perjantai 19. elokuuta 2022

MENNEISYYDEN VARJOT PIINAAVAT MINUA

 


Hyvää yötä!

Olen koko tämän viikon taistellut hirveissä mielen tuskissa ja ahdistuksen keskellä.
Univaikeudet ovat piinanneet minua
myös tämän kaiken ringin keskellä.
Joten miksi nytkää ei nukuta niin tässä se nyt tulee:

Miksi sitä ei osaa päästää tuskastaan irti?
Miksi sitä itkee jatkuvasta silmämunat päästänsä irti?
Vaikka kuinka antaa menneiden haavojen mennä ja olla silti sitä itku tulee silmää aina jollain tavalla.
Menettäminen sattuu, se sattuu niin vitusti.
Oli sitten kyseessä ero, kuolema ystävyys tai perhe tai vaikka nuo kaikki samassa paketissa.

Vaikka sitä vuosien aikana on olevinaan käynyt monet asiat läpi niin en ole.
Olen käynyt ne vaan näköjään osittain läpi.
Miksi sitä ei vaan hyvä ihminen osaa päästää irti.
Miksi menneisyys on se "The Thing" se asia jonka haluaa antaa roikkua mukana.

Sitä kai vaan jotenkin nauttii siitä ahdistuksen tunteesta ja tuskasta....?
Minä olen tehnyt vaikka ja mitä mutta miksi, miksi ei mikään auta tähän tämän irtipäästämiseen?
Olen meditoinut, olen antanut anteeksi sekä muille, että itselleni, olen tehnyt mielenhypnoosit mutta silti tuo varjo vaan seuraa minun perässä.
Monesti olen sanonutkin monelle itsestäni, että olen "Shadow".
Monesti ihmiset jotka ovat lukeneet minua niin ovat sanoneet minulle, että "olen hukassa".
Tuohonkin olen vastannut vaan, että minä tiedän, minä olen;
"Lost Boy".

Niin moni myös sanonut, että olen lukossa ja niin kauan, kun olen lukossa niin en pysty olemaan täysin omaitseni ennen, kuin päästän menneisyyden kahleista irti.
Minulle on jopa sanottu, että kun päästän menneisyydestä irti niin alkaa tapahtumaan todellisia ihmeitä.
Ovia alkaa aukeemaan uusiin mahdollisuuksiin entistä enemmän.
Niitä on auennut jo nyt.
Mutta tiedättekö mitä?
Tiedättekö miksi se on niin vaikeaa?
Tässä se tulee;
Ne on ne "pelot", pelot jotka roikottavat menneessä.
Vaikka aina olenkin sanonut, että en pelkää mitään.
Mutta näköjään menneisyyttä pelkään niin paljon, että mietin koska toistaa taas itseään.

Minulle on myös yritetty tyrkyttää jumalaa ja meidän ihmettämme Jesseä "Jeesusta".
Ei nyt saatana jumalauta perkele!
Joo mä uskon jumalaan mutta mä myös uskon universumiin.
Joo rukoilen päivittäin ja kiitän päivittäin.
Mutta ei nyt saatana minusta mitään uskovaista saa.
Saatika sitten pappia/ saarnaajaa tai munkkia.
Eräs entinen pappi sanoi, että minusta tulisi törkeen siisti pappi tai saarnaaja.
Eikä pelkoa, että musta joku saatananpalvojakaan tulisi.
Vaikka mua jumalat pahuus yliluonnollisuus noituus ja magia kiehtookin ja kiinnostaa niin mihin mä sit loppujen lopuksi oikeasti uskon niin minä uskon eniten minuun itseeni.

Minä en valitse puoliani en sitten missään.
Ei ole koskaan ollut minun tapaistani.
Olen aina ollut oman tien kulkija.
Ja oman polkuni valinnut itse.
Olen "Yksinäinen Susi" itseni todellinen "Alfa".
Lampaaksi en ole koskaan ryhtynyt tai kenenkään persettä nuollut.
Ei ole ollut tarvetta sellaselle.
Kieleni olen ihan oman värisenä pitänyt.
Ei ole tarvinnut sotkea sitä
"ruskealla kakalla" niinkuin eräs lekuri minulle joskus sanoi.
Jos olen jossain halunnut edetä olen tehnyt töitä sen kaiken eteen.
On se sitten vienyt kuinka ja paljon aikaa niin periksi en ole antanut ennen, kuin olen saavuttanut tavoitteeni.
Itsepäinen ja jääräpää kun aina välillä olen ja olen myös todellinen taistelija luonne.
Käytänkin usein sanaa tsempatakseni muita "TAISTELE".
Periksi ei anneta, ei sitten perkele koskaan.

Näillä puheilla mitä kirjotin juuri teille niin tajusin sen, että jumalauta, "JUMALAUTA TUOMO" kaiva se taistelija luonteesi nyt esille ja päihitä tuo menneisyys.
Toivota menneisyydelle kiitos ja näkemiin
Oli kiva tavata ja nyt onkin sinun aikasi poistua.

Olen puhunut.

Ai että tämä teille kirjottaminen ja sosiaalisessa mediassa videoilla puhuminen elämästä ja hyvinvoinnista on jotenkin niin niin paljon terapeuttisempaa, kuin terapiassa höpöttäninen.
Joten kiitos.
Kiitos, että sain jakaa ajatukseni teille.
Ja kiitos sinulle ja teille ketkä luitte tämän tekstin.

Ja ilmanmuuta saa jakaa ja kommentoida
ja saa laittaa yksäriä tai vaikka meiliä jos siltä tuntuu.
Jos haluatte jakaa omia ajatuksianne privana minulle niin yksäriä vaan tai meiliä.
Tästä teille vielä minun mail: magicmoykky@outlook.com

#menneisyydenvanki #kahleistairti #themöykky

tiistai 3. marraskuuta 2020

USKO UNELMIIN!

(Postaus 03.09.2020)

Iltaa arvon kansalaiset!

NYT on taas kortti!
Vuonna 2015 suoritin ekan kerran järjestyksenvalvojankortin, mutta sille tielle en jäänyt. Kaksi viikonloppua kokeilin hommia Ukemixin kautta, mutta palasin vanhoihin duuneihin takaisin.

Monesti minua kosiskeltiin oville, mutta en mennyt.

MIKSI?
En vaan ollut henkisesti valmis, sillä tuolloin en kestänyt yhtään vittuilua. Esimiehen käskyttelykin pisti suututtamaan ja olen nähnyt ryyppäämistä ihan riittävästi elämäni aikana.

MIKSI NYT?
Nyt olen henkisesti kasvanut ja rauhoittunut.
2019 vuoden loppupuolella minusta tuli esikoiseni isä ja jotenkin aikuistuin ja aloin ajattelemaan asioita ihan eri näkökulmasta.

Ihmiset joiden kanssa en
aiemmin pystynyt tekemään yhteistyötä
saatika sitten edes moikkaamaan, niin niistä suurinosa on minulle nyt läheisempiä ja jotkut jopa ystäviäni.

Minulle on aina sanottu, että minussa parasta on se, että olen aito ja rehellinen enkä tuomitse ketään. Oli kyseessä sitten minkälainen ihminen tahansa.
Tuo ei ole aina ihan pitänyt paikkaansa.
Olen ollut epärehellinen suurilta osin itselleni.
Joitain ihmisiä kohtaan olen ollut todella tuomitseva ja ennakkoluuloinen.

Tänä päivänä voin sanoa ihan rehellisesti, että olen nuo kaikki yllä mainitut. Ennakkoluulottomuuskin on jo vähän jäänyt taka-alalle. Siinä on vielä vähän harjoittelua.
Kun aloin kuuntelemaan intuitiotani, opin siinä samassa rakastamaan ja arvostamaan tekemiäni asioita ja ympärilläni olevia ihmisiä.
Opin myös kohdistamaan rakkauttani muita kohtaan, sekä vastaanottamaan sitä.
Vaikka minulla kova kuori onkin.

Mikä onkaan se kaikkein suurin voima?
Se on RAKKAUS!
Kun osaa rakastaa itseään ja ympärillä olevia ihmisiä, niin silloin osaa myös vastaanottaa ja antaa rakkautta oikealla tavalla ja taajuudella.
Unelmien ja haaveiden rakastaminen on myös tärkeää.
Mitä enemmän rakastat unelmiasi ja haaveitasi ja mitä enemmän uskot niihin, sitä vahvemmin tulet vetämään niitä puoleesi.

Uskokaa siis itseenne ja unelmiinne ja muistakaa rakastaa täysillä!

(Kiitos suuresti naiselleni Miia Ihalaiselle tekstin oikolukemisesta ja korjaamisesta. Olet minun universumini ja rakastan sinua sekä tyttöämme enemmän, kuin mitään koko universumissa. )

Täydellinen ihminen

(Postaus 14.02.2020)


Moikka!
Hoh hoijaa kuinka pitkään on ollut tarkoitus aloittaa blogin kirjoittaminen uudelleen.
Aiheen teksti on ollut jo valmiina pari kk.

Siitä on tosiaan kulunut tovi,  kun olen kirjoittanut yhtään mitään.
Monesti olen meinannut aloittaa kirjoittamisen ja sitten olen tullutkin toisiin ajatuksiin.
Vaikka kirjoittamista olenkin aina yli kaiken rakastanut, niin jostain syystä muutaman kuluneen vuoden aikana olen kirjoittamisesta ahdistunut.

Kuten youtube sarjassani
Möykerö puhuu
4. jakso – ”Feeling good” kerroin,
on vaan niin paljon helpompaa kertoa asiat videoilla tai livelähetyksessä, kuin kirjoittaa kaikki tekstinä, kuten kirjailija.

Mutta mennään asiaan.
Olen tässä jo pitkään miettinyt aihetta, mistä puhuisin ja sellainen aihe pompsahti mieleeni, kuin ”TÄYDELLINEN IHMINEN”.

MIKÄ, TAI KUKA ON TÄYDELLINEN IHMINEN?
ONKO SELLAISTA EDES OLEMASSA?

Tämä on sellainen aihe, mikä on laittanut ajattelemaan…
Monesti sitä sanoo, tai kuulee rakkaan elämänkumppaninsa sanovan, että ”olet niin täydellinen.”

Mikä määrittää täydellisen?
Onko se ihminen, joka keittää joka aamu ihanaa ja tuoretta kahvia?
Vai onko se se elämän kumppani, joka kehuu sinua herättyäsi komeaksi, tai kauniiksi.
Suutelee ja sanoo sinulle ne kuuluisat sanat
”Minä rakastan sinua”?

Vai onko se ihminen, jolla on kattava talous ja joka auttaa muita vaikka viimeiseen hengenvetoon asti?

Vai onko se ihminen, joka buustaa eteenpäin ja tuo joka päivään iloista ja positiivista energiaa?

Vai ihminen, joka huolehtii toisesta?

Vai ihminen, joka auttaa muita huolimatta siitä tunteeko edes heitä?

Vaiko isä, äiti, sisko, veli,  ukki,  mummi,  serkku,  täti,  setä,  eno, tai jotain siltä väliltä.
Joku, joka tekee kaikkensa,  että toisen olisi hyvä olla?

Nämä on niitä täydellisen ihmisen kysymyksiä,
mitä miettin lähes päivittäin.

Naiseni sanoi upeasti, kun kysyin häneltä millainen on hänen mielestään täydellinen ihminen:

”Ihmisen tekee täydelliseksi se, että hän tiedostaa omat puutteensa ja epätäydellisyytensä ja silti yrittää tehdä joka hetki parhaansa.
Ajattelen myös niin, että jokainen meistä syntyy jo valmiiksi täydellisenä, juuri sellaisena kuin on. Elämä itsessään hioo meistä pois tiettyjä ”epätäydellisyyksiä”, se on jatkuvaa kehittymistä ja uusien ulottuvuuksien löytämistä itsestään”.

Minä esim. usein sanon naiselleni;
”Sä olet täydellinen”.  Hän sanoo minusta samaa.

Minä taas näen ihmisen melkein täydellisenä jo silloin, kun ihmiseen voi luottaa 200%:sti. 
Oma mielipiteeni tähän kaikkeen nyt kun tarkemmin ajattelen on se, että ihmisen olemassaolo tekee meistä täydellisen.

Mikä sitten loppujen lopuksi onkaan täydellinen ihminen?
Jääköön se meidän jokaisen pohdintojen varaan…..

Tällaisia elämän pohdintoja.

Oli kiva kirjoittaa teille pitkästä aikaa ja katsotaan, jos sitä taas lähipäivinä kirjoittaisin lisää.
En lupaa mitään.

See ya later alligator and peace yeah boii cheese.
Palataan taas.


maanantai 8. huhtikuuta 2019

Jatkuva epäily ja kysely PART 2! Kuka voitti?




Huomenta päivää! 
Noniin oisko se aika arpoa voittaja
Vastauksia tuli jonkun verran ja jotkut unohti kirjottaa oman nimensä. 
Voiiiittaja ooooon! 
Tittididii! 
"KIM"
Laitahan mulle viestii
Facen mesee, ig:hen tai sitte mun sähköpostiin
themoykkytv@gmail.com

Otetaan taas uus arvonta 
Enskuussa!

Oikein mukavaa maanataipäivää kaikille! 
See ya later alligator and peace yeah boii cheese! 

Laitetaas tähän loppuun vielä aamun moovit! 


sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Jatkuva epäily ja kysely PART 1!


Moikka kaikille pitkästä aikaa!
On taas kirjottelut jäänyt vähäiselle. 
Kuten otsikosta huomaattekin, niin arvaatte varmaan aiheen?

Multa on jo pidemmän aikaa hormonien lopetettua
kysytty vielä senkin jälkeen, kun siirryin korvaushoidolle,
että onko mulla setit päällä...
No onko?


Tässä teille pieni visailu.
Oikein arvannut voittaa vapaavalintaisen ruokaohjelman
tai reeniohjelman.

Joten nyt kysynkin teiltä?

(a) Käyttää hormoneita.
(b) On korvaushoidolla ja syö puhtaasti ja reenaa kovaa.
(c) Täysin höyrytön, syö puhtaasti ja reenaa kovaa.
(c) Syö clenbuterolia, reenaa kovaa ja syö vitusti.

Seuraavassa postauksessa
Jatkuva epäily ja kysely PART 2!
tulen kertomaan oikean vastauksen
ja palkitsemaan voittajan.

Oikein aurinkoista sunnuntaita kaikille tasapuolisesti!
See ya later alligator and peace yeah boii cheese!
Palataan huomenna!


keskiviikko 6. helmikuuta 2019

THE MÖYKYN KOMMENTTILANKA!


TÄNNE VAAN KOMPPAAMAAN MEIKÄLÄISELLE ROHKEESTI!
TÄMÄ ON NYT SE LUPAAMANI KOMMENTTILANKA!


HORMONI ADDIKTIO!



MOIKKA VAAN KAIKILLE!

Voin ihan rehellisesti kertoa, kuten otsikostakin huomaatte mistä on kyse.

  • Pinnaa kiristää  
  • Masentaa 
  • Kiukuttaa 
  • Suututtaa 
  • Vituttaa 
  • Mikään ei kiinnosta 
  • Peiliin katsominenkin on ihan paskaa


Näitä ajatuksia mulla on päivittäin ja näiden ajatusten kanssa joudun elää.
Näiden takia esim. keskittyminen on vaikeaa, rentona oleminen saatika sitten hyväntuulinen.

Lopetin hormonit noin 7kk sitten ja kuukaudet ovat tuntuneet päivä päivältä rankemmilta.
Sitä joutuu aikalailla esittämään päivittäin ilosta. 
Sitä se ei kumminkaan ole että olisin jotenkin täysin "happy".
Suurinosa tuosta ilosta on valhetta ja feikkiä.


Mikä hormoneista irtautumisesta sitten kuukausi kuukaudelta tekee vaikeaa?

  • Ei samanlaista paineentunnetta lihaksissa
  • Nivelet eivät ole niin elastiset 
  • Hitaampi palautuminen
  • Olo ei tunnu niin miehiseltä, kuin hormoneilla
  • Matalempi ego
  • Vähäisempi itsevarmuus
  • Epävarmuus
  • Peiliin katsominen vituttaa
  • Treenaaminen
  • Syöminen
  • Kehon painonnousu ja kireys


Sen mä voin sanoa, ettei tällä hetkellä oikeen kiinnosta mikään.
Tuntuu että pääni on tällä hetkellä, niin syvällä perseessä ja että ois jäänyt perkeleen syvään hankeen makaamaan.
En osaa ajatella realistisesti.
Vaikka ja kuka mulle sanois että olet hyvässä kunnossa, mua se ei vittuakaan kiinnostaa,
koska musta itsestäni ei tunnu siltä.
Kaikki tekeminen ja liikkuminen, sitä suoraan sanottuna joutuu pakottaa itseään tuohon kaikkeen.
En rypee missään itsesäälissä vaan totaalisessa raivossa ja vihassa.
Ja en todellakaan rakasta itseäni tällä hetkellä
vaan vihaan.


Teinipoikana olin todella pahasti pakkomielteinen treenaamaan.
Sitä tuli treenattua useita tunteja päivässä kotona sekä salilla.
Yksi treeni ei todellakaan riittänyt päivään.
Lenkeilläkim saatoin palaa useampi tunti ja lenkit olivat usein sen 12km.
Ei mitään tolkkua.
Sitä luuli että pienenkin hetken, kun jättää reenaamatta, 
niin sitä luuli että lihoo tai kuihtuu.
Kärsin ylikunnosta myös ja pahasti.
Höllääminen oli todella vaikeaa.

Nyt on sama fiilis hormoneista, kuin tuolla teinipoika Tuomolla treenaamisesta.
Mieli yrittää jatkuvasti kallistaa takaisin hormonien tielle,
vaikka kaikki haitat muistankin ja mitä kaikkea paskaa ne mulle aiheutti,
niin silti.
Tuntuu että noi hormoonit meinaa viedä kaiken voiton kaikessa.

KERRAN ADDIKTI AINA ADDIKTI!

Kerran kun olet tuolle tielle lähtenyt, niin sieltä on todella vaikea irtautua.
Jos joku kärsii tästä samasta ja on hiljattain lopettanut hormonien käytön kokonaan, eikä vaan ole millään breikillä, niin kommentoi ihmeessä tänne.
Siitä olisi suuri apu!

Kiitos!

Olen puhunut.Peace.