PARISUHDE

Hyvää huomenta.

Mietin, että mistä tänään voisin kirjottaa.

Eilen pohdiskelin asioita ja tulin siihen lopputulokseen, että kirjoitan aiheesta

PARISUHDE.

Mitä teille meinaa PARISUHDE?

Oma mielipiteeni tähän on, että parisuhde on rakkautta, parasta ystävyyttä, hellyYttä, toisen välittämistä, tuki ja turva, luotto, usko ja toivo.

Mutta tässä tullaankin sitten teihin sinkkuihin joita tää aihe ehkä jopa

OKSETTAA!

Olette voimakkaina 

"EI IKINÄ" 

"EI OO MUN JUTTU" 

"EI TULE TAPAHTUMAAN!"

MUUT SYYT?

• Epäonnistuminen.

• Mitä jos kipinä katoaa?

• Tylsistytän.

• Kyllästyn.

• Mustasukkaisuus.

• Entä jos se pettää?

• Entä jos se olenkin minä joka pettää?

Tässä tullaankin meikäläiseen

ihmiseen joka on elänyt parisuhteissa todella pitkissä sekä lyhyissä suhteissa

niin hyvässä, kuin pahassa.

On ollut hyviä ja huonoja hetkiä.

Ennen parisuhdetta olin sellainen seikkailun haluinen seksuaalisella tavalla. 

Ymmärsittekö te mun pointin?

Tiedättekö kato, kun mikään ei riittänyt minulle. 

Joo myönnän sinkkuus on siistii.

Ei tarvii miettiä, kuin omia menoja.

MUT HEI KHAMOON!

Tuohonkin kyllästyy ajan kanssa.

Minä joka olen nyt uudessa parisuhteessa josta tuleekin kohta täyteen 6kk.

Olen lyötänyt maailman upeimman naisen ja ihanimman naisen.

En ole koskaan ollut näin rakastunut.

Mitä se sitten on aiemmin ollut?

Liekö syvää ihastumista, 

toisesta välittämistä ja aistiharha rakastumista.

Ihminen jonka kanssa olen tällä hetkellä on aivan mieletön ja jotain niin arvokasta josta moni vaan fantasioi.

Mutta mikä jumalauta siinä on, että minä en osaa päästää irti mustasukkaisuudesta?

Pelot tulee pahasti vastaan.

Ja näitä keloja jotka listaan nyt niin pyöritän mun pääni sisällä:

• Kuka nyt tällasen mielensä kanssa painivan kanssa kauaa haluaa olla?

• Olen usein tosi vaikea ja raskas 

ihminen.

• Myöhästyn jatkuvasti.

• Mitä jos kipinä katoaa ja tämä kaikki arkistuu?

• Puhun liikaa.

• Olen iso mörkö.

• Valitan liikaa.

• Negatiivisuus syö minua ja on saanut minusta vallan.

• Pelkään epäonnistumista.

• Olenko sittenkään parisuhdeihminen?

• Minun pakki takaraja alkavalle suhteelle on ollut yleensä 6kk.

• Mitä jos taas 6kk jälkeen pakenen.

• Miksi pelkään sitoutumista niin paljon?

• Miksi menneisyyden varjoja ei voisi vaan kadottaa tai blokata?

Tämä nainen minkä olen löytänyt on ihminen johon voin luottaa, kuin kallioon ja hei Kaksi Ihmistä jotka molemmat ovat Kauriita horoskoopiltaan.

Vahvoja ja voimakkaita lujatahtoisia taistelijoita.

Voiko tämän täydellisempää parivaliakkoa löytää?

No ei voi sanon minä.

Molemmat kokenut kovia elämässä.

Pystymme samaistumaan monessakin asiassa.

Ja mikä parasta tuossa naisessa on?

On se, että joskus voin vaan purkaa mieltäni tai sydäntäni niin, että hän on vain kuuntelevana korvana.

Nyt näin suoraan sanottuna 

haluan viedä tuon naisen vihille.

Me puhuimme häistä jo valehtelematta 

1kk seurustelun jälkeen.

Ja aloimme myös puhumaan vauvoista vaikka molemmat vannottivat, että ei koskaan saman katon alle, ei naimisiin eikä todellakaan lapsia yhtään enempää.

No aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kuinka putsaan pääni?

Olo on, kuin epäonnistuneella.

Tunne epäonnistumisesta monenkin asian suhteen esim. Kun mistää ei kuulu mitään minne olen hakenut.

Varsinkin, kun mistää ei kuulu mitään.

Oon hakenut moneen uuteen työpaikkaan enkä ole saanut minkäänlaista vastausta hakemuksistani s-postiini.

Viimeaikoina elämä on muutenkin potkinut päähän ja seinät ovat meinanneet kaatua päälle.

Sitä miettii pään sisällä, että mikä minun tarkoitukseni on?

Mihin minua oikeen valmistellaan?

Mihin uuteen ja tulevaan?

Miksi minun elämääni jarrutellaan vähän väliä?

Miksi jatkuvat epäonnistumiset?

No ehkä se aurinko vielä paistaa tänne tämänkin kaverin suuntaan ja ne ovet alkavat aukeamaan minulle uusia tuulia kohti.

Olen puhunut.

Kiitos jos luit koko postaukseni.

Kommentoikaa, tilatkaa ja jakakaa.

Kertokaa millasia te olette parisuhteessa?

Ja mitä mieltä te sinkut olette parisuhteesta?

Möykerö kuittaa.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille.

Koetko turhamaisuuden tunnetta tai oletko stressantunut?

Moikka.

Koetteko te koskaan turhamaisuuden tunnetta?

Esim. Ei hitto mä taas epäonnistuin tai onni ei suonut?

Tossa tunnetilassa tulee ajateltua vaikka ja mitä.

Sitä tahtoo antaa periksi ja luovuttaa.

Vajota ojanpohjaan ja jäädä sinne pyörien rypemään, kuin 5 - vuotias lapsi joka hyppien nauttii kuralätäkön loiskeesta.

Vaikka oikeesti tuosta tunteesta pitäisi voimistua.

Usein sitä miettii esim. 

No hitto tein varmasti tuon ja tuon jutun väärin tai miksi tuo meni pieleen, miksi en onnistu missään?

Ei hätää. Ensikerralla onnistut paremmin.

Oli sitten kyseessä mikä tilanne hyvänsä.

Oli se sitten raha, työpaikanhaku, menestyminen, eteneminen työuralla, urheilijana tai laulajana jne.

Itse koen turhamaisuutta todella usein.

Lähes päivittäin.

Annan liikaa periksi sille.

Mutta miksi?

Miksi en usko ja luota itseeni?

Niin miksi?!

Usko siihen mitä teenkään niin en usko, että se toteutuu.

Raha on minulle se pahin turhamaisuuden tunteen aiheuttaja.

Vaikka tuosta nyt viimeiseksi pitäisi stressata.

Stressi on toinen pahin piinari.

Huonon olon aiheuttaja jne.

Miten päästä siitä irti?

Sanoppa se?

Miten uskoa omiin kykyihinsä?

Raha kuitenkin löytää aina etsijänsä.

Usko on se joka koituu kohtaloksi jos et usko itseesi.

Mitä meistä harva tekee on oman sydämen tien johdatuksen seuraaminen.

Jos meistä jokainen hiljentyisi edes muutamaksi minuutiksi noin. 3x viikossa niin oppisimme löytämään oman läsnäolon sisäisen rauhan ja sydämentien ja lämmön tunteen.

Hiljentymistä olen nyt yrittänyt jo pidemmän aikaa harjottaa 

mutta aina mieli tulee vaastaan ja alkaa haastaa minua jolloin ahdistun ja lopetan hiljentymisen.

Aion kyllä vielä yrittää hiljentymistä.

Luovuttaja en ole, enkä mielelleni periksi anna vaikka välillä tuntuukin siltä, että se olisi voimakkaampi, kuin arkkienkeli, saatana tai jumala.

Olen puhunut.

Kiitos jos luit koko tekstin.

Kommentoikaa jakakaa ja tilatkaa.

Kiitos.

PÄÄN SISÄINEN HELVETTI!

Päivää ihmiset hyvät.

Mua suorastaan vituttaa eikä niin vähääkään lausahdus; 

"Kaikki on lähdettävä itsestäsi."

Really!!!!!! Älä ihanko oikeesti?!

Mutta mitäs jos on niin pohjalla mielensä kanssa ja on totaaliin mielensävankina, ettei tsemppipuheet enään paljon tässä vaiheessa auta?

• Ei ystävät

• Ei oma nainen

• Ei perhe

• Ei meditointi

• Eikä terapia.

Mitä ihminen tekee tällasessa tilanteessa?

Rukoilit sinä sitten jumalaa tai saatanaa ja toivot, että sinun rukouksiin vastattaisiin jotta tämä kaikki helpottuisi ja olisi ohi.

Musta tuntuu, ettei mua kuulla.

Olen aivan hukassa niinkuin 

"LOST BOY!"

Voin sanoa, että kyllä mieli vie tällä hetkellä tätä miestä aivan huolella

Tuntuu, että tämä tuska vaan kasvaa päivä päivältä kasvamistaan.

Mikä on, kun mistään ei saa mielihyvää?

Mikään ei naura eikä tee mieli edes laulaa.

Niinkun aiemminkin olen kertonutkin teille, ettei tätä taistelijaa murreta niin vaan mut nyt täytyy sanoo, että alkaa oleemaan sellanen olo, että tekisi mieli luovuttaa.

Elän tällä hetkellä mielessäni täyttä mielen helvettiä.

Kaikki vanha paska painaa päälle ja ne pitää minut pannassaan yliotteesaan.

En vaan osaa päästää irti menneestä.

Tuo on minun yksi suurimmista  ongelmistani.

Mitä! 

Onko tämä postaukseni joku avunhuuto teille vai?!

NO VITTU EN TIIÄ!

En tiiä itkeekkö vai nauraako.

Tänään julkaisin tähän aiheeseen liittyen Tik Tokiini videon jossa kysyin katsojilta haluaisivatko he, että alkaisin tekemään Livesarjaa mielenterveyteen liittyen ja ottaisin kyseisessä sarjassani haastatteluun täysin tuntemattomia ihmisiä haastatteluun jotka kärsivät mielenterveysongelmista niin, kuin minä. He saisivat sarjassani jakaa mieltään.

Mietin tätä kyseistä sarjaa juuri senkin takia, että tästä voisi olla myös minulle apua mieleni kanssa.

Nimittäin parhaiten sinua ymmärtävät ihmiset jotka painivat samojen ongelmien parissa.

Suora linkkivideoon tästä:

Kannatatteko uutta livesarjaa?

Tämän postaukseni ei ollut tarkoitus pelotella teitä.

Aivan, kuin tämä olisi ollut joku jäähyväisviesti teille lukijoille ja mua seuranneille.

NO EI NYT SENTÄÄS!

Järki minulla on edelleen päässä 

vaikka pääni sisäistä helvettiä läpi käynkin.

PS. Jos luet ekaa kertaa mun blogia niin haluat varmasti tietää minkä asioiden parissa painin mielentervyteni kanssa?

No ne tulevat tässä nyt listattuina;

• ADHD

• Kaksisuuntainen mielialahäiriö (Pipo 2)

• Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus, impulsiivinen häiriötyyppi

• Määrittämätön pakko-oireinen häiriö.

Möykerö kuittaa!

Kiitos jos luit koko postauksen arvostan.

🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼Kommentoikaa ja jakakaa omia ajatuksianne tänne, kiitos.😘🙏🏼❤️

TÄLTÄKÖ SE RAKKAUS TUNTUU?

Moikka!

Kun tapasit ihmisen olisitko ikinä voinut kuvitellakaan, että tuo on se oikea?

Oikea joka saa sydämesi sulamaan, kuin vaahtokarkin grillitikunpäässä.

Tuo ihminen on se kaikki mitä koskaa ikinä maailmassa olet toivonut halunnut ja manifestoinut.

Minulle kävi näin.

Tapasin ihmisen mikä ei ole minun sielunkumppani tai kaksoisliekkini vaan hän on jotain paljon paljon suurempaa.

Rakkauttakin suurempaa.

Tuo ihminen on jotain niin mystistä jotain sellaista mitä en edes sanoin pysty kuvailemaan.

Haluan antaa hänelle kaikkeni.

Kaiken rakkauteni.

Tätäkö on olla rakastunut?

Tältäkö rakastuminen tuntuu?

Musta tuntuu, etten oikeasti koskaan aikaisemmin ole rakastunut keneenkään.

Vaan se on ollut enemmän sellaista syvää uhastumista mikä on tuntunut vain rakastumiselta mutta onkin ollut juurikin sitä ihastumista.

Minusta tuntuu siltä, että voisimme vaan koko ajan jakaa rakkautta toisillemme ja toistaa ne kolme sanaa 

"MINÄ RAKASTAN SINUA".

Saako rakkaus oikeasti ilon kyyneleet silmille?

Kyyneleet, kun on niin onnellinen ja rakastaa toista niin paljon, että toisen läsnäollessakin on kova ikävä.

Tuo ikävä on jotain niin voimakasta, että tekisi mieli takertua toiseen vaan kiinni sulaa siihen, kuin jäätelö tai vaahtokarkki.

Mä päätin kuukaus pari sitten, että päästän kaikista blokeistani irti.

Olen tehnyt valtavan työn tunteitteni korjaamisen eteen.

Suurin keskustelu apu on ollut eräs nimeä mainitsematon ystäväni entinen pappi ja toinen avuistani blokkien murtamiseen on ollut meditatiiviset harjoitteet.

Mikä sen parempi rentoutumismuoto, kuin kynttilä palamaan ja valkosalvia suitsuttamaan ja meditaatio musiikki taustalle soimaan.

Itse tykkään käyttää mustaa isoa kynttilää henkisyyden merkeissä ja siinä rinnalla suitsutella tosiaan tuota valkosalviaa ja taustalle laitan usein vaihtelevasti jonkun tietyn meditatiivisen musiikin.

Mutta palataan vielä sen verran rakkauteen, että onko normaalia ajatella rakastuneena naimisiin menoa vauvoja ja yhteenmuuttamista?

Kumpikin meistä jo alussa sanoin toisilleen suoraan, että ei ikinä.

Mutta nyt kuluneiden kuukausien aikana olemme kokoajan vitsailleet noista.

Kai me sitten vaan ollaan niin kreisejä ja rakastuneita, että aivot kippaa hiukan 

yli laidan.

Pitää vaan lopettaa tuo kaikki höpinä noista asioista tarpeeksi ajoissa jos emme niitä kerta oikeasti halua.

Koska universumi ei ota mitään kuuleviin korviinsa läpällä.

Meikäläisellä, kun nyt tuppaa olemaan sellainen manifestoinnin vahvalahja, että esim. usein, kun äitini kanssa puhelimessa tai face to face keskutellaan ja olemme vitsillä heittäneet jotain niin ne on aina toteutunut.

Tämän vitsailun myötä äitini usein sanookin minulle näillä sanoin;

"Tuomo peru äkkiä sanas." 

Joskus joudun sanomaan äidilleni samaa.

Nyt lopetan tekstini tähän ja tähän loppun haluan lisätä vielä, että olen elämäni onnellisin mies tällä hetkellä. (:

MENNEISYYDEN VARJOT PIINAAVAT MINUA

 

Hyvää yötä!

Olen koko tämän viikon taistellut hirveissä mielen tuskissa ja ahdistuksen keskellä.
Univaikeudet ovat piinanneet minua
myös tämän kaiken ringin keskellä.
Joten miksi nytkää ei nukuta niin tässä se nyt tulee:

Miksi sitä ei osaa päästää tuskastaan irti?
Miksi sitä itkee jatkuvasta silmämunat päästänsä irti?
Vaikka kuinka antaa menneiden haavojen mennä ja olla silti sitä itku tulee silmää aina jollain tavalla.
Menettäminen sattuu, se sattuu niin vitusti.
Oli sitten kyseessä ero, kuolema ystävyys tai perhe tai vaikka nuo kaikki samassa paketissa.

Vaikka sitä vuosien aikana on olevinaan käynyt monet asiat läpi niin en ole.
Olen käynyt ne vaan näköjään osittain läpi.
Miksi sitä ei vaan hyvä ihminen osaa päästää irti.
Miksi menneisyys on se "The Thing" se asia jonka haluaa antaa roikkua mukana.

Sitä kai vaan jotenkin nauttii siitä ahdistuksen tunteesta ja tuskasta....?
Minä olen tehnyt vaikka ja mitä mutta miksi, miksi ei mikään auta tähän tämän irtipäästämiseen?
Olen meditoinut, olen antanut anteeksi sekä muille, että itselleni, olen tehnyt mielenhypnoosit mutta silti tuo varjo vaan seuraa minun perässä.
Monesti olen sanonutkin monelle itsestäni, että olen "Shadow".
Monesti ihmiset jotka ovat lukeneet minua niin ovat sanoneet minulle, että "olen hukassa".
Tuohonkin olen vastannut vaan, että minä tiedän, minä olen;
"Lost Boy".

Niin moni myös sanonut, että olen lukossa ja niin kauan, kun olen lukossa niin en pysty olemaan täysin omaitseni ennen, kuin päästän menneisyyden kahleista irti.
Minulle on jopa sanottu, että kun päästän menneisyydestä irti niin alkaa tapahtumaan todellisia ihmeitä.
Ovia alkaa aukeemaan uusiin mahdollisuuksiin entistä enemmän.
Niitä on auennut jo nyt.
Mutta tiedättekö mitä?
Tiedättekö miksi se on niin vaikeaa?
Tässä se tulee;
Ne on ne "pelot", pelot jotka roikottavat menneessä.
Vaikka aina olenkin sanonut, että en pelkää mitään.
Mutta näköjään menneisyyttä pelkään niin paljon, että mietin koska toistaa taas itseään.

Minulle on myös yritetty tyrkyttää jumalaa ja meidän ihmettämme Jesseä "Jeesusta".
Ei nyt saatana jumalauta perkele!
Joo mä uskon jumalaan mutta mä myös uskon universumiin.
Joo rukoilen päivittäin ja kiitän päivittäin.
Mutta ei nyt saatana minusta mitään uskovaista saa.
Saatika sitten pappia/ saarnaajaa tai munkkia.
Eräs entinen pappi sanoi, että minusta tulisi törkeen siisti pappi tai saarnaaja.
Eikä pelkoa, että musta joku saatananpalvojakaan tulisi.
Vaikka mua jumalat pahuus yliluonnollisuus noituus ja magia kiehtookin ja kiinnostaa niin mihin mä sit loppujen lopuksi oikeasti uskon niin minä uskon eniten minuun itseeni.

Minä en valitse puoliani en sitten missään.
Ei ole koskaan ollut minun tapaistani.
Olen aina ollut oman tien kulkija.
Ja oman polkuni valinnut itse.
Olen "Yksinäinen Susi" itseni todellinen "Alfa".
Lampaaksi en ole koskaan ryhtynyt tai kenenkään persettä nuollut.
Ei ole ollut tarvetta sellaselle.
Kieleni olen ihan oman värisenä pitänyt.
Ei ole tarvinnut sotkea sitä
"ruskealla kakalla" niinkuin eräs lekuri minulle joskus sanoi.
Jos olen jossain halunnut edetä olen tehnyt töitä sen kaiken eteen.
On se sitten vienyt kuinka ja paljon aikaa niin periksi en ole antanut ennen, kuin olen saavuttanut tavoitteeni.
Itsepäinen ja jääräpää kun aina välillä olen ja olen myös todellinen taistelija luonne.
Käytänkin usein sanaa tsempatakseni muita "TAISTELE".
Periksi ei anneta, ei sitten perkele koskaan.

Näillä puheilla mitä kirjotin juuri teille niin tajusin sen, että jumalauta, "JUMALAUTA TUOMO" kaiva se taistelija luonteesi nyt esille ja päihitä tuo menneisyys.
Toivota menneisyydelle kiitos ja näkemiin
Oli kiva tavata ja nyt onkin sinun aikasi poistua.

Olen puhunut.

Ai että tämä teille kirjottaminen ja sosiaalisessa mediassa videoilla puhuminen elämästä ja hyvinvoinnista on jotenkin niin niin paljon terapeuttisempaa, kuin terapiassa höpöttäninen.
Joten kiitos.
Kiitos, että sain jakaa ajatukseni teille.
Ja kiitos sinulle ja teille ketkä luitte tämän tekstin.

Ja ilmanmuuta saa jakaa ja kommentoida
ja saa laittaa yksäriä tai vaikka meiliä jos siltä tuntuu.
Jos haluatte jakaa omia ajatuksianne privana minulle niin yksäriä vaan tai meiliä.
Tästä teille vielä minun mail: magicmoykky@outlook.com

#menneisyydenvanki #kahleistairti #themöykky

USKO UNELMIIN!

(Postaus 03.09.2020)

Iltaa arvon kansalaiset!

NYT on taas kortti!

Vuonna 2015 suoritin ekan kerran järjestyksenvalvojankortin, mutta sille tielle en jäänyt. Kaksi viikonloppua kokeilin hommia Ukemixin kautta, mutta palasin vanhoihin duuneihin takaisin.

Monesti minua kosiskeltiin oville, mutta en mennyt.

MIKSI?

En vaan ollut henkisesti valmis, sillä tuolloin en kestänyt yhtään vittuilua. Esimiehen käskyttelykin pisti suututtamaan ja olen nähnyt ryyppäämistä ihan riittävästi elämäni aikana.

MIKSI NYT?

Nyt olen henkisesti kasvanut ja rauhoittunut.

2019 vuoden loppupuolella minusta tuli esikoiseni isä ja jotenkin aikuistuin ja aloin ajattelemaan asioita ihan eri näkökulmasta.

Ihmiset joiden kanssa en

aiemmin pystynyt tekemään yhteistyötä

saatika sitten edes moikkaamaan, niin niistä suurinosa on minulle nyt läheisempiä ja jotkut jopa ystäviäni.

Minulle on aina sanottu, että minussa parasta on se, että olen aito ja rehellinen enkä tuomitse ketään. Oli kyseessä sitten minkälainen ihminen tahansa.

Tuo ei ole aina ihan pitänyt paikkaansa.

Olen ollut epärehellinen suurilta osin itselleni.

Joitain ihmisiä kohtaan olen ollut todella tuomitseva ja ennakkoluuloinen.

Tänä päivänä voin sanoa ihan rehellisesti, että olen nuo kaikki yllä mainitut. Ennakkoluulottomuuskin on jo vähän jäänyt taka-alalle. Siinä on vielä vähän harjoittelua.

Kun aloin kuuntelemaan intuitiotani, opin siinä samassa rakastamaan ja arvostamaan tekemiäni asioita ja ympärilläni olevia ihmisiä.

Opin myös kohdistamaan rakkauttani muita kohtaan, sekä vastaanottamaan sitä.

Vaikka minulla kova kuori onkin.

Mikä onkaan se kaikkein suurin voima?

Se on RAKKAUS!

Kun osaa rakastaa itseään ja ympärillä olevia ihmisiä, niin silloin osaa myös vastaanottaa ja antaa rakkautta oikealla tavalla ja taajuudella.

Unelmien ja haaveiden rakastaminen on myös tärkeää.

Mitä enemmän rakastat unelmiasi ja haaveitasi ja mitä enemmän uskot niihin, sitä vahvemmin tulet vetämään niitä puoleesi.

Uskokaa siis itseenne ja unelmiinne ja muistakaa rakastaa täysillä!

(Kiitos suuresti naiselleni Miia Ihalaiselle tekstin oikolukemisesta ja korjaamisesta. Olet minun universumini ja rakastan sinua sekä tyttöämme enemmän, kuin mitään koko universumissa. )

Täydellinen ihminen

(Postaus 14.02.2020)

Moikka!
Hoh hoijaa kuinka pitkään on ollut tarkoitus aloittaa blogin kirjoittaminen uudelleen.
Aiheen teksti on ollut jo valmiina pari kk.

Siitä on tosiaan kulunut tovi,  kun olen kirjoittanut yhtään mitään.
Monesti olen meinannut aloittaa kirjoittamisen ja sitten olen tullutkin toisiin ajatuksiin.
Vaikka kirjoittamista olenkin aina yli kaiken rakastanut, niin jostain syystä muutaman kuluneen vuoden aikana olen kirjoittamisesta ahdistunut.

Kuten youtube sarjassani
Möykerö puhuu
4. jakso – ”Feeling good” kerroin,
on vaan niin paljon helpompaa kertoa asiat videoilla tai livelähetyksessä, kuin kirjoittaa kaikki tekstinä, kuten kirjailija.

Mutta mennään asiaan.
Olen tässä jo pitkään miettinyt aihetta, mistä puhuisin ja sellainen aihe pompsahti mieleeni, kuin ”TÄYDELLINEN IHMINEN”.

MIKÄ, TAI KUKA ON TÄYDELLINEN IHMINEN?
ONKO SELLAISTA EDES OLEMASSA?

Tämä on sellainen aihe, mikä on laittanut ajattelemaan…
Monesti sitä sanoo, tai kuulee rakkaan elämänkumppaninsa sanovan, että ”olet niin täydellinen.”

Mikä määrittää täydellisen?
Onko se ihminen, joka keittää joka aamu ihanaa ja tuoretta kahvia?
Vai onko se se elämän kumppani, joka kehuu sinua herättyäsi komeaksi, tai kauniiksi.
Suutelee ja sanoo sinulle ne kuuluisat sanat
”Minä rakastan sinua”?

Vai onko se ihminen, jolla on kattava talous ja joka auttaa muita vaikka viimeiseen hengenvetoon asti?

Vai onko se ihminen, joka buustaa eteenpäin ja tuo joka päivään iloista ja positiivista energiaa?

Vai ihminen, joka huolehtii toisesta?

Vai ihminen, joka auttaa muita huolimatta siitä tunteeko edes heitä?

Vaiko isä, äiti, sisko, veli,  ukki,  mummi,  serkku,  täti,  setä,  eno, tai jotain siltä väliltä.
Joku, joka tekee kaikkensa,  että toisen olisi hyvä olla?

Nämä on niitä täydellisen ihmisen kysymyksiä,
mitä miettin lähes päivittäin.

Naiseni sanoi upeasti, kun kysyin häneltä millainen on hänen mielestään täydellinen ihminen:

”Ihmisen tekee täydelliseksi se, että hän tiedostaa omat puutteensa ja epätäydellisyytensä ja silti yrittää tehdä joka hetki parhaansa.
Ajattelen myös niin, että jokainen meistä syntyy jo valmiiksi täydellisenä, juuri sellaisena kuin on. Elämä itsessään hioo meistä pois tiettyjä ”epätäydellisyyksiä”, se on jatkuvaa kehittymistä ja uusien ulottuvuuksien löytämistä itsestään”.

Minä esim. usein sanon naiselleni;
”Sä olet täydellinen”.  Hän sanoo minusta samaa.

Minä taas näen ihmisen melkein täydellisenä jo silloin, kun ihmiseen voi luottaa 200%:sti. 
Oma mielipiteeni tähän kaikkeen nyt kun tarkemmin ajattelen on se, että ihmisen olemassaolo tekee meistä täydellisen.

Mikä sitten loppujen lopuksi onkaan täydellinen ihminen?
Jääköön se meidän jokaisen pohdintojen varaan…..

Tällaisia elämän pohdintoja.

Oli kiva kirjoittaa teille pitkästä aikaa ja katsotaan, jos sitä taas lähipäivinä kirjoittaisin lisää.
En lupaa mitään.

See ya later alligator and peace yeah boii cheese.
Palataan taas.