lauantai 7. marraskuuta 2015

Hyvin se on lähteny taas tippuu, alkaa meitsiki olee koht tyytyväinen


Moro!

Hyvin lähteny taas paino laskuun.
Tänä aamuna käydessäni puntarilla, vaaka näytti 92,1.
5,1 kiloo on viel pudottamista.
Eipä siihen kauaa mene, jos tätä vauhtia tulee olee tää paino alas tulo.
Nähtävästi jeesiny toi etten oo pitäytyny yhdessä ja samassa safkassa.
Myös rasvojen ja hiilareiden jojoilusta on ollut hyötynsä.
Rasvoja nautin tällä hetkellä 100g,
hiilareitä 250g, prodea 190-210g.
Kalorit on pyöriny tän reeniviikon aikana 2700-3000.
Hyvin kiristyy ja sen on alkanu ihan itekin huomaamaan.
Tyytyväisyyttä ilmassa.
Ikinä ei kumminkaan pidä olla liian tyytyväinen, kun saavuttaa määränpäänsä on laitettava uus tavote 
saavutettavaksi.
Kyllä näin on!

Nyt jumpalle.
Selkää paukuttamaan ja jaloille pientä pumppia.

Oikein mukavaa lauantai iltaa kaikille.
Se on moro. :)


maanantai 2. marraskuuta 2015

600 toiston reenistä paremmin juttuu ja uudesta myös


Moikkelis.

Kelailin täs et vois kertoo tarkemmin tosta viime viikon 600 toiston reenistä.
Oli meinaan aivan törkeen hyvä.
Toi on ehdottomasti mun must kevyt viikko reeni, tulevaisuudessa.
Kävin tolla 600 toiston tsydeemillä koko ropan läpi.

Elikkäs...

6 liikettä ja jokaista 1x100=600.
Raudat 40-60% maksimipainoista, hyödynsin myös omaa painoani käyttäen.
Reenin jako meni näin;
Rinnan tein omana päivänä+ parisataa vatsaa.
Hauberit tein myös omana päivänä.
Oikkari ja ojentajat+vatsat kimpassa, toi oli todella rankka reeni. 
Oikkareissa joustin, tein niitä vaan 300 toistoa ja jätin selkäpäivälle dippeihin potkua.
Selän ja jalat tein samassa. 
Tossa selkä ja jalkapäivässä meinas happi loppua kesken.
Vähän avaavaa astmalääkettä ja reenit kulki taas.
Rinta ja 200t vatsoja+hauberit+olkapäät, oikkarit ja 600t vatsat+selkä ja jalat=
4100 toistoa.

Kehittelin tässä tosta viime viikon reenimoudista itelleni rankan jumppaohjelman, tälle viikolle ja sillä oon porskuttanut nyt etiä päin.
Uudessa ohjelmassa jumpataan 30-40% painoilla tonne noin. 80-90%
Toistot pyörii 25,20,15,12,10 ja 8:ssa.
Vika kova sarja on 12,10 tai 8 toisto.
Riippuu reenipäivästä ja myös liikkeestä.
5 reeniä ois per viikko, eri liikkeitä lihasryhmää kohden 8, paitsi käsireenissä, siinä on 6 oikkaria ja 6 hauberia.
Sarjoja, per liike on 4, esim. 20,15,10 ja 8=53 toistoa.
Joka liikkeessä toistojen lukumääräksi tulee yhteensä, joko toi 53 tai 58.

Tämän viikon reenit alko Hiitillä.
Eilen jumppasin rinnan ja tänään kädet.
Kroppa on jo nyt, aivan tukossa.
Tänään sen huomas, kun
hanskoja piti alkaa piiskaamaan.
Ekojen sarjojen jälkeen, teki mieli lähtee himaan. :D
Huomenna ois sit vuorossa jalat, lauantaina selkä ja sunnuntaina olkapäät.
Maanantai lepoo.
Tiistaina alkaa taas uus rundi. :)

Tsellaset renuskat...

Kalorit pyörii tällä hetkellä 2500-2600 välillä.
Aamupaino 92,9.

Jebulis.
Mukavaa loppuiltaa kaikille. :)









(Tekstiä muokattu.
600 toiston reeniohjelman kohilta ja uudesta ohjelmasta yhteenlasketun per liikkeen, toistomäärä 52, muutettu 58.)






Paranormal Activity: The Ghost Dimension 3D leffan arvostelu


No heelöy!


Eipä oo taas oikeen jaksanu kirjotella.
Jutun juurta ois kyllä viime viikollekin ollut.
Jospa sitä tällä viikolla jaksais vähän edes enemmän. :D
Minä, kun en jaksa kirjottaa enää mitää turhanpäivästä shaissee.
No joo. Aloitetaampas nyt tuo 
Paranormal Activity: The Ghost Dimensionin 3D arvostelu.

Käytiin toi kaahtomassa vaimon kanssa viime perjantaina.
Jos multa haluutte suoran vastauksen, niin vastaukseni on: Aivan paska.
Leffa oli surkee verrattuna aiempiin.
Parhaimpia koko leffa-sarjasta on ollut ehdottomasti 1 ja 5.
No mennääs siihen mikä elokuvasta teki huonon:

1. Huonoa leffassa oli pelkkä 3D mahdollisuus. 
Mä en meinaan tosta 3D:stä , niin välitä.
Koska se on aivan surkeeta vielä.
Ja mikä huonoa, toi leffa oli suurimaks osaks 2D.
Laseja päästä pois ja päähän, sen kyllä huomas.
Tämän takia mä en tykkää 3D:stä.
Eiks nimikin jo sen kerro, 3D. Jos leffa on 3D, niin sillon mun mielestä koko leffan pitäis olla 3D.
Mut eii!

2. Tää Activity oli, kun halvan budjetin haamuleffaa ois kattonut.

3. Tarina oli aika susi.

4. Tää ei nyt liity niinkään leffaan vaan tunnelmaan.
Leffan fiilikset jo suurimmaks osaks pilas muutama katsoja.
Fiilikset meni jo elokuvan alkumetreillä.
Jengi luulee et leffateatteri onku joku hotelli tai lepotila missä voi olla, kun ellun kanat.
Tässä tulee tästä ellun kanana olemisesta;
Istuttiin vaimon kanssa tokalla rivillä ihan alkupäässä.
Meistä katottuna about 3metrii vasemmalle istui yks pariskunta.
Toinen niistä osapuolista "jäbä" laitto jalat ykkösrivin selkänojan päälle.
Ja arvatkaas kulkaas kuinka alko ärsyttää, kun tän yhen klabbit koristi screenin alaosaa.

Ja eikä siinä vielä kaikki...
Meidän takana istui toinen pariskunta.
Nämä kaksi ihanaa mussukkaa, jotka potki vähän väliä meidän selkänojiin.
En niinku ymmärrä tota potkimista.
Ymmärtäisin ton potkimisen jollain tavalla sillon, jos tota jalkotilaa ei olis riittävästi.

    MUTKU          SITÄ            ON!

Vika tikki oli se, että mun takana oleva pariskunnan toinen osapuoli, "jäbä" sekin. 
Tämä kiva kaveri oli laittanut kinttunsa mun penkin ja vieressäni olevan tyhjän penkin väliin. 
Meikäläinen, kun huomas ne klabbit siinä sukkineen, aloin jo näkee punasta.
Vaimo mua katto jo siinä vieressä siihen malliin, et kohta mä räjähdän.

Odotin siinä hetkeä sopivaa.
Mielessäni pähkäilin, tulispa joku kunnon säikkykohtaus.
Sellanen kun tulee, niin potkasen tohon ykkös rivin penkkiin.
Miks mä näin tekisin. Siks, että ykkösrivin penkit tärähtäis ja 3 metrii meistä olevan kundin jalat tämähtäis alas ja säikähtäis poika siinä samalla. XD
Jos nyt joku miettii istuuks ekalla rivilla ketää, niin ei.
Samanaikasesti potkastuani edessä olevaan penkkii, pamauttaisin kyynärpäällä omaan penkkiini.
Tajuisivathan nämä takan olevatkin lopettaa sen potkimisen. 

No näinhän mä tein mutta eipä mennyt aivan, kun suunnittelin.
Edessä olevaan penkkiin potkastuani, niin pelkkä penkki heilahti, kun kaupan mainoskyltti.
Ja omaan penkkiin tämäytettyä se ei mitää hyödyttänyt.
Sain nämä tehtyäni näyttämään itseni muiden valossa, raivotautiselta hullulta.
Hyödyttihän toi mun raivoominen sen verran, että vaimo sano niille takana oleville, että lopettavat tuon potkimisen.
Ja niinhän se loppu, eikä kauaakaan, niin tokan rivin jamppakin tajus laskee kinttunsa alas.
XD

Vaimo ei enään jaksanu kattoa mun räpikointiä ja raivoomista. 
Joten hän päätti tehdä siitä lopun.
Ihan hyvä, että tekikin.
Vaimo huomas musta et mä kiehun kohta, niin, että koko saliraikaa.
Mulla on just toi paha, jos mua ärsyttää jokin.
Mä odotan, että olen kiehumispisteen ääripäässä ja sitte vasta sanon suorat sanat, tai huudan ne. 
Mikä on vähän huono juttu.
Ei se kyllä aina noinkaan oo.
Kyllä mä osaan suorat sanat sanoa hienovarasemminkin.
Mutta niin on yleensä tuttujen kohalla.

Joo tää meni nyt ihan avautumiseks ja stooreiluks.
Vielä yks huono puoli tohon  neloskohtaan liittyen on:
Sisäisen rauhan saatuani.
En silti pystynyt enään oikeen keskittymään leffaan, kun takana oleva likkalauma alkoi räkättämään säikkykohtauksille ja muutenkin repeilemään leffalle. Koko loppuleffan ajan kuulosti siltä, kun takana ois istunu räkättirastaskuoro.
Yritä nyt siinä sitte säikähtää tai ylipäänsä keskittyy.
Meni koko mielenkiinto leffasta.
Täytyy kattoo varmaa toi leffa uusiks sitteku se julkastaan dvd:nä/blu-ray:nä.

Siirrytääs sitte niihin hyviin puoliin, jos niitä nyt edes löytyy enää.
No löytyyhän niitä. :)


1. Leffan näyttelijät teki hyvät roolisuoritukset, niinkun jokaisessa tähän mennnessä tehdyssä Paranormal Activityissä.

2. Ääniefekteissä säikky melkeempä joka kerta. Ja mikä parasta ei pelkästään ääniefekteissä vaan myös ONE CAMERA kohtauksissa. Noissa yksin kameran kanssa kohtauksissa :D oli joka kerta jotain sellasta, että edes vähän säikähti.

3. Jos harkitsee menevänsä kattomaan tätä leffoihin, niin suosin ainoastaan noiden ääniefektien takia.
Koska niissä säikähtää melkeempä eniten.
Ja leffalippua varatessa kannattaa kattoa, että teatterissa ei oo paljon väkeä. :)
Paranormal Activityjen ystäville; menkää ziigaamaan jos haluutte.
Rahanne säästäisitte jos vuokralle odottaisitte.

Eipä mulla tosta leffasta tämän enempää.
Seuraavaks kirjotan arvostelun oikeesti hyvästä leffasta Pixels. Tuli toiki katottuu täs hiljattain.
Jeps. Palaillaan taas HUUJAA! 






(Tekstiä muokattu.
Supistettu ja korjailtu)




keskiviikko 28. lokakuuta 2015

600 TOISTON RINTAREENI


Iltaa, yötä WHAT EVER !

Tänään tuli tehtyy  VERY GOOD  rintareeni kotona.
Salikortti meni taas vanhaks, enkä nyt heti saa sitä uusittuu, niin oli pakko keksiä jotain himarenuskaa.

600 toiston rintareeni:

Punnerrukset vastuskuminauhalla 1x100

Penkkipunnerrus 
kässäreillä lattialla maaten 1x100 

Flyesit kässäreillä lattialla maaten 1x100

Alaviisto flyesit 
kässäreillä lattialla maaten 1x100

Etunojapunnerrukset, kuormitus kokonaan ylärinnalle 1x100

Pilatesrenkaalla rintaa 1x100

Rankka oli reeni ja pumppi oli mahtava. Eipä tosta yllä olevasta kuvasta tota rinnan pumppia kovin hyvin huomaa.
Mutta pumpissa se kumminkin oli.
Sen sijaan käsien pumpin tosta photosta huomaa paljon paremmin. :D
Hyvin noihin hanskoihinkin pakkautu verta. XD

Tsillail...

Eilen ei paljo lenkillä jaksanu käydä.
Sen sijaan korvasin lenkkeilyn Hit-reenillä.
Kyllä huomas taas ettei tota Hiittiä oo tullu harrastettuu vähään aikaan.
Tarkotuksena oli, että teen 3 kierrosta ja 7 liikettä=21min.
No ei mennyt toi, niinkun suunnittelin.
Olin jo aivan paskana ekan kierroksen jälkeen.
Ekan kierroksen tehtyäni, tulin siihen johtopäätökseen, että tää treeni päättyy tokan kierroksen jälkeen.
Niinkun päättyikin.
Ei ois uskonu että 14minuutin reenin päätyttyä on aivan romuna.

Luulin et mun kunto ois suht kova, kun painoki on hyvin tippunu ja aerobisiakin on tullu tehtyy viimeaikoina aikas paljon.
Mutta luulinkin väärin.
Täytyy ottaa toi Hit yheks aerobis reeniks, lenkkeilyn tai juoksumaton tilalle. :D
Jospa se kuntokin alkais siitä kohenee taas.

Eilinen 2x7min Hit setti:

Punnerruksia vastuskuminauhalla 1min

Vatsat 1min

pieni breikki

Pysypunnerruksia
kässäreillä seisten 1min

pieni breikki

Hauberit kässäreillä seisten 1min

Kyykky kässäreillä 1min

pieni beikki

Suorin jaloin mave 1min

pieni breikki

Takaolkapäät kässäreillä 1min.


Kauemminhan tossa loppupeleissä meni, kun ton 14min. Jos ottaa huomioon noi breikit.

Hitin jälkeen tein vielä jaloille tyhjä steppiä, niinkun stepperillä olis tehny.
Tyhjä steppauksia 2x100. XD



Nyt meikäläinen lähtee akkottaa.
Palaillaan taas. Hyvät yöt kaikille.





(Tekstiä muokattu. Hit treeniohjelmaan lisätty vatsat 1min ja pieni breikki tekstit lihavoitu).






maanantai 26. lokakuuta 2015

Tehny hyvää nää lepopäivät


WHATZAA guys!

Hyvin palautunu kroppa näin muutaman päivän aikana.
Alkaa se pakkikin tulla esille sieltä pikku hiljaa.
Vyötärö mulla ollut näin kapea viimeks varmaa 9 vuotta sitte.
Ai että on hyvä fiilis, kun kiristyy.
Aamupaino oli tänään 93,4kg.
6,4 kiloo täytyis viel pudottaa, niin sit tää poika ois saavuttanut tavoitteensa.

Jätin näiden 4 lepopäivän kunniaks
kreatiinin, synen ja parapähkinät pois.
Enpä paljon noita käyttäessä taukoja oo pidelly.
Tekee ihan hyvää välillä pitää nostakin breikkii.
Ja ainii, kahvin käyttöäkin vähensin 
4 kuppiin päivässä.
Normisti menee se 7-8 kuppia per pvä.

Neljännen lepopäivän taidan jättää pyhittämättä. Saa ny nähä, jaksaako sitä huomen aamulla lähteä lenkille.
Sen näkee sitte.
Väsyy puskenu nyt aikaslailla.
Nukkunu suurimman osan päivistä.
Duunirintamallakin ollu aika hiljasta.
Ei oikeen näytä löytyvän mitään hommaa
mikä kiinnostais.
Alkaa käymään meinaa nää päivät liiankin pitkäveteisiks ja tylsiks.
Enkä tarkota nyt näitä lepopäiviä, vaan työttömyyspäiviä.

Jospa tää tästä jossain vaiheessa johonki suuntaan muuttuu.

Palaillaan.
Mukavaa maanantai iltaa kaikille.






perjantai 23. lokakuuta 2015

Kaii sitä vois jotain tänne kirjotella



Moi!

Jotain pientä raapustusta niinku lupasin.
Eipä tässä kovin kummosia kuulu.
Poika kiristyy ja paino tippuu.
Reenit kulkee ja elämä hymyilee. :D

Viime viikkolla meni melkeempä pelkässä levossa.
3 kertaa kävin ton viikon aikana vaan puntilla.
Täl viikol tuli reenattuu viimeviikonki edestä, 6 punttii ja 2 aerobista.

Roppa käyny pikkasen ylikierroksilla.
Se ois ny 4 päivän breikki, jonka jälkeen jatkuu taas.

Tehny kyl hyvää toi reeniohjelman muuttaminen, pienemmät toistot ja vähän pienemmillä raudoilla porskuttanu etiä päin.

Kalorit pyörii 2700-2900 paikkeilla.
Hiilarit 250g
Rasvat 100g
Prodet 200g.

Että tsemmosta.
Muuten kuuluu perus samaa, niinku aina.
Punttii, liikuntaa, serusteluu, ruokaa, leffoja+tv-sarjat ja unta.

Mitäpä mä tässä enempää jauhan.
Pinna vähän kireällä, hyvä kun jaksaa edes jotain kirjottaa.
Alkaa tää dieetti käymää jo pään päälle.
41 viikko menossa jo. XD
Että tsillee.

Palaillaan.
Hyvät viikonloput kaikille nam. XD


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Viime perjantaina kuvaamani TMT Episode 4 ja kuulumiseni

Mörjens!

En nyt jaksa alkaa tähän kummempia kirjottelee.
Eipä mitää kummempia kuulu.
Aikalailla samaa mitä tolla videolla sepostan.
Katsokaa se thänks.


Kirjottelen tänne huomenna tai ylihuomenna, paremmalla ajalla.
Palaillaan. Öitä. :)