Näytetään tekstit, joissa on tunniste themöykky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste themöykky. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. helmikuuta 2017

BOOF! Sponsorisopparista jutskaa + Vlogi jakso #18, jossa tosta jutskasta enemmän


Hellou!

En tässä pitkään turise kun aiheeseen liittyvän vlog jakson kuvasin tossa eilen.
Mutta joo frendi sai viimeinkin avatuksi reenivaate nettikauppansa Crownkonin ja minä lähdin hänen kelkkaansa.
Sain aivan mielettömän määrän crownkonilta paitoja ja pipoja. Jotka ovat aivan törkeen mageita ja joukossa oli mun yks ehdoton feivörittikin. Oon halunnut sitä jo pitkään ja nyt sain sen.😃





Teen myöhemmin paremman postauksen Crownkonista, kuin nyt. Tää oli vaan tällainen nopee.
Tossa vlogi jaksossa on myös paremmin infoo.
Tähän postaukseen en saanut nyt tota, niin sanottua meitsin bannerilinkkiä, kun jostain syystä sitä ei ollut tullut mun sähköpostiin vaikka ois pitänyt. No mutta ei ole ensimmäinen kerta kun sähkäriviesti ei tule tai mene perille.😊
Tilatkaa nyt alkuun tuolta ihan perus linkin kautta, ennen kun saan oman bannerilinkin käyttöön: http://www.crownkon.fi/ Nimittäin saan tästäkin sponssitukea.
Nyt kun tota oma linkkiä ei vielä ole, niin tää perus toimii väliaikaisena semmosena. Kiitos. 😊

Tsekatkaa toi vlogi. Siel on teille katsojille pienimuotoinen kyssäri lisäravinteistakin. Apuja joku joka osaa vastata mun kyssäriin, kiitos.😉

Nyt ei muuta kun oikein hyvää ja rentoa viikonloppua kaikille.😁
Palaillaan moi.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

It's time to watch The Möykky's Heavy Duty


Hellöy hellöy!

Ai prkl kun on tullut tehtyä hyvät reenisetit tämän viikon aikana.
Vaikkakin vain kolme reeniä takana mutta roppa reenattu noilla reenikerroilla kahteen kertaan läpi.
Ja hyvin on mennyt perille.
On tää vaan niin siistii touhuu.
Päässy soveltamaan oikeen kunnolla reeniliikeiden kanssa ja lihastuntuma on ollut aivan erilaista kun koskaan aiemmin. Löysin hyvän liikkeen takareidellekin jota ei ole koskaan tullut kokeiltua ja ai että meni hyvin perille, juuri sinne oikeaan paikkaan.

Huuh huh viikonloppukin on vierähtänyt hujauksessa, aivan liian nopee.
Onneks ens viikko on iltavuoroviikko, ni saa nukkua vähän pidempään.
Jeps.
Nyt muuten on ollut ihme sairastelu kausi liikkeellä.
Yllättävän moni on sairastellut viimeaikoina ja yleisin on ollut vatsatuti.
Talvisaika tuppaa olee aina vähä sellaista aika,  jos ei vatsatautia, niin sit flunssaa tai jotain muuta. Itse olen välttynyt onneksi tolta kaikelta shaibalta. Mä en oo sairastellut pitkiin aikoihin. Monia viruksia vastaan ole kyllä saanut taistella ja kovasti ne ovat yrittäneet musta vallan ottaaki,  vaan en ole periksi antanut. Nimittäin minun sairastelun aikakausi on loppunut ja näin olen päättänyt.
Meikäläinen on taistelija. :)
That's it! Fight the power!
Jebulis jebbon deelozkii.

Tähän loppuun... 
Tässä teille lupaamani noin viikko sitte kuvaamani my own style heavy duty reenipläjäys. Tsekitaud, kiitos:


Eipä mulla muuta.
Palaillaan. See ya later alligator ja öitä. :)

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Vaikka sitä offilla onkin niin yllättävän paljon tulee poljettuu. ;)


Heips kukkuu!

Joo poljettu on ja paljon,
nimittäin pyörällä.
2 viikon sisään, valehtelematta lähimmiltä 65km.
Mut nyt siihen tulee breikki.
Oli pakko lataa dösätsetti. Tuol on meinaa viimeaikoina olleet kelit vähän turhankin liukkaita.
Kunto on kyl kasvanu hyvikseen tolla polkemis määrällä ja mieli on ollut todella virkee.
Kuhan noi lumet tosta pikkuhiljaa sulaa ja kokonaan, niin otan tsygän taas alle. Nimittäin on toi pyöräileminen vaan niin mukavaa puuhaa bodaamisen lisäks. :)
Oon aina tykänny pyöräilemisestä. Aikoinaan ei tarvinnu paljon dieettejä pidellä, kunhan katto vaan mitä söi. Nimittäin niin hyvin paloivat kalorit tolla kulkupelillä.

Jebulis...

Se siitä jutskasta.
Vaihdetaan aihetta, ettei käy lukeminen liian tylsäksi.
Pyöräily sitä ja pyöräily tätä. :D
Massaa on kertynyt hyvin lisää,
vaikka liikuttua on tullutkin.
Johtunee varmasti myös pienistä ylimääräisistä herkkupäivistä. :D
Elikkäs suklaa ja muut herkut on maistunu.
Tumma suklaa on mun tämän hetken yks lempiherkuista 50%, ei mikää 80-100% jotka maistuu ihan vereltä.

Laskin tossa huvikseen pitkästä aikaa kalorinikin, niin 6000kcal ne pyörii tällä hetkellä.
Aamupalani on varmaan tuhdein mitä syön koko päivän aikana 300g kaurahiutaleita, muutama hyppysellinen suolaa, 50g nutrillet mustikka mustaherukka jauhetta, 10g kookos öljyä ja pari kuppia kahvia maidolla. :D
Noita kaloreita laskellessa tuli katottua hiilareiden määrää, mikä oli aika huikee.
Koska ei mulla offilla ole ne koskaan noin korkeet ollu. 600g tulee noin kaiken kaikkiaan syötyy hiilareita jos ei välillä jopa enemmänkin. :D
Prodet mulla huitelee 260g ja rasvat 100g. :)
Oon päättänyt näin;
120 kiloo, kun menee rikki, niin alkaa dieetti.

On nimittäin roppa turvonnut jo aikalailla.
Ai että mä odotan ku tän jälkee pääsee alottaa dieetin ja nesteet alkaa häviimään ropasta,
niin kyllä muutosta alkaa jo näkymään  sen jälkeen, aikalailla ja aika varmasti.
Tosta mun massa määrästä suurinosa on kumminkin nestettä ja tietenki lihasta. :) 
Fädää en usko että on kovinkaan kertynyt, verrattuna aiempii off-seasoneihin.

Jey jee!

Oltiin tossa hiljattain The Köntinkin kans yhteyksissä, jutskattiin kuulumisia ja Heavy Dutyn kuvauksista.
Alunperin oli tarkotuksena kuvata toi meijän Heavy Duty reenipätkä tämän kuun puolella, mutta se nyt siirtyykin maaliskuulle.
No mutta näin odotellessa, kuvasin tossa omasta reenistäni oman Heavy Duty pätkän. Täytyy vaan editoida se ja julkasta
viimeistään viikonloppuna. :)

Olin myös nuorimman Broidinki kanssa pitkäst aikaa yhteyksissä.
Jubailtiin niitä näitä ja myös heebotv:n jatkosta.
Olis tarkotus aloitella jälleen kuvaukset.
Jotain siistii ja mageeta.
Vielä tarkkaa ajankohtaa ei lyöty lukkoon millon kuvataan purkkiin uutta matskua.
Mutta olkaa kuulolla. Kyllä mä infoon sit kun se on ajankohtasta.

Eitkait siinä hittojakaan mä alan pistää purkkiin tämän postauksen.

Palaillaan. Öitä. See ya later alligator. ;)

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

OH HoH! Yli kk tauko.


Moikkelis moi ja kukkelis kuu!

Pitkästä pitkästä aikaa.
Kaipa sitä vois tännekin jo viimein postata jotain. Kattelin tossa et oon viimeks postannut tänne kuukaus sitte.
Sitä ei vaan yksinkertaisesti meinaa saada aikaseks tulla sorvinääreen ja alkaa raapustaa tekstii, saatika sitten videoita editoimaan. Meinaa noita videoita on tullut kuvattua viimeaikoina useampi, kuin vain yksi.
Ja kaikki on reenimatskua.
Eikä mitää vlogeja.
On penkkii, jalkajumppaa, olkäpäitä ja leuanveto jne... Täytyy vaan edittää ne. :)

Oon käynyt nyt jumppailemassa tossa duunin salilla, vaikka se mikään kummonen olekaan. Mutta soveltamalla siel saa kyl hyvin aikaseks jos jonkinlaista reeniä ja onpahan ainakin vaihtelua, normaaliin poiketen. Aikalailla old school tyylillä oon reenaillu, eikä kyllä haittaakaan. Nimittäin Old Schoolista tämä herra tykkää. :)
Ja piilossa sitä kasvaa ihan mielellään.
Se on sitte myöhemmin mukava palata takas ihmisten ilmoille ja kuulla palautetta muilta, että onko muutosta tapahtunut.
Joko vakiosalilla Powerilla tai sit myyrissä Alexilta. :D

Massaa on tarttunu ihan hyvin lisää. Aamupainosta en tiedä.
Päiväpaino huitelee 116 kilossa, mirä oon välillä käyny vilkuilee tos duunin vaalla, kovaa vauhtii tullaa 120 kiloa kohti.
Ens kuussa täytyy hommaa kyl uus vaaka himaan, nimittäin bongasin sellasen hyvän ja vanhanaikasen clasusta.
Jeps.
Ton massa ohella on tullut myös voimaakin ihan hyvin lisää ja sarjapainot ovat kasvaneet huimasti.

Kai sitä täytyis koht kuvaa uuden frendin jonkin näköinen kimppa reenivideo.
Frendin jota kutsutaan lempinimellä Köntti.
Tulee kyl hyvä nimi videolle;
The Möykyn ja The Köntin
Heavy Duty reenipläjäys.
Kummatkin ollaan kovii reenaamaan ja varsinkin isoilla raudoilla.
Ei nimittäin olla mitään marjanpoimijoita. :D
Lupaan että videosta tulee huikee, kovaa reenii, läppä lentää ja luvassa varmasti videon loppuun pientä posettelua.
Noi on ne mitkä varmasti videollamme tulette näkemään.

Videoista puheenolle, saas nähä millon HeeboTV jatkuu... Toivotaan että pian. En oo nyt paljoo ollu broidin kans tekemisissä. 
On ollut aikas hiljasta tolla rintamalla viimeaikoina. Tota Heebooki ois ihan mukava jatkaa.
Täytyy vaan kehitellä uutta sisältöä enemmän ja vierailijatkin ois aika kova juttu.
Oon tässä muuten suunnitellut myös omalle youtube kanavalleni uutta sarjaa.
Saas nähä millon toteutan sen.

Jebulis jee...
Eiköhän tämä yöllinen postaus ollut tässä, tähän on hyvä lopettaa.
Palaillaan taas ja pysykään kuulolla.
Nimittäin The Möykky jatkaa taas skriivaamista. :)
Öitä ja kauniita unia. :)

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Lepovälitauko ja pari videouu

Hellou everybody!

Se ois 18 päivä joulukuuta ja adventtisunnuntai.
Kohta se joulu oveen kolkuttaa.
Meikäläisellä se ois nyt sit lepovälitauon paikka, vikat reenit on tehty tältä viikolta. 3 - reenii tuli nyt sittenkin vaan tehtyä tällä viikolla, vaikka tarkotukseni oli tehä 4. Tuplapäivä piti oli toi vika reenipäivä. Mutta kävikin niin, kun toi kevely tonne salille on ollut niin ihanaa, että oikean jalanpohkeeseen tuli joku lihasjumi/revähdys.
Että enpä mennyt toista kertaa jumbendeilille ja mikä shäkä, sain viel kyydin sailta himaan. 😊

Käveleminen on tällä hetkellä aikas tönkkömäistä ja kivuliasta.
Tramalin voimin oon yrittäny porskutella etiäpäin, kun noi buranat ovat päässeet loppumaan.
Mutta eipä tuo Tramal tota särkyä hirveesti pois oon vieny,
enemmän siit on ollut haittaa kuin hyötyä. Se nimittäin pistää kunnon turvotuksen päälle kumpaakin pohkeeseen ja tuntuu siltä, kun pohkeet räjähtäis ja oikean jalan kipu vaan yltyis entisestään.
Noo eipä toi nyt niin kovin paljo   MHINUA  
haittaa, kun ei tonne salillekkaan tule nyt pääsemään vähään aikaan.
Menee nää hommat kirjaimellisesti satujumpiksi, sitä nimittäin joutuu tyytyy himan reenivälineisiin ja tohon ulkona olevaan crossfitrataan.
Noo on noi nyt toki tyhjää paremmat.
Vaikka siel crossfitradalla ne painot onki sellasii lasten painoja, et toistoja saa tehä ainaki satoja ja kunnon syke päällä.
Väliäkö tuolla, onpas ainakin vaihtelua.

Täst tuli taas tällänen oikeen mukava postaus, meikäläinen vaan avautu.

Ai saakeli et eilisestä mun tekemästä heebotv:n oulukalenteri jaksosta tuli hyvä ja etenki hyvä fiilis, sain hyvää palautetta ja tykkäyksiäkin tuli ihan hyvikseen.
Sitä tuli kuvattuu pitkästä aikaa syömishaastevideo ja aikaa vastaan.
Noit tollasii videoita tulen mahdollisesti tulevaisuudessa tekemään varmasti lisää.
Syöminen on kivaa puuhaa, jos on jotain hyvää mitä syödä. 😃
Tossa haastessa oleva syöminen ei nyt ollut mitään mun suurta herkkua mut aika nopeesti se uppos alas silti.😄
Kiitos oikeen paljon katsojille, tykkääjille ja etenkin postiivisten hyvien kommenttien kirjottajille.
Täältä tulee eilinen aikahaaste video ja
5 days vlog raw uncut - part 3 kokonaisuudessaan.
Tossa 5 daysissä on myös bonari extra videona toi haastevideo video, niin sanottuna normiversiona, ilman musia.
Et ne jotka ton 5 daysin kattovat, niin näkevät myös ton lähes saman videopätkän sieltä.
Tsekitout, nauttikaa ja tykätkää. Kiitos. :)



Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa teille kaikille.
Palaillaan taas.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Reenijutskaa ja muuta


Hellou everybody!

Tuntuu kun peilii tsiidaa, niin sitä ei huomaa mitään muutosta kropassa. Fiilikset on sellaset just et samanlainen Möykky mä olen vieläkin. Mutta sitten kun kuvia alkaa kattomaan, niin sitä huomaa kirjaimellisesti sen todellisen muutoksen. Toki kameran linssikin aina vähän valehtelee ja suurentaa.
Painossani ei ole kirjaimellisesti tapahtunut mitään muutosta. Aamupaino on pyöriny siinä
110 kilossa. Puntilla oon käyny sen 3:sti, max 4:sti viikkoon ja koko kroppa läpi joka reenissä,
Nytkin sitä pitäis mennä salille, eikä oikeen nappaa. Tällä viikolla oon käyny vast 2 jumppaa tekemässä ja huomenna ois vika mahdollisuus, pitkiin aikoihin, kun sitä meikäläisellä umpeutuu aika salikortista. Saas nähä millon sitä seuraavaks pääsee puntille. Sitä joutuu tyytyy vähäks aikaa tai tiedä kuinka pitkäks aikaa, niin hima reeneihin ja crossfit-rataan. Jep jep.

Vaikka salikorttiaika umpeutuukin ja vituttaakin, eikä siihen ole mahdollisuutta nyt ladata lisää aikaa, niin voin sanoa että olen iloinen ja voin olla ylpeä itsestäni.
No mistäs mä nyt sit voin olla iloinen ja ylpeä?
Siitä että tänään sain lopullisesti aikaiseksi tehtyä tädilleni koko paketin valmiiksi.
Nimittäin tein tätsylleni safka+reeniohjelman ja sain siitä pientä tienistiäkin taskunpohjalle.
Sitä voi sanoa nyt kirjaimellisesti, että tätini oli mun ensimmäinen ruokaohjelmasta+reeniohjelmasta maksava asiakas. 😃
Alukshan en suostunut ottamaan maksua vastaan, kunnes täti vaatimalla vaati ja sano että meneehän sullakin noiden tekemisessä omaa aikaas, jonka jälkeen suostuin lopulta.

Että tsillein. Mä lähen tästä keittelemään kahvia, jos sitä vaikka vähän piristyis ja jaksais lähtee sinne salille. Ja ihanaa taas kävellen...
Ei kyllä yhtään nappais.😠

Palaillaan taas. 😊
Oikein mukavaa ja leppoisaa viikonloppua kaikille.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Masentaa kiukuttaa potuttaa ja kaikki ärsyttää




Hellou!

Mä olen just kun toi koira tossa kuvassa.
Masentaa, kaikki ahistaa ja mikään ei oikein nappaa.
En todellakaan aijo lannistua. Mut kyllä tää tämän hetkinen tilanne alkaa jo pikku hiljaa vituttamaan.
Vaikka kuinka yrität duunia hakea niin ei natsaa. Joko tulee viestiä bäkkiin, ettei valinta osunut sinun kohdalle tai sitten ei yksinkertaisesti tule mitää viestiä.
Kyl se vaan niin on, ettei sitä fygyä ilman kunnolla pärjää, niin aina on jotain muuta käytännöllistä mitä ihminen tarvitsee päivittäin.
Alkaa jo potuttamaan tää pikkuhippusilla elely.
Vaikka sitä onkin terve, ruokaa ja katto päänpäällä, niiin ei tämä silti kivaa ole.
Ja mikä mä olen periaatteessa valittamaan, kun tuolla olkona on sellasia ihmisiä joilla ei toisaan ole sitä kattoa päänpäälle, eikä välttämättä ruokaa joka päivälle ja jotkut ei niistä kadulla asujista tuon takia varmasti täysin terveitäkään ole, koska päivittäinen nukkumapaikan tarve ja ruoan.

 

Kyl se oli rankkaa katottavaa ku katto sitä Arman Alizadin täällä pohjantähden alla pätkää kodittomista, mikä tuli tossa oliks syksyllä.
Sen katottuaan oppi ymmärtämään kodittomia vielä paremmin.
Raffii katottavaa ja surullista.
Mä sanon nyt ihan suoraan mut mun mielestä tää suomi on ihan perseestä koko maa ja syvältä sieltä.
Suomi käyttää kaikkee paskaa ja turhaan rahaa, taas kun nekin rahat voisi käyttää auttamiseen.
Tääl on niin monta asiaa, missä olis parantamisen varaa ja tässä pistääkin vituttamaan.
Vanhuksia ei auteta kunnolla, eikä myöskään kohdella, mielenterveysongelmista kärsiville tuputetaan vaan lääkkeitä ja kalliita terapioita, mistä ei kirjaimellisesti ole paskankaan hyötyä, kuin vain hetkellisesti.


Tiedän nimittäin omasta kokemuksesta.
Sitä joskus kauan kauan sitten minä kärsin masennuksesta ja todella pahasta ahsituksesta ja ne on omin voimin voitettu.
Sitä laitto monta vuotta monia satoja euroja mieliala-lääkkeisiin ja terapioihin.
Mistä ei loppuen lopuksi ollut mitään hyötyä.  Vain hetkellinen apu. Itse minä ahdistukseni ja masennukseni päihitin. Täytyy olla vain taisteluntahtoa ja tekemistä millä ajatukset saa johonkin muuhun, kun siihen masentavaan oloon ja ahdistuksessa rypemiseen. Mutta kaikilla se ei vaan toimi, niin. Siks näihin ihmisiin pitäisi keskittyä paremmin ja auttaa heitä paremmin. Lähestyä sitä ongelmaa enemmän ja yrittää auttaa kunnolla. Eikä vaan tuputtaa lääkkeitä lisää ja jauhaa kirjaimellisesti paskaa.
Niinkun tossa alussa mainitsin, kun kaikki masentaa ja ahdistaa eikä mikää nappaa, niin en ole masentumassa sen vai tämän hetkisestä elämäntilanteesta johtuvaa, eikä päivittäistä.
Välillä saattaa olla törkeen hyvä fiilis vaikka asiat täysin reilassa olekaan. Kirjaimellisesti mielialan vaihtelua. Minä en anna enään täysvaltaa masenukselle ja ahdistukselle. Nou Thänks.



Jatketaas tosta terapiasta ja mieliala-lääkkeistä...
Joo toki varmasti löytyy niitä joille noi auttaa ja pitkään monen monta vuotta. Mutta aikalailla toikin homma menee uskomisen puoleen, mitä enemmän uskot niihin lääkkeisiin ja terapiaan, niin ne auttaa.
Sama pätee myös paranesmisprosessissa, mitä enämmän uskot että voitat tuon kaiken paskan, niin sä tulet sen voittamaan. Mielenhallintaa.. ja mielen kanssa taistelemista.
Hattua täytyy ehdottomasti nostaa psygologeille ja lääkereille, niistä meinaan on useimmiten enemmän apua masennukseen ja ahdistuneisuuteen, kun taas terapeuteista.
Enkä nyt mitenkään dissaa terapeutteja töitähän nekin tekevät, mutta niin myös rahastavat ja helvetisti.  Anteeks kielenkäyttöni.   Toisin kun psygologit ja mielenterveyslääkärit jotkan ovat ilmaisia kunnallisen kautta, jos menet lääkärin lähetteellä, niinkun se taidetaan aina vaatiakin.
V..mäistä tossa psygologeilla ja mielenterveyslääkärillä käynnissä on se, että ne ovat vain hetkellisiä hoitomuotoja jonka jälkeen joudut etsimään heidän ehdottaman sinulle sopivan terapiamuodon mikä kohistuu parhaiten sinun auttamiseen....JEPS.

Sit viel just nää mitä ei auteta kunnolla, kodittomat, köyhät, työttömät jne...
Joo on suomessa, toki sen verran hyvin asiat ettei oo sotia jne... Kiitos siitä kuuluu sotiemme veteraaneille...




Prkl! Kun pystyis itse auttamaan tai tekemään noiden asioiden hyväksi jotain, niin mä tekisin.


Hyvä esimerkki. Julkkis jenkkilästä 50-77 vuosilta,
joka eli koko pienen ikänsä köyhissä oloissa, kunnes nousi 50- luvulla maineikkaaksi laulajaksi,
The King Of Rock´n Roll Elvis Presley.
Elvishän auttoi monia köyhiä. Jos en ihan väärin muista fanina lukeneeni ja dokkareita kattoneena, niin muummuassa lahjoitti Elvis köyhille 22 Cadillaciä.
Ja eräälle vanhalle tummaihoiselle vähävaraiselle rouvalle, rouvan katsoessa autoliikkeen ikkunasta sisällä olevaa autoa, osti Elvis tämän auton hänelle.


Sitä täytyis varmaan itsekin ryhtyä joksku suureksikin julkkikseks, et ois paljon fygyä millä auttaa muita.

Eipä mulla muuta tältä erin.
Palaillaan taas.


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

HEELLOU EVERYBODY!



Moro moro ja Hyvää Itsenäisyyspäivää, teille kaikille rakkaille ja ihanille mussukoille. 😀

On ollut pienen pieni breakdance blogiin kirjottelusta.
Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjottaa tänne ainakin kerran viikossa jotain jutskaa.
Poika on pikkasen turvonnut kuten varmasti moni kuvasta huomaakin. Massaa on kyllä tarttunut ihan hyvikseen ja voimatasot ovat kasvaneet mielettömästi.
Tämän aamuinen aamupaino 111kg ja rippeen päälle.
Sitähän täytyy varmaa kohta lähtee johonki penkkikisoihin, kun tuntuu toi rauta liikkuvan  äärettömän hyvin. Sarjapainot melkeepä kasvaa viikko viikolta ja nivelet alkaa jo hiukan paukkumaan. Kyynervarsi-siteet ja rannetuet on olleet kovassa käytössä, ku ei enää kyynervarret ja ranteet tahdo pysyä perässä. 2006 hommaamani voimannosto vyökin on ollut niin kovassa käytössä, että best-frendini on jo melkeen haljennu keskeltä. Jouduin tuon kaverini teippaamaan tukiteipillä. Nyt se on taas kuin, uusi. Uus vyö täytyis kyllä hommata, mutta kun vanhasta ei vaan tahdo luopua.
On toi vyö ollut jo mun matkassa kymmenisen vuotta. Muista tuon päivän, kuin eilisen, kun tuo vyö tuli hommattua ja olin aivan täpinöissä... Mielessäni huudahtelin;  jes nyt mulla on oma vyö!
Vyöni ostin tona vuonna 2006, sen aikaisesta lisäravinneliikkeestä, kuin
JR. Fitness Stores Tikkurila ja maksoin siitä muistaaakseni nelisenkymppiä.
Noita JR. Fitness Storesin liikkeitä ei enää olekkaan pystyssä, muualla kuin, nettissä nettikauppana.
JR. oli kyl hyvä liike. Ärsyttävää kuin lopettivat ton liiketoiminnan.

Sellanen stööri...

Mitäs muuta.. Täs on nyt lähipäivinä tullu täyteltyä paljon hakemuksia, työ sekä sponssi.
Yhestä duunipaikasta sainki jo vastauksen, ettei valinta osunut mun kohdalle.
Muista ei olekkaan kuulunut   VIELÄ   mitään...
Toinen mitä on tullut myös paljon tehtyä, niin videoiden edittämistä, oman youtube kanavan sekä HeeboTV:n.
Alotettiin tossa broidin kanssa viime viikolla HeeboTV:n oma joulukalenteri ja siinä samassa mitnä aloitin myös New 5 Days Vlog Raw Uncutin.
On tullut nyt editeltyä noita joulukalenterin jaksoja ja 5 Days Vlogin episoudeja.
Ryankkaa touhua tuo editys. Editin itse 6 joulukalenteri jaksoa lähes putkeen ja vielä niin alkeellisella ohjelmalla, että huh huh.
Huomenna koitan saada editetyksi New 5 Daysin Part 1 päivät 4 ja 5 ja sitte Part 2 päivät 1 ja 2.

Tossa vielä HeeboTV joulukalenteri jaksot, niille jotka eivät ole jaksoja katsoneet, jos vaan kiinnostaa ja siihen päälle New 5 Days Part 1 päivät 1-3.












Eipä mulla muuta, koitan palailla lähipäivinä näppäimistön äärelle taaas.
Öitä. 😉

torstai 10. marraskuuta 2016

Muutaman päivän pyryttänyt lunta ihan mukavasti



Heeelloy everyone!

Täähän meni pitkästä aikaa
yöpostailuks. :)
Viime viikon postaukset jäi sitte näköjään siihen yhteen. Tarkotus oli vähä niinku enkoista kirjotella. No mutta tällä viikolla niitä on tullut lisää ja tulee varmasti vielä noidenkin enkkojen päälle lisää, uskoisin näin. Jospa mä saisin aikaseks seuraavan postauksen niistä.

Lunta tulvillaan...

Aah ihanaa, meitsi tykkää!
Viime vuonna vitutti koko talvi, se saattoi kyllä johtua dieetistä, ei talvesta.
Nytpäs ei vitutakkaan tää talvi.
Kolme päivää pyryttäny mukavasti täällä etelän suunnalla.
Saas nähä kauan tuosta lumesta saa nauttia.
Ens viikolle onki vissii luvattu jo plussa kelejä.
Äkkiä pitäis mennä pulkkamäkeen ja laskettelee ja hyppää hankee tekemään lumienkeleitä. xD
Yksi mitä tekis mieli kyl kokeilla lumessa, ni jenkkifutista. Ois kyl törkeen siistii.
Toi lumi tuo kyl hyvin valoo joka piristää.
Jos noi nyt ens viikolla sulaa jo pois,
ni mä kyl tilaan joululle uudet lumet. xD
Jeps.
Eiköhän siinä ollu nyt ne lumentulon hehkutukset tältä viikolta. :D

Mä en oikee tän enempää mitää skriivattavaa enää keksi, ni alan lopettelemaan tämän postauksen tähän näin.
Aikalailla kaikki asia tullu sanotuks tossa uudella vlog#14 jaksolla ja lumi hehkutukset tolla, 
Lunta Tulvillaan On Raikas Talvisää - Hyvin Pyryttää videolla, noista videoista kummatkin laitan näkyville tähän blogi postauken loppuun.
Näette myös videot youtube kanavaltani: TheMöykky.
Tsekatkaahan molemmat videot ja
tilatkaa, tykätkää ja kompatkaa.
Thänks everybody. :)



Palaillaan taas.
Öitä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

I'm Back

Hellou everyboti!

Pitkästä aikaa, todellakin pitkästä aikaa.
Ei oo tää pullukka jaksanu paljon kirjotella tänne. Videoille on kyllä ollut aikaa, kas kummaa. :D
Niitä nyt on vaan ollut kivempi tehä ja helppoo, kun ei tarttee kirjottaa senkun lötisee vaan.
Ja jengikin on vissiin tykänny.
Kommentteja on sadellut ihan hyvin ja katsoja lukematkin on kasvaneet, vaikka noi katsoja määrät nyt missään pilvissä vielä huitelekkaa, ´joka tapauksessa kiitos tilaajille, katsojille ja kiitos tykkäyksistä ja hyvistä kommenteista.
Piristää kummasrti mieltä ja motivoi hemmetin paljon enemmän kuvata uusia videoita lisää.

Mitäs mitäs mä nyt tässä skriivaisin....

PaKKO skriivaa ainaki yhestä leffasta.
Nimittäin kotimaisesta sellaisesta ja pitkiin aikoihin aivan hemmetin hyvästä sellasesta.
Nimittäim nimittäin Teit Meistä Kauniin, Apulannasta kertova elokuva.
Varmasti vuoden ylivoimaisesti paras kotimainen elokuva.
Roope Salminenkin osas yllättää tos leffassa. En meinaan ole mikään suuri Roope Salmis fani tai ylipäätään fani ollenkaan. Mutta tässä filmissä Roope veti hemmetin hyvän roolisuorituksen, että lippaa joutuu nostamaan.
En nyt erityisemmin ala leffasta kertoilee. Kattokaa toi, ei edes tarttee olla mikää Apulanta fani meinaa toi oli vaan niin hyvä 10/10! BOOF!
Tuli vuokrattua toi leffa ElisaViihteen kautta ja toihan oli tietenkin ilmanen. Ei tarvinnu 20€ maksaa, kun fikassa oli Elisa vuokraamon leffalippu. :D
Kaupanpäälle tosta vuokrauksesta sain vielä Teit Meistä Kauniin leffan t-paidan, joka tuli tänään postissa.
Ja yllättävää ne lähettivät mulle suoraan sanottuna hiirelle tarkotettua kokoa olevan t-paidan S-koon.
Eihän tällanen pullukka ton kokoseen paitaan mahu. Oli pakko ottaa photo tosta kun olin saanut ähellettyä sen päälleni. :D


Massaa on tarttunu kroppaan ihan hyvin.
Kisapainosta 88,8:iin on tarttunu sellaset 16 kiloo ja rapiat=105,5kg.
On tää kyllä helvetin rankkaa ja raskasta olla näissä kiloissa. :D
Tosta 16 kilosta about 4kiloo tarttu roppaan tosta viime perjantain 19 000kcal haasteesta, jonka veljeni aka Kultatorakka mulle heitti. Ihan 19 000 kaloriin en yltäny, vähän harmittaa, mutta aina ei voi voittaa. Haasteethan on toki tehty myös uudella yrityksellä rikottaviksi. Ekalla kerralla en läpässyt mutta tokalla kerralla läpäsen aivan varmasti ton, mutta sillon syön kyllä suoraa 20 000kcal ja suunnittelen safkat valmiiksi.
Toi 19 000kcal haaste kusi just tohon, kun en ollut suunnitellut erikseen mitä syön.
Tossa alla linkki niille jotka eivät videota ole nähneet.
Tsekout, thänks. :)


Ai hitto et on hyvä fiilis, täs on parin päivän sisällä tullu monta uutta ennätystä jumballa.
Penkissä ja muissa rinta laitteissa ja eilen tuli paiskittua reidet aivan loppuun.
Noista enkoista ja jalkareenistä kirjotan tällä viikolla oman postauksen.

IHANAA! JOULU LÄHENEE. JEE!

Lunta on pyryttänyt tänää ihan mukavasti ja on mukavan vilponenkin ollut keli. Pullukalle tällaset kelit on yhtä juhlaa ja joulufiilikset nousee enemmän pitaaan kun maa on valkeana.Ihan hyvä et toi maaki saa vähä valoisuutta pintaan, huomaa kyl heti et on paljon valosampaa ja synkkyys häviää ja sehän mieltä piristää.

Eipä mulla tässä tältä erin muuta...
Oikein mukavaa alkavaa talvea kaikille. :)
Palillaan taas.

lauantai 3. syyskuuta 2016

On jääny postaukset vähän vähäselle!

Moi!

Tosiaan joo tässä ei oo kerenny paljon postailee, kun on ollut kaikennäköstä puuhaa.
Ja eipä oo oikeen ollut mitää mistä kirjoittaa.
Alotin tässä hiljattain kuvaamaan taas vlogeja, parempia kuin ne vanhat shaisset ja vielä jopa uudelle youtube kanavalleni: TheMoykky

Tonne alkaa pikku hiljaa tippumaan sellasia vlog jaksoja kuin 5 Days Vlog.
Ideana noissa on se että kuvaa viikon aikana peräkkäisiltä 5 päivältä vlogi jaksot, esim. näin; ma,ti,ke,to,pe.
Noi jaksot ois sit tarkotus jakaa 1-3 osaan ja jaksossa infottaisiin sit missä päivässä mennään.
Noita 5 Daysseja tuun kuvaamaan ainakin part 4 asti.
Nyt mulla on purkissa 3 viikolta jaksot.
Ne on vaan enään editointia vaille valmiit.
Jos noi vlogit nyt saa suurenkin suosion ja katsojat ja tilaajat noista tulevat tykkäämään, niin tulen tekemään noita jatkossa lisää.
Et kommenttia vaan rohkeesti.

Näiden vlogien takia ei ole juuri siksi tullut
paljon kirjoteltua, kun melkeempä kaiken mitä kerrottavaa mulla on ollut, niin noille vlogeille ne olen kertonut.
Aikaa on myös palanut broidini "Kultatorakan" kanssa kun tonne youtube kanavallemme "HeeboTV":hen olemme kuvailleet uutta matskua. :)
Tulee muuten olemaan hauskaa settiä ja on ollutkin.
Ai että. :D
Ekan päivän aikana saimme jo jopa lähimmälti 400 tilaajaa ja esittelyvideolle 400 näyttökertaa.
Nyt olemme kerryttäneet noita näyttökertoja hyvin paljon lisää ja tilaajia myös.
Viikonkohan meillä on nyt toi HeeboTV kerennyt olee auki ja nyt siellä on;

513 tilaajaa ja
kanavan esittelyvideolla pamahti eilen näyttiksistä tonni rikki. Nyt siel on 1184 näyttökertaa, tykkäyksiä 0 ja ei tykkäyksiä 0.


Ensimmäisellä vlog jaksolla 779 näyttökertaa, tykkäyksiä 76 ja ei tykkäyksiä 11


Esittelyvideon epäonnistumiset #1
862 näyttökertaa, tykkäyksiä 63 ja ei tykkäyksiä 8


Täytyy sanoo et on kyl huikeet fiilikset ja hemmetin hienoa miten hyvin noi toi kanava otettiin vastaan.
Ja kommentitkin on ollut hyviä eikä negatiivisen puoleisia.
Kiitos teille tilaajille ja katsojille oikein paljon ja kiitos hyvistä kommenteista. :)

Täytyy tässä vielä mainita vaikka me tulevalla HeeboTV:n jaksolla tämä mainitaankin, niin toi "HeeboTV" on  nuorille sekä aikuisille ja kaikki ruokaisille.
Tuolla tulee olemaan jatkossakin hyvää ja hauskaa settiä ja laidasta laitaan matskua.
Niinkun myös minun omallani youtube kanavallani myös; "TheMoykky".
Tonne tulee kans laidasta laitaan matskua tulevaisuudessa.
Tällä hetkellä kumminkin panostan ja kuvaan suurimmilta osin tonne noita 5 päivän vlogeja.

Tossa meitsin esittelyvideo ja ensimnäinen, 5 Days vlog osa 1. päivät 1 ja 2 linkki suoraan videoon.



Että näin.
Käykäähän kattomassa ja tilaamassa uusi kanavani; "TheMoykky" ja älkääkä unohtako tilata mun ja Kultatorakan yhteistä kanavaa; "HeeboTV". Thänks. :)

Palaillaan.
Ei muuta kuin oikein aurinkoista ja höpsön töpsön ihqu ihanaa lauantaita kaikille. XD :)

lauantai 27. elokuuta 2016

Eilinen oli huikee päivä!


Heellööyyy!

Miten menee, mikäs huugi boogi.
Meitsil menee ainaki hyvin.
Ja aivan törkeen törkeen törkeen hyvä hyvä fiilis.
Eilen kävin duunihaastattelussa ja tarjottava työ oli vakituinen. No arvatkaas vaan... 
No meitsi sai sen duunin.
Eilinen oli muutenki huikeepäivä.
Nuorin broidi, Vili aka. moni youtubesta tuttu Kultatorakka tuli käymään meillä.

Aloitimme yhteisen projektin broidin kanssa, josta on ollut jo kauemman aikaa puhetta.
Meillä avautuu piakkoin youtubee kanava nimimerkillä: HeeboTV.
Saatte nähdä mitä veljekset 14 vuotias teini ja 28 vuotias aikuinen/aikuinenlapsi, keksivät päänsä menoksi. XD
Kanavalla tulee olemaan pränkkejä, haasteita, vlogeja, Q&A, pilalle menneitä otoksia jne...
Eli hauskaa tulee olemaan.
Niinku eilen.


Eilen kuvasimme yhden haastis videon ja ensimmäisen vlog jakson.
Eihän tuo broidi ollutkaan meillä, kuin sellaiset 10:sen tuntia. :D.

Että semmonen päivä.

Tänään hyvä päivä myös on, on on on!
CHEETTIMÄTTÖÖ ja sillee...
Sain tossa viimeyönä nukuttuu hyvin noit univelkojakin pois.
Joten mieli on nyt phaaljon phaaljon virkeempi ja parempi.
Sitähän vois vaikka nyt keittää pari kupposta kahvia ja alkaa nakuttamaan BF4:sta tai sitten Turtlesii.
BF4:ssä oon jäänyt jumiin kinkkiseen kohtaan. Oon yrittäny läpästä sitä ainaki 20x. 

Turtlesta pakko mainita sen verran et, tausta graffa pelissä suht ok ja välivideot. 
Pelattavuus taas on jotain aivan muuta. 
Aika kökkö. Mutta kyllä mä ton TMNT pelaan läpi, kun se nyt kerran on hommattu tolle PS3:lle.
Oon muuten aika monessa pelissä vhittumaisen kinkkisessä kohdassa.
Alkaa kohta toi mielenkiinto hävii, pelaamisen suhteen.
Se on aina, jos jäät jumiin jossain kohassa peliä, niin ei tee mieli pelata pitkään aikaan. Varsinkin jos oot sitä yhtä ja samaa kohtaa hinkannut useita kymmeniä kertoja.

Turtlesta tuli viel sen verran mieleen, että sais tuo 2:nen tulla jo Blu-Raylle.
En nimittäin kerennyt käydä tuoota katsomassa leffoissa.
Että tsillee.

Pikkasen soikkuli soijaa puskee...
Aamupaino 93.3kg. Mitä tässä tapahtuu, ukko kiristyy ja paino senkun vaan nousee. :( :)

Joo.. Jebulis jee ja jebban dee...

Meikäläinen menee nyt tosiaa keittämään sumpit ja päräytän pleikka nelkun päällee ja geimit pyörii.

Palaillaan
Oikein aurinkoista, mukavaa, iloista ja ihanan rattoisaa lauantaipäivää kaikille, NAM. XD

tiistai 23. elokuuta 2016

Positiivinen asenne... Niinpä!


Morjensta vaan!

Positiivinen asenne. Sitä mä tarviin nyt.
Alkaa jo potuttamaan tää negatiivisuudessa ja valituksessa rypeminen.
Tulee vaa huono olo ja ihmisetkin alkavat kaarttamaan sua.
Kun ei kukaan jaksa kuunnella jatkuvaa valittamista ja joka asiaan suhtautuvaa negatiivista persoonaa.
Niin se vaan on.

Mun täytyis saada nyt käännettyä ahistavat asiat ja v#@*tavat päälaelleen ja löytää noista niitä hyviä puolia.
Taistelun tahtoa ja vahvuutta se vaatii ja pääkopastahan tää kaikki on kiinni.
Tää viikko lähti ihan hyvin käyntiin, vaikka vähäsillä yöunilla on porskuteltukin etiä päin, mut mitä välii niinhän ne monet muutkin porskuttaa et en oo ainoo.

Laitoin tossa viikonloppuna yhen työhakemuksen, toivon että nyt natsais. Ois nimittäin vakkariduuni ja viel hyväl alueella.
Reenit kulkee ja hemmetin hyvin kulkeekin.
2 viikkoo on paukuteltu menemään 9 reenin merkeissä ja tää viikko saa olla 9-1=8.
Ens viikon kokeilen 5 reenillä + 2-3 aerobisella.
Nyt on tullu bodattuu vaan.
Ei yhtään aerobista.

Jebban dee.

Tänä aamuna hinkkasin hyvään tahtiin Hevy Duty:na rinnan ja oikkarit, alle tuntiin.
Sain siinä aikaseks myös hyvän pumpin kuten kuvista huomaattekin.



Nyt ois vuorossa olat, hauikset ja pohkeet.
Let's do it!

Mä lähen pumppailemaan niitä. 
Palaillaan taas.
Oikein aurinkoista loppupäivää kaikille.
Täst päivästä näyttäis tulevan ihan hyvä.
Keli kohillaan.
Jebulis jee. Seuraavaan kertaan moi. :)


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Alkaahan ne vatsamakkaratki pikkuhiljaa häviimään. XD


Moikkelis moi!

Kiristymistä ilmassa, kalorit matalempana.
Rasva tirisee, heikottaa ja pinna kiristyy.
Nyt oon muutaman päivä syöty alle 3000kcal ja sen kyllä huomaa on meinaa röpö alkanu äviimään. :)
Olotila ei oo vaa mistään kovin huikeimmasta päästä.

Eilen vaihtu safka seitiin.


Tarkotus oli pitäytyy tossa mut taidan vaihtaa kanaan. Huusholli hais eilen sellaselta kun kämpässä ois nussittu viikko putkeen, eikä kertaakaaan ois käyty suihkussa.
Hyi helvetti.. Viel aamullaki hais ja oli muuten helvetin hienoo käydä salilla suihkussa, kun siinä pyyhkellä kuivailin itseäni ja siirryttyäni kasvoihin, niin se hajun katku oli tarttunu mun pyyhkeeseenki.
Salilta lähdettyäni mul oli sellanen fiilis et haisenkohan mä kävelevältä kalalta. XD

Joo o saa nähä pitäydynkö tossa seidissä vai vaihtuuko tosiaan kanaan.
Seiti ois kyl ihan ok mut toi haju ei.
Täytyy kyl kokeilla viel uunissa ja vaimo tykkää. XD XD XD
Reeneistä sen verran et ne kulkee yllättävän hyvin, jos ei tota heikotusta lasketa mukaan.
Voimaa on kun pienessä kylässä.
Saa nähä miten sit loppua kohden.
Ihan lopussa ei kyl isoilla raudoilla viittii heilutella, ettei vaan mikään paikka repee.

Tällänen lyhyen lyhykäinen info postaus.
Palaillaan ja oikein mukavaa päivää kaikille. :)

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Ressii puskee, mieltä painaa, kuuppa jumissa

Hello! Is it me you're looking for.

Jebulis jee, tsebban dee, ou jee jee.
Mikä meno mikä booki, pää jumissa ja tähän dieettii näköjään ressi kuuluuki.
Kyllä näin on näppylät.
Mieli lentää laidasta laitaan.
Kaikki asiat ressaa pääkoppaa.
Dieetti painaa päälle, jumituksen tynkää ja sillee.
Oli pakko jaottaa lauantain tankkaaminen kahelle päivälle.
Ton kuupan takii.
Parin päivän aikana täs meinannu lähtee taju jo pariinki otteeseen.
Kalorit pyörii tällä hetkellä palttiarallaa tuolla 3050kcal.

Tankkauspäivän jaotin tonne
keskiviikolle ja lauantaille.
Tankattavat kalorit 4500-5000kcal ja hiilarit 750g.
Katotaan toimiiko ja alkaako kuuppa toimii paremmin ja häviikö huimaukset.
Saa nähä lähteekö tää painoki taas laskuun kun jätin daa:n pois.
Toi d on nimittäin kerännyt nestettä hyvin roppaan.
D:tä on tullut käytettyä täs 9:sisen viikkoa syklitellen.
Voimaa toi on tuonut hyvinkin paljon lisää.
Mikä onkin hemmetin positiivista.
Viimeksi kun jätin d:n pois niin nestettä lähti ropasta sellaiset 3:sen kiloo.
Jeps.

Nyt pidänkin sit tosta d:stä pidemmän breikin.
Ja kokeiluun otin pitkän tauon jälkeen taas parapähkinät.
On muuten törkeen hyvä rasvanlähde ja parantaa seleenitasot kohillee ja nostaa testot kattoon.
Mutta noitakin kohtuudella.
10-15g on ok.
Koska sitä sanotaan että yhdessä parapähkinässä olisi 49mikrogrammaa seleeniä ja 400mikrogrammaa on aikuisten yläraja seleenin saannille päivässä.

Liika seleenin haittavaikutukset:

Ruoansulatuskanavan häiriöt, hiusten lähtö, valkoisia laikkuja kynsiin, väsymys, ja ärtyneisyys – nämä voivat olla merkkejä liiasta seleenin saannista.

Minun kommenttini tähän:
Jaa no kyllä mulla ainakin hiukset ihan hyvin pysy päässä ja kynnet normaaleina vaikka söin noita pähkinöitä sellaiset 50-70g päivässä. Ja vieläpä useamman viikon ja ruokasooda kylkipoikana, joka imeyttää ravintoaineita normaalia paremmin.
Mulle perus parapähkinä annos oli 30g päivässä ennen kun siirryin 50g ja siitä sit tonne 70g.
Kyl jotain pientä ruoansulatus häikkää tais olla ja vähä vatsa pipinä.
Kaikkee pitää kokeilla. Noilla pähkinöillä dieetti potki todella hyvin ja testot oli korkeella ja rasva tirisi.
Tällä kertaa en nouse noin isoihin määriin, 15 grammassa pitäydy tai korkeintaa 20g.

No mut se niistä pähkinöistä.
Saa nähä mitä tästä mun kilpailemisestakin nyt tulee, joudunko skippaamaan ens vuoteen.

RAHA PAINO JA POSEERAUS

Noi 3 suurinta syytä mitkä ressaa mieltä.
Massiahan noihin kisoihin palaa ihan hyvikseen ja työttömän päivärahoilla kun ei oikee hirveesti maksella mitää.
Pitäis nimittäin pystyy viel elämäänki.
Sit toi paino joka jojoilee laidasta laitaan ja päälle viel noi poseeraukset jotka mulla kusee ja on aivan viturallaan.
Koko ajan mä oon kumminkin menossa kisaamaan vaikka noi 3 asiaa mieltäni painaakin.
Poseeraukset kyl saa fiksattua ja ton painon tippumaan alas, kun tästä ressistä pääsee eroon.
Rahan kanssa taas täytyis tapahtua jokin ihme.
Koska duuneista ei kuulu mitään, joihin oon hakenut.

No jospa tää tästä hyviin päin lutviintuu.


Tähän loppuun viime viikon perjantaina räpsästy photo salilta ja mieltä ja mieltäni piristävä Lionel Richien herkkä ja äärettömän hyvä kipale - Hello.



Palaillaan.



perjantai 29. heinäkuuta 2016

Koko roppa muussattu 2x, nyt voi hyvillä mielin lähtee botskille


Heellöy!
On tää rankkaa touhuu tää reenaaminen, varsinkin kun yrittää tehä reenit mahdollisimman nopeella temmolla ja 100 lasissa.
Toimii ja aivan helvetin hyvin.
Roppa muussattu läpi 2x paitsi pohkeet jotka muussasin 3x vaikka kerrassi piti phkeiden osalta pysyä ton varmaan takia.
Pyyh ei mitää yhtä se ei riitä mulle mihinkään.
8 reenii tein tällä viikolla plus 6 min hiitit.
Jotka muuten jätin nyt kokonaan pois.
Hiki lentää jo noista punttireeneistä niin hyvin etten mä mitää hiittejä tarvii.
Sarjojen toistot pudotin kasiin, tuolta 12-20 väliltä.
Sarjoja lisäsin ja liikkeitä vähensin.
Saan aivan helvetin hyvän poltteen ja tuntuman lihaksille noilla 8 toistoilla ja reenitkin tulee tehtyy normaalia nopeemmin.
Aikasemmin noi kasit ei tuntunu missään vaikka rautaa olikin pelissä vaan sen verran et toistot pysy suht puhtaina, niinkun nyt.
Toki on joissain liikkeissä pientä raakuttakin pelissä.
Et ei ne toistot aina täysin puhtaina pysy.
Mut niin se pitää ollakin, entinen voimannostaja kun olen.
Voimailu pysyy aina veressä ja meiningeissä mukana.
Meikäläinen ei oo oikeestaan ikinä tykännyt pikku raudoilla jumpata.
Se on tyttöjen hommaa. :)
Lähti muuten toi meikäläisen painokin laskuun, 


nähtävästi toimii toi ruokavalion ja kalorienkin muutos.
Nyt on kyl aivan hemmetin hyvä fiilis.
Eilen tilasin kisapöksyt, täytyy toivoo et on sopivat ja kestävät.
Ja mikä on hemmetin hienoo, voi olla et meikäläinenki saa koht duuniiki.
Alkaa tää elämän tilannekin lutviintuu paikoillee.
Parempaan päin mennään vaan koko ajan.
Tänää voi hyvissä mielin lähtee taas botskille, 22h risteilylle Baltic Queenille.
Tällä reissulla ei voikkaa sit naukkailla,
jos sitä haluu olla tikissä syksyyn mennessä.
Pääosin taitaa toi reissu mennä chillailun ostelun ja kiertelyn merkeissä.
Saa nähä mitä tästä reissusta tulee, toivottavasti hyvä.
Koska mä sanoin viimeks ku olin selvinpäin laivalla, etten tuu enää ikinä laivalle, niin että olisin koko matkan selvinpäin.
Se on sit eri juttu ku on kersa/kersoja.
Jebulis jee.
Palaillaa.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille. :)

lauantai 23. heinäkuuta 2016

9 vuodessa vaan on hiukan muuttunut toi ropan rakenne

Heellöy everybody!

On pientä väsymyksen tynkää.
Meikäläinen oli eilen selvinpäin baarissa.
Huuh huuh.
Hyi helvetti.
Ei oo kyl mun harrastus toi baarissa seurana oleskelu ja ajokortti jos ois ni en salettii ois minää kännikuskina ikinä.
Hauskaahan tossa selvinpäin olossa on se vaikka pinna oiski täys 100:sen kireydellä, niin pääset nauramaan muiden kännihölmöilylle ja mikä hauskaa, umpituntemattomatkin haluu olla sun kavereita ja saattaa luulla sua myös  jokskuks toiseks.

Hyvä esimerkki eiliseltä, juuri pilkun jälkeen.
Random kaveri tulee meijän pöytään esittelemään itteään; Moi mä oon jaakko mehän tunnetaan jo ennestää yksilt festareilta.
Me kaikki ollaa ihan pihalla ja katotaan  hetki toisiamme. Jonkan jälkeen mä tokasen et kuka v%#@n Jaakko.
Mä en ainakaan tunne sua.
Tän jälkee kaveri kovadti yrittää vakuutella ey kyl me jostan tunnetaan.
Tähän tosen et ei me kyl tunneta et lähe ny menee.
No eihän se toi poika mihinkään lähde vaan jää kökkimään siihen ja alkaa kysellä meijän ikää, jonka jälkeen osottautuu ite aivan pojaks alta parinkympin.
Tämän jälkeen kaikki repee.
Vähän aikaa kiusataa sitä siinä, jonka jälkeen ei kauaakaan, kun tää heittää handunsa baari pöydälle ja alkaa nakuttaa siinä five fingerii pillillä. Hetken päästä tää jantteri kaivaa taskustaan avaimenperä pikku linkkarinsa ja leikkii niin kovaa jätkää ja alkaa aivan tosissaan nakuttaa sormien väliin tolla viilalla. XD
Meikäläinen repeilee ja sanon tähän suuntaan sille;
Hei lopeta jo, me ei kuvata nyt mitää alienii. XD

Ja tämän jälkeen ei kauaakaan kun tulee seuraava jamppa, kun jauhan purkkaa suussani, niin heittää et pakko kätellä et aina kun mä nään jonku jätkän joka jauhaa purkkaa, ni on pakko kätellä, te purkan jauhajat ootte niin kovii jätkii.
Meikäläinen kattoo siinä kaveria ja repeilen kättelen takas ja tokasen aha. Tämän jälkeen heebo kysyy multa et oonks mä kova jätkä.
Tähän vastaan en mä tiedä, jonka jälkee urpo heittää mulle et ei toi oo vastaus, vaan et oonko vai enkö.
Sillä hetkellä vastaan vaan takas en tiedä, jonka jälkeen poke tulee sanoo sille et alas kalppimaan.
Osittain vituttaa etten heittänyt sille urpolle et oon kova jätkä.
Mut oikeestaan ihan hyvä etten heittänyt,
koska siit kaverista huomas et se yrittämällä yritti saada flaidista aikaseks.
Ja kun mä oisin suuttunut, kun muutenkin v#@%tus 100 lasissa, ni ei ois tullut hyvää jälkeä.

No sepä siitä.
Tää päivä on mennyt suurimmaks osaks nukkuessa.
Silmät ei meinaa pysyä auki vaan väkisinkin menee kiinni.
Nyt jotenkuten pysyy hereillä.
Joten kelasin et täs on ihan hyvä jotain tällasta pientä postauksen tynkää raapustaa.
Kattokaapas kun on babyface pikkasen muuttunut 9 vuoden aikana.


Tossa 07 vuoden kuvassa meikäläinen on 19 ja paino jossain siinä veikkaisin 85 paikkeilla.
Babyface pikkupoika.
Tämän vuoden foto 28 ja painoa 91.1.
Ei enää mikään niin pikkupoika vaikka kyllä mä ihan mielellään oisin samassa kireydessä ja painaisin 110.
Mutta toi ei onnistu, kun myrkyillä jota vastaan meikäläinen on.
Siis sillä tavalla et meikäläinen ei ainakaan ihan heti noihin kajoa.
Oikeastaa siitä asti oon ollu myrkkyjä vastaan, kun siirryin salille.
15 vuotta oon tehnyt puhdasta duunia näiden lihasten eteen, ei oo tarttenu vedellä mitään piikkikuureja.
Toki joo puhdasta ja puhdasta, epiä on tullut kokeiltua ja efee mutta noihin ne onki sit jääny.
Ketään en tuomitse ne käyttää jotka tahtoo "what ever", kukin tyylillään.
Mä lyön piikkiä vasta siinä vaiheessa kankkuun kun oma tuotanto ei pelitä enää kunnolla, that's it.

Eipä mulla muuta.
Peace!
Palaillaan.