Mesrine Public Enemy #1 (2008).
Jep jep zeb zeb näps näps. :D
Laitetaas tähän loppuun pari railerii.
Kun nyt ton Iso-Arskankin uuden Terminator 5 Genisys traileri julkastiin.
Ai että odotan tätä leffaa. Ei voi muuta olla kun hyvä.
Arskan leffathan on aina hyviä.
Tietenki yhdessä leffassa tehdään poikkeus.
Hercules New Yorkissa. Järkyttävää P*SK*A. :D
Harmi et tää Terminator julkastaan vasta ens vuonna kesällä.
Ois voinu tulla jo nyt leffoihin.
Sitte toisen leffan raileri. Leffa mitä odotan kans silmät kovana Luokkakokous.
Leffaa tähdittää Hedberg, Hirviniemi, Linnonmaa.
Tätä ei onneks tarttee odottaa niin pitkään kun Terminatoria.
Tää tulee leffoihin 25.02.2015. Jes. Joten tätä ei tarttee odottaa kovin pitkään.
Sitten kun tää tulee leffoin ja tän menee ziigaamaan ni tulee repeiltyy varmaa aivan sikana.
Näitä odotellessa.
Ei muuta kun oikeen hyvää viikonloppua kaikille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)