perjantai 16. joulukuuta 2016
Reenijutskaa ja muuta
Hellou everybody!
Tuntuu kun peilii tsiidaa, niin sitä ei huomaa mitään muutosta kropassa. Fiilikset on sellaset just et samanlainen Möykky mä olen vieläkin. Mutta sitten kun kuvia alkaa kattomaan, niin sitä huomaa kirjaimellisesti sen todellisen muutoksen. Toki kameran linssikin aina vähän valehtelee ja suurentaa.
Painossani ei ole kirjaimellisesti tapahtunut mitään muutosta. Aamupaino on pyöriny siinä
110 kilossa. Puntilla oon käyny sen 3:sti, max 4:sti viikkoon ja koko kroppa läpi joka reenissä,
Nytkin sitä pitäis mennä salille, eikä oikeen nappaa. Tällä viikolla oon käyny vast 2 jumppaa tekemässä ja huomenna ois vika mahdollisuus, pitkiin aikoihin, kun sitä meikäläisellä umpeutuu aika salikortista. Saas nähä millon sitä seuraavaks pääsee puntille. Sitä joutuu tyytyy vähäks aikaa tai tiedä kuinka pitkäks aikaa, niin hima reeneihin ja crossfit-rataan. Jep jep.
Vaikka salikorttiaika umpeutuukin ja vituttaakin, eikä siihen ole mahdollisuutta nyt ladata lisää aikaa, niin voin sanoa että olen iloinen ja voin olla ylpeä itsestäni.
No mistäs mä nyt sit voin olla iloinen ja ylpeä?
Siitä että tänään sain lopullisesti aikaiseksi tehtyä tädilleni koko paketin valmiiksi.
Nimittäin tein tätsylleni safka+reeniohjelman ja sain siitä pientä tienistiäkin taskunpohjalle.
Sitä voi sanoa nyt kirjaimellisesti, että tätini oli mun ensimmäinen ruokaohjelmasta+reeniohjelmasta maksava asiakas. 😃
Alukshan en suostunut ottamaan maksua vastaan, kunnes täti vaatimalla vaati ja sano että meneehän sullakin noiden tekemisessä omaa aikaas, jonka jälkeen suostuin lopulta.
Että tsillein. Mä lähen tästä keittelemään kahvia, jos sitä vaikka vähän piristyis ja jaksais lähtee sinne salille. Ja ihanaa taas kävellen...
Ei kyllä yhtään nappais.😠
Palaillaan taas. 😊
Oikein mukavaa ja leppoisaa viikonloppua kaikille.
sunnuntai 11. joulukuuta 2016
Masentaa kiukuttaa potuttaa ja kaikki ärsyttää
Hellou!
Mä olen just kun toi koira tossa kuvassa.
Masentaa, kaikki ahistaa ja mikään ei oikein nappaa.
En todellakaan aijo lannistua. Mut kyllä tää tämän hetkinen tilanne alkaa jo pikku hiljaa vituttamaan.
Vaikka kuinka yrität duunia hakea niin ei natsaa. Joko tulee viestiä bäkkiin, ettei valinta osunut sinun kohdalle tai sitten ei yksinkertaisesti tule mitää viestiä.
Kyl se vaan niin on, ettei sitä fygyä ilman kunnolla pärjää, niin aina on jotain muuta käytännöllistä mitä ihminen tarvitsee päivittäin.
Alkaa jo potuttamaan tää pikkuhippusilla elely.
Vaikka sitä onkin terve, ruokaa ja katto päänpäällä, niiin ei tämä silti kivaa ole.
Ja mikä mä olen periaatteessa valittamaan, kun tuolla olkona on sellasia ihmisiä joilla ei toisaan ole sitä kattoa päänpäälle, eikä välttämättä ruokaa joka päivälle ja jotkut ei niistä kadulla asujista tuon takia varmasti täysin terveitäkään ole, koska päivittäinen nukkumapaikan tarve ja ruoan.
Kyl se oli rankkaa katottavaa ku katto sitä Arman Alizadin täällä pohjantähden alla pätkää kodittomista, mikä tuli tossa oliks syksyllä.
Sen katottuaan oppi ymmärtämään kodittomia vielä paremmin.
Raffii katottavaa ja surullista.
Mä sanon nyt ihan suoraan mut mun mielestä tää suomi on ihan perseestä koko maa ja syvältä sieltä.
Suomi käyttää kaikkee paskaa ja turhaan rahaa, taas kun nekin rahat voisi käyttää auttamiseen.
Vanhuksia ei auteta kunnolla, eikä myöskään kohdella, mielenterveysongelmista kärsiville tuputetaan vaan lääkkeitä ja kalliita terapioita, mistä ei kirjaimellisesti ole paskankaan hyötyä, kuin vain hetkellisesti.
Tiedän nimittäin omasta kokemuksesta.
Sitä joskus kauan kauan sitten minä kärsin masennuksesta ja todella pahasta ahsituksesta ja ne on omin voimin voitettu.
Sitä laitto monta vuotta monia satoja euroja mieliala-lääkkeisiin ja terapioihin.
Mistä ei loppuen lopuksi ollut mitään hyötyä. Vain hetkellinen apu. Itse minä ahdistukseni ja masennukseni päihitin. Täytyy olla vain taisteluntahtoa ja tekemistä millä ajatukset saa johonkin muuhun, kun siihen masentavaan oloon ja ahdistuksessa rypemiseen. Mutta kaikilla se ei vaan toimi, niin. Siks näihin ihmisiin pitäisi keskittyä paremmin ja auttaa heitä paremmin. Lähestyä sitä ongelmaa enemmän ja yrittää auttaa kunnolla. Eikä vaan tuputtaa lääkkeitä lisää ja jauhaa kirjaimellisesti paskaa.
Niinkun tossa alussa mainitsin, kun kaikki masentaa ja ahdistaa eikä mikää nappaa, niin en ole masentumassa sen vai tämän hetkisestä elämäntilanteesta johtuvaa, eikä päivittäistä.
Välillä saattaa olla törkeen hyvä fiilis vaikka asiat täysin reilassa olekaan. Kirjaimellisesti mielialan vaihtelua. Minä en anna enään täysvaltaa masenukselle ja ahdistukselle. Nou Thänks.
Jatketaas tosta terapiasta ja mieliala-lääkkeistä...
Joo toki varmasti löytyy niitä joille noi auttaa ja pitkään monen monta vuotta. Mutta aikalailla toikin homma menee uskomisen puoleen, mitä enemmän uskot niihin lääkkeisiin ja terapiaan, niin ne auttaa.
Sama pätee myös paranesmisprosessissa, mitä enämmän uskot että voitat tuon kaiken paskan, niin sä tulet sen voittamaan. Mielenhallintaa.. ja mielen kanssa taistelemista.
Hattua täytyy ehdottomasti nostaa psygologeille ja lääkereille, niistä meinaan on useimmiten enemmän apua masennukseen ja ahdistuneisuuteen, kun taas terapeuteista.
Enkä nyt mitenkään dissaa terapeutteja töitähän nekin tekevät, mutta niin myös rahastavat ja helvetisti. Anteeks kielenkäyttöni. Toisin kun psygologit ja mielenterveyslääkärit jotkan ovat ilmaisia kunnallisen kautta, jos menet lääkärin lähetteellä, niinkun se taidetaan aina vaatiakin.
V..mäistä tossa psygologeilla ja mielenterveyslääkärillä käynnissä on se, että ne ovat vain hetkellisiä hoitomuotoja jonka jälkeen joudut etsimään heidän ehdottaman sinulle sopivan terapiamuodon mikä kohistuu parhaiten sinun auttamiseen....JEPS.
Sit viel just nää mitä ei auteta kunnolla, kodittomat, köyhät, työttömät jne...
Joo on suomessa, toki sen verran hyvin asiat ettei oo sotia jne... Kiitos siitä kuuluu sotiemme veteraaneille...
Prkl! Kun pystyis itse auttamaan tai tekemään noiden asioiden hyväksi jotain, niin mä tekisin.
joka eli koko pienen ikänsä köyhissä oloissa, kunnes nousi 50- luvulla maineikkaaksi laulajaksi,
The King Of Rock´n Roll Elvis Presley.
Elvishän auttoi monia köyhiä. Jos en ihan väärin muista fanina lukeneeni ja dokkareita kattoneena, niin muummuassa lahjoitti Elvis köyhille 22 Cadillaciä.
Ja eräälle vanhalle tummaihoiselle vähävaraiselle rouvalle, rouvan katsoessa autoliikkeen ikkunasta sisällä olevaa autoa, osti Elvis tämän auton hänelle.
Sitä täytyis varmaan itsekin ryhtyä joksku suureksikin julkkikseks, et ois paljon fygyä millä auttaa muita.
Eipä mulla muuta tältä erin.
Palaillaan taas.
Tunnisteet:
kaikki ärsyttää,
lifestyle,
masentaa,
Parantamisen varaa,
potuttaa,
suomi paska maa,
tehkää asioille jotain,
themöykky,
tää yhteiskunta on aivan perseestä
keskiviikko 7. joulukuuta 2016
HEELLOU EVERYBODY!
Moro moro ja Hyvää Itsenäisyyspäivää, teille kaikille rakkaille ja ihanille mussukoille. 😀
On ollut pienen pieni breakdance blogiin kirjottelusta.
Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjottaa tänne ainakin kerran viikossa jotain jutskaa.
Poika on pikkasen turvonnut kuten varmasti moni kuvasta huomaakin. Massaa on kyllä tarttunut ihan hyvikseen ja voimatasot ovat kasvaneet mielettömästi.
Tämän aamuinen aamupaino 111kg ja rippeen päälle.
Sitähän täytyy varmaa kohta lähtee johonki penkkikisoihin, kun tuntuu toi rauta liikkuvan äärettömän hyvin. Sarjapainot melkeepä kasvaa viikko viikolta ja nivelet alkaa jo hiukan paukkumaan. Kyynervarsi-siteet ja rannetuet on olleet kovassa käytössä, ku ei enää kyynervarret ja ranteet tahdo pysyä perässä. 2006 hommaamani voimannosto vyökin on ollut niin kovassa käytössä, että best-frendini on jo melkeen haljennu keskeltä. Jouduin tuon kaverini teippaamaan tukiteipillä. Nyt se on taas kuin, uusi. Uus vyö täytyis kyllä hommata, mutta kun vanhasta ei vaan tahdo luopua.
On toi vyö ollut jo mun matkassa kymmenisen vuotta. Muista tuon päivän, kuin eilisen, kun tuo vyö tuli hommattua ja olin aivan täpinöissä... Mielessäni huudahtelin; jes nyt mulla on oma vyö!
Vyöni ostin tona vuonna 2006, sen aikaisesta lisäravinneliikkeestä, kuin
JR. Fitness Stores Tikkurila ja maksoin siitä muistaaakseni nelisenkymppiä.
Noita JR. Fitness Storesin liikkeitä ei enää olekkaan pystyssä, muualla kuin, nettissä nettikauppana.
JR. oli kyl hyvä liike. Ärsyttävää kuin lopettivat ton liiketoiminnan.
Sellanen stööri...
Mitäs muuta.. Täs on nyt lähipäivinä tullu täyteltyä paljon hakemuksia, työ sekä sponssi.
Yhestä duunipaikasta sainki jo vastauksen, ettei valinta osunut mun kohdalle.
Muista ei olekkaan kuulunut VIELÄ mitään...
Toinen mitä on tullut myös paljon tehtyä, niin videoiden edittämistä, oman youtube kanavan sekä HeeboTV:n.
Alotettiin tossa broidin kanssa viime viikolla HeeboTV:n oma joulukalenteri ja siinä samassa mitnä aloitin myös New 5 Days Vlog Raw Uncutin.
On tullut nyt editeltyä noita joulukalenterin jaksoja ja 5 Days Vlogin episoudeja.
Ryankkaa touhua tuo editys. Editin itse 6 joulukalenteri jaksoa lähes putkeen ja vielä niin alkeellisella ohjelmalla, että huh huh.
Huomenna koitan saada editetyksi New 5 Daysin Part 1 päivät 4 ja 5 ja sitte Part 2 päivät 1 ja 2.
Tossa vielä HeeboTV joulukalenteri jaksot, niille jotka eivät ole jaksoja katsoneet, jos vaan kiinnostaa ja siihen päälle New 5 Days Part 1 päivät 1-3.
Eipä mulla muuta, koitan palailla lähipäivinä näppäimistön äärelle taaas.
Öitä. 😉
maanantai 14. marraskuuta 2016
Voimaan on kun pienessä kylässä. BOOF!
Yötä everyone, ne hereillä olevat!
Meni tää postaus taas yö-puuhiks. :)
Piti kirjotella tähän sauraavaan postaukseen niitä ennätyksiä, ni laitetaas niitä satelemaan nyt sitte.
Noin parilta viikolta nämä enkat:
Penkki 180kg 1x3
Kapee penkki 140kg 1x10
Vinopenkki 130kg 1x10
Alavinopenkki 160kg 1x5
Hammer Strenght 160kg 1x8
Natural Stenght (tasapenkkikone) 170kg 1x3
Natural Strenght (alavinopenkkikone) 160kg 1x5
Kulmasoutu 160kg 1x8
Hammer Strenght (olkapääkone) 150kg 1x12
Military Press 140kg 1x2
Viparit taakse 55kg käsipainoilla 1x8
Kova prässisetti jonka tein niin, 50kg nostatuksilla ja 1x30 toistoilla, sarjojen lepoväli 30-45sek:
100kg 1x30 150kg 1x30 200kg 1x30
250kg 1x30 300kg 1x30 350kg 1x18 rest-pause 1x6 rest-pause 1x6=30
Tää oli kans kova, Superquattii 50kg nostatuksilla 1x20 toistoilla ja sarjojen lepoväli noin. 30sek-1min:
100kg 1x20 150kg 1x20 200kg 1x20
250kg 1x20 300kg 1x20 350kg 1x20
ja heti perään hackki, lepoväli 30sek-1min:
50kg 1x10 100kg 1x10 150kg 1x10
Ai saakeli et tää teki kans kutaa, pohkeet hackissä (kelkkaa ei oo laskettu mukaan), lepoväli 30sek-1min:
25kg 1x10 50kg 1x10 100kg 1x10 125kg 1x10 150kg 1x10
175kg 1x10 200kg 1x10 225kg 1x10 250kg 1x10
ja heti perään pohkeet istuen, lepoväli 30sek:
20kg 1x10 40kg 1x10 80kg 1x12.
Sellaiset setit.
Mä meen nyt pehkuihin.
Palaillaan taas, seuraavalla kerralla vlogin merkeissä varmaankin. :)
torstai 10. marraskuuta 2016
Muutaman päivän pyryttänyt lunta ihan mukavasti
Täähän meni pitkästä aikaa
yöpostailuks. :)
Viime viikon postaukset jäi sitte näköjään siihen yhteen. Tarkotus oli vähä niinku enkoista kirjotella. No mutta tällä viikolla niitä on tullut lisää ja tulee varmasti vielä noidenkin enkkojen päälle lisää, uskoisin näin. Jospa mä saisin aikaseks seuraavan postauksen niistä.
yöpostailuks. :)
Viime viikon postaukset jäi sitte näköjään siihen yhteen. Tarkotus oli vähä niinku enkoista kirjotella. No mutta tällä viikolla niitä on tullut lisää ja tulee varmasti vielä noidenkin enkkojen päälle lisää, uskoisin näin. Jospa mä saisin aikaseks seuraavan postauksen niistä.
Lunta tulvillaan...
Aah ihanaa, meitsi tykkää!
Viime vuonna vitutti koko talvi, se saattoi kyllä johtua dieetistä, ei talvesta.
Nytpäs ei vitutakkaan tää talvi.
Kolme päivää pyryttäny mukavasti täällä etelän suunnalla.
Saas nähä kauan tuosta lumesta saa nauttia.
Ens viikolle onki vissii luvattu jo plussa kelejä.
Äkkiä pitäis mennä pulkkamäkeen ja laskettelee ja hyppää hankee tekemään lumienkeleitä. xD
Viime vuonna vitutti koko talvi, se saattoi kyllä johtua dieetistä, ei talvesta.
Nytpäs ei vitutakkaan tää talvi.
Kolme päivää pyryttäny mukavasti täällä etelän suunnalla.
Saas nähä kauan tuosta lumesta saa nauttia.
Ens viikolle onki vissii luvattu jo plussa kelejä.
Äkkiä pitäis mennä pulkkamäkeen ja laskettelee ja hyppää hankee tekemään lumienkeleitä. xD
Yksi mitä tekis mieli kyl kokeilla lumessa, ni jenkkifutista. Ois kyl törkeen siistii.
Toi lumi tuo kyl hyvin valoo joka piristää.
Jos noi nyt ens viikolla sulaa jo pois,
ni mä kyl tilaan joululle uudet lumet. xD
Jeps.
Eiköhän siinä ollu nyt ne lumentulon hehkutukset tältä viikolta. :D
Toi lumi tuo kyl hyvin valoo joka piristää.
Jos noi nyt ens viikolla sulaa jo pois,
ni mä kyl tilaan joululle uudet lumet. xD
Jeps.
Eiköhän siinä ollu nyt ne lumentulon hehkutukset tältä viikolta. :D
Mä en oikee tän enempää mitää skriivattavaa enää keksi, ni alan lopettelemaan tämän postauksen tähän näin.
Aikalailla kaikki asia tullu sanotuks tossa uudella vlog#14 jaksolla ja lumi hehkutukset tolla,
Lunta Tulvillaan On Raikas Talvisää - Hyvin Pyryttää videolla, noista videoista kummatkin laitan näkyville tähän blogi postauken loppuun.
Näette myös videot youtube kanavaltani: TheMöykky.
Tsekatkaahan molemmat videot ja
tilatkaa, tykätkää ja kompatkaa.
Thänks everybody. :)
Näette myös videot youtube kanavaltani: TheMöykky.
Tsekatkaahan molemmat videot ja
tilatkaa, tykätkää ja kompatkaa.
Thänks everybody. :)
Palaillaan taas.
Öitä.
Öitä.
keskiviikko 2. marraskuuta 2016
I'm Back
Hellou everyboti!
Pitkästä aikaa, todellakin pitkästä aikaa.
Ei oo tää pullukka jaksanu paljon kirjotella tänne. Videoille on kyllä ollut aikaa, kas kummaa. :D
Niitä nyt on vaan ollut kivempi tehä ja helppoo, kun ei tarttee kirjottaa senkun lötisee vaan.
Ja jengikin on vissiin tykänny.
Kommentteja on sadellut ihan hyvin ja katsoja lukematkin on kasvaneet, vaikka noi katsoja määrät nyt missään pilvissä vielä huitelekkaa, ´joka tapauksessa kiitos tilaajille, katsojille ja kiitos tykkäyksistä ja hyvistä kommenteista.
Piristää kummasrti mieltä ja motivoi hemmetin paljon enemmän kuvata uusia videoita lisää.
Ei oo tää pullukka jaksanu paljon kirjotella tänne. Videoille on kyllä ollut aikaa, kas kummaa. :D
Niitä nyt on vaan ollut kivempi tehä ja helppoo, kun ei tarttee kirjottaa senkun lötisee vaan.
Ja jengikin on vissiin tykänny.
Kommentteja on sadellut ihan hyvin ja katsoja lukematkin on kasvaneet, vaikka noi katsoja määrät nyt missään pilvissä vielä huitelekkaa, ´joka tapauksessa kiitos tilaajille, katsojille ja kiitos tykkäyksistä ja hyvistä kommenteista.
Piristää kummasrti mieltä ja motivoi hemmetin paljon enemmän kuvata uusia videoita lisää.
Mitäs mitäs mä nyt tässä skriivaisin....
PaKKO skriivaa ainaki yhestä leffasta.
Nimittäin kotimaisesta sellaisesta ja pitkiin aikoihin aivan hemmetin hyvästä sellasesta.
Nimittäim nimittäin Teit Meistä Kauniin, Apulannasta kertova elokuva.
Varmasti vuoden ylivoimaisesti paras kotimainen elokuva.
Roope Salminenkin osas yllättää tos leffassa. En meinaan ole mikään suuri Roope Salmis fani tai ylipäätään fani ollenkaan. Mutta tässä filmissä Roope veti hemmetin hyvän roolisuorituksen, että lippaa joutuu nostamaan.
En nyt erityisemmin ala leffasta kertoilee. Kattokaa toi, ei edes tarttee olla mikää Apulanta fani meinaa toi oli vaan niin hyvä 10/10! BOOF!
Tuli vuokrattua toi leffa ElisaViihteen kautta ja toihan oli tietenkin ilmanen. Ei tarvinnu 20€ maksaa, kun fikassa oli Elisa vuokraamon leffalippu. :D
Kaupanpäälle tosta vuokrauksesta sain vielä Teit Meistä Kauniin leffan t-paidan, joka tuli tänään postissa.
Ja yllättävää ne lähettivät mulle suoraan sanottuna hiirelle tarkotettua kokoa olevan t-paidan S-koon.
Eihän tällanen pullukka ton kokoseen paitaan mahu. Oli pakko ottaa photo tosta kun olin saanut ähellettyä sen päälleni. :D
Massaa on tarttunu kroppaan ihan hyvin.
Kisapainosta 88,8:iin on tarttunu sellaset 16 kiloo ja rapiat=105,5kg.
On tää kyllä helvetin rankkaa ja raskasta olla näissä kiloissa. :D
Tosta 16 kilosta about 4kiloo tarttu roppaan tosta viime perjantain 19 000kcal haasteesta, jonka veljeni aka Kultatorakka mulle heitti. Ihan 19 000 kaloriin en yltäny, vähän harmittaa, mutta aina ei voi voittaa. Haasteethan on toki tehty myös uudella yrityksellä rikottaviksi. Ekalla kerralla en läpässyt mutta tokalla kerralla läpäsen aivan varmasti ton, mutta sillon syön kyllä suoraa 20 000kcal ja suunnittelen safkat valmiiksi.
Toi 19 000kcal haaste kusi just tohon, kun en ollut suunnitellut erikseen mitä syön.
Tossa alla linkki niille jotka eivät videota ole nähneet.
Tsekout, thänks. :)
Ai hitto et on hyvä fiilis, täs on parin päivän sisällä tullu monta uutta ennätystä jumballa.
Penkissä ja muissa rinta laitteissa ja eilen tuli paiskittua reidet aivan loppuun.
Noista enkoista ja jalkareenistä kirjotan tällä viikolla oman postauksen.
IHANAA! JOULU LÄHENEE. JEE!
Lunta on pyryttänyt tänää ihan mukavasti ja on mukavan vilponenkin ollut keli. Pullukalle tällaset kelit on yhtä juhlaa ja joulufiilikset nousee enemmän pitaaan kun maa on valkeana.Ihan hyvä et toi maaki saa vähä valoisuutta pintaan, huomaa kyl heti et on paljon valosampaa ja synkkyys häviää ja sehän mieltä piristää.
Eipä mulla tässä tältä erin muuta...
Oikein mukavaa alkavaa talvea kaikille. :)
Palillaan taas.
keskiviikko 5. lokakuuta 2016
Kuntokuvia ja muuta
Hellou everybody! Everybody say hellou!
Kun ei täsä mitää postaus rapsuttelua kummemmin keksi, niin sitä vois heittää tänne eilen räpsästyjä kuntokuvia, meikäläisestä.
Nyt sit tänä iltana tai viimeistään huomen-aamupäivästä tulee mun tubekanavalleni taas uutta videoo.
THEMÖYKYN VLOG #6 ja
5 Days vlog Part 1, osa 2:kin tekee tuloaan.
Tänää tai huomenna tulee tuo myös kanavalleni. Veljeni nero suostui viimein edittämään sen. :)
THEMÖYKYN VLOG #6 ja
5 Days vlog Part 1, osa 2:kin tekee tuloaan.
Tänää tai huomenna tulee tuo myös kanavalleni. Veljeni nero suostui viimein edittämään sen. :)
Ensiviikolla pärähtää taas käyntiin HEEBOTV, jonne tullaan varmasti kuvaamaan taas hauskaa settiä.
Tossa linkki: HEEBOTV KANAVA niille jotka ei HEEBOTV:tä ole vielä käynyt tsekkaamassa tai tiedä mikä se on.
Käykäähän kaahtomassa, kiitos :)
Siellä on kaikkee siistii videomatskuu.
Tossa linkki: HEEBOTV KANAVA niille jotka ei HEEBOTV:tä ole vielä käynyt tsekkaamassa tai tiedä mikä se on.
Käykäähän kaahtomassa, kiitos :)
Siellä on kaikkee siistii videomatskuu.
VAROITUS!
HEEBOTV jaksoissa kiroillaan ja paljon.
Jatkossa, niin ei tule tapahtumaan enää.
Oon itsekin huomannut että videoita on paljon mukavampi katsoa ilman ylimääräistä kiroilua.
Vaikka toi kiroilu suurimman osan suomalaiseen arkeen kuuluukin, niin ei se jatkuva kiroilu ole mukavan kuuloista.
Varsinkaan jos joka toinen sana on
V I T T U!
Jatkossa, niin ei tule tapahtumaan enää.
Oon itsekin huomannut että videoita on paljon mukavampi katsoa ilman ylimääräistä kiroilua.
Vaikka toi kiroilu suurimman osan suomalaiseen arkeen kuuluukin, niin ei se jatkuva kiroilu ole mukavan kuuloista.
Varsinkaan jos joka toinen sana on
V I T T U!
Jeps.
Eipä täsä muuta tältä erin.
Palaillaan. :)
Eipä täsä muuta tältä erin.
Palaillaan. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)