sunnuntai 4. marraskuuta 2018

PAHA OLLA!



Iltaa vaan kaikille!

Päätin kirjoittaa tänne pitkästä aikaa, vaikka se nyt jotenkin nykyään on ollutkin niin vaikeaa. 
Jotenkin tuntui vain helpommalta ilmaista olotilaansa tällä hetkellä tekstin muodossa.

Mitä se on kun kukaan ei ymmärrä silloin kun voi huonosti?

Minulle käy usein näin. 
Ja silloin kun läheisiltä sitä tukea ja turvaa tarvitsisi eniten, niin astutaan usein syrjään ja jossitellaan vaan.

Mutta minulla ei kumminkaan näin ole.
Saan tukea tyttöystävältäni, isältä, äidiltä, sisaruksilta ja muilta läheisiltä.
Mutta kun se ei vaan aina ole niin yksinkertaista.

Miten jos on niin, että sitä huonoa oloaan ei halua sysää muihin.
Jotenkin niin vaikea selittää.

Mulla todettiin hiljattain kaksisuuntainen mielialahäiriö ja mua oli diaknosisoitu ilmeisestikin useammat vuodet väärin.

Itselläni on tällä hetkellä käytössä Lamotrigin mielialalääke ja annostusella nyt 175mg päivässä.
Alkuun toi lääke auttoi ja nyt viime päivinä on ruvennut tulemaan paljon mielenailahteluja ja itsetuhoisia ajatuksia.
Tuntuu ettei mistää saa otetta.
Tekee mieli vaan itkeä, kun on niin paha olla.
Ja rankkalapsuus, koulukiusaamiset, haukkumiset ja oma kohtaiset koulukiusaamiset,haukkumiset ja muihin kohdistuvat nimittelyt ja alkoholin keskellä kasvaminen 
sun muut nousevat jatkuvasti todella vahvasti pintaan.

Tuntuu siltä että olen pelkkä hylkiö ja pelkkiä haavoja täynnä. 
Olen antanut kaikille minua haavottaneille anteeksi sisimmässäni ja olen myös saanut muilta anteeksi.

Mutta jotenkin tuntuu siltä, että olen vieläkin itselleni vihainen monistakin asioista ja virheistä. 
Jollain tavalla elän vieläkin menneessä vaikka kuinka olen yrittänyt päästää irti.

Olen katsonut peiliinkin monesti, tumtuu silti siltä, että en osaa päästää irti ja antaa asioita ja virheitäni anteeksi itselleni.

On vaan niin paha olla.

ISÄ JA ÄITI JOS LUETTE TÄMÄN!

Mun on jotenkin helpompi kirjoittaa tää kaikki tähän,
tiedän jos sanon nämä asiat suoraan puhelimessa, niin puhumisestani ei tule yhtään mitään.
Koska purskahdan itkuun.
Itken jo nyt tätä tekstiä kirjottaessa.

Olen syvästi pahoillani jos olen jotenkin loukkanut teitä.

Mun on vaan ollut niin huono olla ja tuntuu että olen ollut pelkkiä sisäisiä haavoja täynnä ja olen vieläkin ja youtube haastatteluissa purkaamani huono olo koko kansalle on helpottanut oloani.
Tarkoitukseni ei ole ollut loukata teitä.
Olen vaan, niin paljon haavoja täynnä ja mulla on teitä hirveä ikävä.

ISÄLLE.

ISÄ, mulla on hirveä ikävä sua ja sitä positiivista isää, jonka kanssa teimme ennen aina kaikkea kivaa ja hauskaa.
Isää jolle voi ennen purkaa surut ja murheet ja puhua kuin mies miehelle.
Kaipaan sitä isää.
Isää joka tuki ja joka oli hyvä kuuntelija.
Sitä isää jonka kanssa oli vahva tunneside.

Maailman parhaalle isälle ja anteeksi.

ÄITILLE.

Äiti mulla on suakin hirvee ikävä.
Ikävä meijän yhteisiä hetkiä ja syviä keskusteluja.
Äiti olet todella paljon muuttunut siitä mitä olit ennen.
Mun on tehnyt mieli sanoa toi sulle monta kertaa ääneen mutta en ole viitsinyt, kun olen ajatellut että loukkaannut siitä.
Meilläkin oli ennen todella vahva tunneside, mitä ei monikaan ihminen pysty ymmärtämään. Vaistosimme toistemme huonot olot ja tuskat ja murheet. 
Tuimme toinen toisiamme ja pystyimme keskustelemaan melkeen mistä vain. 
Vaikka sun kanssa usein puhunkin ja saatamme puhua puhelimessa tuntitolkulla, 
niin ne ei tunnu niiltä samoilta keskusteluilta, kuin ennen.

Maailman parhaalle äidille ja anteeksi.

Rakastan teitä molempia yli kaiken, enkä ole teille vihainen mistään.
Älkää tekään olko minulle.
Olette parhaat vanhemmat mitä minulla on.

TÄÄ ON MUN MUMMOILLE.

Musta tuntuu että kannan nykyään enemmän huolta muista, kuin että osaisin kantaa huolta itsestäni ja ajatella itseäni.
Mun tekee, niin pahaa, kuin mun molemmat mummot voivat niin huonosti.
Äidin äiti kärsii alzheimerista ja isän äiti parkinsonista.
Kunpa mulla olisi parantamisen lahja, niin että voisin parantaa heiltä noi sairaudet pois.
Monesti olen rukoillut heidän puolesta ja aina kun ajattelen heitä ja muistelen lapsuutta heidän kanssa ja kaikkia hyviä hetkiä, niin alan itkemään.

Tää oli teille mummot. 
Rakastan teitäkin ylikaiken muistakaa se. 
Olette mun sydämmessä aina.

Maailman parhaimmille mummoilleni.


Ja nyt joku ketä tätä tekstiä lukee, niin kelaa salee, että teen itselleni jotain... 

EN TEE!

Purkasin tekstin muodossa vain huonoa oloani, parantaakseeni mieltäni edes vähän.

Loppu.




keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Penkin Maximoiminen



Päivää!
Mikä boogi meininki leissön. Blogipostaus vähän myöhässä sori siitä!
Poruukka on hirveesti kysyny mun streameissa miten saada maksimoitua penkki punnerrus isompiin rautoihin.

No tässä tulee.
Annan muutaman vinkin ja tuon tänne oman ohjelmani jolla maksimoin penkin 20kg.
Ja yhden venäläisen ohjelman jolla maksimoit oman penkkipunneruksesi 10kg maksimi ykkösestä.
Kukin kokeilee kumman näkee mieleisemmäksi.

Nonii aloitetaa.

Tässä tekniikat mitkä mulla ovat toimineet penkkipunnerruksen maksimoimiseen;

- Lankkupenkki
- Rajahtävät toistot 40-50% maksimi nostoista
- Lattiapenkki
- Negatiiviset toistot

Noilla tekniikoilla saatte nostatettua penkkiä pikkuhiljaa ylöspäin.
Tässä telee sitte ohjelmat millä saatte parannettua penkkipunneruksen maksimi ykköstä.

Tämä on mun oma ohjelma, kerron tässä samalla millä tavalla reenaan nykyää penkkiä mikä on myös toimiva.

PENKKIPUNNERRUKSEN YKKÖSEN MAKSIMOINTI JOPA 20KG

Pyramidi metodilla.

1x12  30-40% maksimi nostosta
1x10  50-60% maksimi nostosta
3x6    70-85% maksimi nostosta
Ja sitte takaisin alas
2x10  50-60% maksimi nostosta
2x12  30-40% maksimi nostosta

Tämä 3x viikossa noin 6-8 viikkoa, eikä peräkkäisinä päivinä. 
Eikä mieluusti muita rintaliikkeitä ja max yksi ojentaja liike. 
Huom! 
Kysehän on penkkipunnerruksen maksimoimisesta eikä rintalihasten muokkaamisesta. 
Ja ennen kaikkea ei peräkkäisinä päivinä koska palautuminen on tässä tärkeintä. 
Tämän reenin päälle voit ottaa esim pushdownia taljassa muutaman sarjan, jolla saatat maksimoida lisävoimaa oikkareihin. 


Suosittelen myös jopa pitämään 2 päivän tauon penkistä, jotta palautuminen seuraavaan penkkireeniin olisi maksimaalisempi. 

PENKKIPUNNERRUKSEN YKKÖSEN MAKSIMOINTI 10KG

Russian Squat Program.
Aikanaan kyykyn maksimoimiseen tehty ohjelma.
Tää on varmasti monille tuttu.
Helppo ja yksin kertainen.
Menette nettisivulle: https://exrx.net/WeightTraining/Weightlifting/RussianSquatProgramGenerator
Tuolta sivulta löydätte tämän näköisen taulukon

Tuohon iskette tämän hetken penkkipunnerrus ykkösenne, jonka jälkeen täpäytätte GENERATE PROGRAM.
Tämän jälkeen generaattori generoi teille 6 viikon reenisuunnitelman.
Tämän näköiseen taulukkoon:


Hyvin simppeliä eikö!
Eikun kokeilemaan.
Nautinnolliset reeni hetket tarjoaa THE MÖYKKY. 

SEE YA LATER ALLIGATOR AND PEACE MOTHER FUCKIN CHEESE! ✌

torstai 20. syyskuuta 2018

Happy Day Good Day!



Good morgon!

Tosiaan huomenta vaan kaikille!
Aamupala vedetty naamariin.
10 kananmunaa pannulla ja pari lasii pepsimaxii ja pari kuppii hyvää kahvii.

Se ois matka kohti stadin kisistä.
Tänään on pitkästä aikaa katsojien toiveesta kuukausien jälkeen Big Ana Salmisen kanssa reenit.
Kuvaajana toimii Joni Valkama.
Joni on joillekin tuttu Chaos The Thingsin videoilta.

Anan kanssa paukutetaan koko roppa läpi.
Mun säestämänä ja aivan helvetin hapottavalla ohjelmalla.
Toistoja ei tule paljoo, mutta sarjoja niidenkin edestä!

Video on mahdollisesti jo tänään ulkona tai viimeistään huomenna, jahka kerkeen sen editoimaan.

Käykäähän kattomassa Anan ja mun eka reenivideo, jos ette sitä ole nähneet.



Eipä mulla muuta!
Palataan and thänks ja see ya later alligator and peace mother fuckin cheese!


tiistai 11. syyskuuta 2018

I'm truly fuckin back!



Hellou everybody!

Mun on jo pidemmän aikaa pitäny jatkaa tätä kirjottelua mutta jostain syystä se on aina vaan pitkittynyt tai venynyt. 
Nyt päätin kumminkin aloittaa sen taas. 
Loin tossa uuden bloginki themöykky nimellä bloggeriin, mutta sivun fixaus jäi puolitiehen joten päätin että jatkan vanhalle sivulle kirjottamista. 

Miten mulla menee niinku noin omasta mielestä? 

Tän hetken boogiet vaihtelee aikalailla johtuneen varmaa ropan palauttelusta.
Välillä on päiviä et mieliala on ihan endorfiinin huipussa ja on ihan sika hyvä fiilis.
Sitte tulee taas päiviä jolloin mieli on aivan totaali synkkyydessä. 
Kai tää tästä tasaatuu ajan kanssa. 
En jaksa tällasta paskaa. 

Tulevaisuuden suunnitelmat

Kuulkaas päätin just että mä eroon tolta ilmasun linjalta. 
Toi Elokuva ja TV ilmasulinja eli todellakaan ole sitä koukutusta jota mä haen. 
Ala on käytännössä syventävä ja ohjaajan ala, ei näyttelijän. 
Joten päätin ihan suosiolla sivuuttaa ton ja ottaa Mikko Rasilalta yksityisopetus tunteja.

Elinen päivä mukavin pitkiin aikoihin


Tyttöystävälläni oli eilen synttärit, hemmottelin sen onnen kukkuluoille. 
Edeltävänä päivänä ostin kaulakorun, ei naisen kauneuteen liittyviä tykötarpeita, sitte korvikset, sormuksen ja kukkia ja illalla vein vielä syömään. 
Musta tullu ihan tajuton hemmottelija. En mä tällanen oo ollu ikinä.
Mutta en myöskään ole ollut näin rakastunut vuosiin. 
Että niin.

Tällasta näin pitkiin aikoihin ja jos joku nyt ihmettelee, eikä tiedä kun puhun tyttöystävä, ni meikäläinen eros ex vaimon kanssa tossa reilu 3kk sitte 12 vuoden suhteesta. 
Thänks god! 

Vihdoin ja viimein löysin elämäni naisen rakkauden, jonka kanssa toteutan kaikki unelmamme ja haaveemme. :) <3


Palaillaan taas! 
See ya laiter alligator and peace mother fuckin cheese. 


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Nyt se on valmis! TsekitAud!


Iltaa!

Nyt on jotenkuten tervehdytty.
Antibiootit päällä ja huomenna duuniin.
Eipä mulla oikeen muuta.
Katso video, siinä pienimuotoset kuulumiset ja liitteenä lupaamani Boat Trip Extra jonka viimeinkin sain editetyksi.
Vähän viivästy sairastelujeni takia, mutta nyt se on valmis.
TsekitAud! Thänks.




Palaillaan!

maanantai 28. elokuuta 2017

Flunssan kourissa


Iltaa!

Sori meinas jäädä postaukset taas postaamatta.
Eipä tässä oikeen oo jaksanu kirjotella, enkä nyt oo saanu kuvattua uusia videoitakaan.
Editän sen Boat Tripin extra videon, kunhan tästä nyt tervehdyn.
Oon tässä nyt ollut jo melkeen viikon verran kipeenä ja tuntuu vaan, että tää pahenee.

Tää hirvee flunssan poikanen iski meikäläiselle tiistai iltana.
Tää alko nenän kirvelyllä ja kurkkukivulla, jonka jälkee jatku kovalla räkätaudilla, aivastelulla, limayskällä ja alilämmöllä.
Yskä on nyt onneks hellittänyt, mutta räkätauti ja alilämpö tuntuu vaan jatkuvan.
Poskiontelot on myös helvetin kipeet, arat ja varsinki niistäessä ja päässä helvetillinen paineen tunne, liekö poskiontelontulehdus.
No huomenna lekuriin.
Jospa tää tästä. Antibioottia määräävät jos poskiontelontuledus mulla on ja lepoa.
Sen verran täytynee mainita tästä flunssasta, että aika huijaava. Monesti oon luullut että on jo parempaan päin menossa päikkäreiden, yöunien ja lepojen jälkeen.
mutta ei.
Tunti pari heräämisen jälkeen ootkin ollut aivan tukossa.

Että semmosta.
Palaillaan taas, kun olen tervehtynyt.
Good night sleep tight. :)

torstai 17. elokuuta 2017

Muutoksia?



Hellou!

Olen todella pahoillani, että viime viikon postaukset jäivät.
Nimittäin lupasinhan teille, että kirjottaisin ainakin kerta viikkoon.
On se jännä tää ihmismieli, kun vaihtelee ja minä jos joku satun olemaan just sitä vaihtelevaa sorttia.

Esim. Tää viikko saattaa olla sellanen viikko vaikka olisin kuinka väsynyt, niin olisin hyvällä tuuleella ja fiilis ois katossa koko ajan ja seuraava viikko taas meniskin näin, et mua väsyttäis koko ajan ja pinna ois todella herkässä eikä mikään huvita.
Ihmisiin ja ihmisten yhteyden pito ei nappaa sillon. Mitä eniten vihaan/inhoan eniten niin väkinäinen yhteyden pito ja  viestittely ja varsinkin turhat kysymykset esim. itsestään selvistä asioista kysymiset ja jatkuva asioista valittaminen.
Itellä sattuu juurikin olemaan näiden kahden edellä mainitun välimaasto viikko meneillään.

Ainakin alku viikon oli todella synkin fiiliksin.
Nyt on onnenks jo parempaan päin.
Löysin myös keinon mikä piristää ja parantaa mun päivää ja pitää mun mielen balansissa. 

Se on kirjoittaminen. 

Kirjoittaminen jota tein vuosia sitten todella paljon.
En mä mitää päiväkirjaa pitäny yllä vaan kirjotin muuten vaan, tarinoita ja sen semmoista.
Toissa päivänä, elämäni ensimmäistä kertaa aloin nyt sit kirjoittamaan sitä päiväkirjaa.

Päiväkirjaa!

NO HOH HOJAA!

OIKEESTI BRO!?

KYLLÄ!

Monen reaktio oli varmaa toi...
No mitäs kummalista tässä nyt on.
Tolla tavoin mäki ajattelin ennen, jos kuulin et joku jäbä kirjotti päiväkirjaa.
Mä oon jotenki vähä aina pitäny tota hommaa tyttöjen juttuna, niinku varmaa moni muuki bro mutta turhaan.

Koska ainaki toi meikäläistä jeesi ja parans meikäläisen mieltä ja parempi apu mulle tost kirjottamisesta on ku voi avautuu vapaasti, kun taas jostain meditoinnista, jossa joutuu taistelemaan mielenhallinnan kanssa.
Toissa päivänä kyl pysy suht virkeenä mieli ja hyvänä. Selkeesti toimi ja tota on kyl pakko jatkaa. 

Toinen suuri apu on myös ollut negatiivisuuden kanssa taistelussa Rhonda Byrnen uudesta kirjasta "Salaisuus Muutti Minut".
Hemmetin hyvä kirja joka kertoo ihmisistä jotka ovat saaneet avun ongelmiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin, niin
"The Secret - Salaisuus" kirjasta.

Näillä mennää.

Ja sitte muihin asioihin...
On meikäläiselle tarttunu taas ihan hyvin massa vaikka juurikaan ole syönyt
mitään turhaa tai ylimäärästä.
Kävin toissa aamuna pitkästä aikaa vaalla ja vaakalukemat näytti 114,5kg.
Tämän aamun paino 110,2kg ja nyt päivällä reenin jälkeen 108,2kg.
Hyvin lähtee nesteet.

Mistä johtuu et näin nopee tippuu....?
Tein aika karun ruokavaljon muutoksen.
Jätin kaiken ylimääräsen hiilarin pois.
Sokerin, makeutusaineet, leivän, puuron, riisin, makaronin jne..
Jätin pois myös kaikki maitotuotteet paitsi kahvimaidon ja heran.
Punasen lihankin syömisen lopetin.
Koska en näe sille mitään hyvää syytä miks söisin sitä.

Mulle tulee enemmä haittavaikutuksia siit ku se et saisin sil jotain hyvää aikaseks.
Mul menee iho aina huonoon kuntoon, helvetilliset ihottumat ja ihon kirvely, myös vatsa ongelmat tulee siitä.
Joten kanalla, kalkkunalla ja kalalla mennään.
Korvasin ruoka-aterioissa riisin yms. pelkällä parsakaalilla.

Tältä näyttää aamiaiseni resepti:

60g heraa
0,5tl L- karnitiinia
30g cashewpähkinöitä
100g mustikoita
2 kananmunaa
4 kananmunan valkuaista
1 rkl oliiviöljyä

Ekan kerran pitkiin aikoihin
Tän päivän aikana iltaa kohden tuntuu et ois normaalia virkeempi ja mikä on hyvä homma, niin se ettei oo pöhöttyny olo.
Muutenki mukavempi olla ja kattoo peiliinki, kun ei näytä sellaselta pullukalta taikinalta.

Tää viikko menny reenien osalta kevyemmissä merkeissä.
Vois sanoo et tää viikko on ollu vähän niinku palautus viikko. Roppa huutanu hoosianna viimeisten 3 viikon brutaaleista reeneistä. Eikä oo tahtonu oikee palautuu kunnolla. 

Kävin tos just äsken reenauttaa vanhempaa pikku broidii Korso Gymillä.
No tulipa seki sali kokeiltuu ja suurin pettymyksin. Ei ihan ollu mun sali.
Power Fit Vantaa on paras.
Se on mun toinen koti.

Seuraavalla kerralla mult tuleekin sit taas video, joten näemme sitte sen merkeissä.
Palaillaan!
See ya later alligator and peace.